Rss

  • linkedin

Archives for :

Bitcoinin ja luottorahan kaksintaistelu

Posted by :Statisticko On : 2.11.2025
0

Category: Riskien hallinta, Yhteiskunta, Yleinen

Tags:, , , , , ,


Omat ensimmäiset bitcoin – kokeiluni sijoittuvat lähes kymmenen vuoden taakse kun olin bitcoinista innostuneen kaverin avustuksella ottanut kryptolompakon käyttöön ja maksoin sillä ostokset toisessa niistä Helsinkiläisestä K-marketista, joissa silloin maksaminen bitcoineilla oli mahdollista. Kokemus ei ollut kovinkaan kovin hääppöinen. Maksuoperaatiossa, lähtien siitä kun kassa alkoi säätämään padin kanssa ja transaktion vahvistamiseen lohkoketjussa, meni huterien muistikuvien mukaan lähemmäksi puoli tuntia ja välistä n. 10% kauppalaskusta meni maksamisen kustannuksiin. Vähän myöhemmin oli tarkoitus törsätä loputkin bitcoinit viemällä työkavereita syömään ravintolaan, joka nettisivujen mukaan hyväksyi bitcoinit maksuvälineenä. Maksun hetkellä selvisikin että olivat jo luopuneet bitcoin-mahdollisuudesta koska se oli heille niin kömpelöä eikä juuri kukaan sitä mahdollisuutta käyttänyt. Jouduin sittenkin turvautumaan euro-nimiseen luottorahaan (eli FIAT-raha) ja onnekseni omistamani bitcoinin osat jäivät kryptolompakkoon lojumaan vuosiksi.

Operaatio ymmärryksen lisääminen


Viimeisten muutamien vuosien aikana bitcoinin hinnan nousukiito on yltynyt ja olen alkanut siihen hieman tarkemmin perehtymään tajuttuani että kryptolompakkoon unohtuneet bitcoinin osat ovat jo ihan arvokkaita. Tarkastin tämän linkin takaa, missä Suomessa voi nykyään maksaa bitcoineilla. Huomasin listan pidentyneen, mutta kaupat ovat pääasiassa pieniä verkossa toimivia erikoisliikkeitä ja päivittäistavarakaupat loistavat poissaolollaan. En kokenut tarvetta minkään tarjolla olevan erikoisliikkeen palveluille joten kokeilin bitcoineiden vaihtamista euroseteleiksi Bittimaatilla. Ilokseni huomasin bitcoin-transaktion nopeutuneen reilusti ja se vei enää reilu 10 minuuttia ja louhintapalkkiokin oli alle 1% siirretystä summasta. Tosin 10% kotiutuksesta edelleen hävisi matkan varrelle, koska Bittimaatti otti oman siivunsa välistä.


Kehityksestä huolimatta bitcoinilla maksaminen on edelleen vähän kömpelöä kun on tottunut nopeisiin ja kuluttajalle yleensä ilmaisiin luottokortti- ja MobilePay-maksuihin euroilla. Olen kuitenkin oppinut myös jotain uutta euroilla maksamisesta talousalueiden välillä. Kun sijoitusasuntooni muuttamassa ollut turkkilainen vaihto-opiskelija oli maksamassa vakuusmaksua turkkilaiselta pankkitililtään, molemmat pankit ottivat osansa välistä ja kaikkiaan siirtokuluihin meni n. 15€. Lisäksi aikaa meni usean sähköpostin lähettämiseen kun yhdessä piti varmistaa että IBAN, SWIFT ja BIC -koodit menevät oikein kansainvälisessä siirrossa. Aikaa pankkisiirtoon meni se muutama pankkipäivä. Tähän verrattuna bitcoin tarjoaakin jo kilpailukykyisen maksamisen vaihtoehdon. Voisiko teknologisen kehityksen myötä bitcoin tosissaan haastaa euron ja dollarin ihmisten standardimaksuvälineenä? Sitä pohditaan seuraavaksi.

Termistön määrittelyä


Ymmärrystäni bitcoinista matkan varrella on lisännyt Toni Heiskasen:n vierailut kuuntemissani podcasteissä, esimerkiksi tämä. Toni oli siitä miellyttävä bitcoin-profeetta, että hän osasi selkeästi selittää toimintaperiaatetta niin että pystyin ymmärtämään ilman lohkoketjujen koodaamisen syväosaamista. Mutta aivoni menivät solmuun aina kun hän selitti jotain inflaatioon liittyvää. Ihmetykseeni keksin todennäköisen syyn: hän ilmeisesti määrittelee inflaation niinkuin Itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijät: inflaatio = rahan määrän muutos. Itse olen tottunut määrittelemään inflaation valtavirran taloustieteen mukaisesti: inflaatio = rahan ostovoiman muutos.


Rahan ostovoimaa mitataan sillä kuinka paljon tyypillinen kulutuskori, eli kokoelma ihmisen tarvitsemia tuotteita ja palveluita, maksaa. Tämän vuoksi valtavirran määritelmä ei ole yksiselitteinen vaan ”tyypillisen ihmisen” kulutuskoreista on erilaisia versiota ja siten inflaatiolle on useita mittareita. Mittaamisen epätarkkuudesta huolimatta oleellista itselleni on nimenomaan ostovoiman kehitys. Kun mietin kulutanko rahat nyt, säästänkö rahat ostaakseni jotain vuoden päästä vai sijoitanko vaikka osakkeisiin pitkällä tähtäimellä, oleellista on se kuinka paljon odotan saavani samalla rahalla ostettua tavaraa vuoden päästä ja kuinka paljon tulevaan ostovoimaan liittyy epävarmuutta. Minä en mieti kuinka paljon käteistä on pankkien ja suursijoittajien taseissa.


Keskuspankkien tehtävä liittyy nimenomaan kuluttajille tärkeisiin asioihin: inflaatiotavoite (kuinka paljon on odotettavissa rahan ostovoiman heikkenemistä) ja hintavakaus (kuluttajilla ei olisi suurta epävarmuutta rahan ostovoimaan liittyen). Tässä tekstissä inflaatio tarkoittaa tätä valtavirtataloustieteen määritelmää. Silloin kun tarkoitan kierrossa olevan rahan määrää, puhun rahan määrästä. Koska vaikuttaa että näihin käsitteisiin liittyy niin paljon erilaisia näkemyksiä, lienee paikallaan käydä läpi tarkemmin omat tämän hetken käsitykseni inflaatiosta ja deflaatiosta ennen menemistä itse kolikkoihin.

Inflaatio ja deflaatio ilman rahaa

Riippumatta käytetystä valuutasta, ostovoiman muutoksiin liittyy aina työn + tavaran kysyntä ja tarjonta. Näiden välinen tasapaino voi horjua esimerkiksi seuraavasti:

1. Kun ihmiset haluavat tehdä enemmän töitä kuin mitä he samalla ajan hetkellä kuluttavat (toisten ihmisten ja yritysten tarjoamaan työhön ja tavaraan), eli säästävät, koko taloudessa työn ja tavaran tarjonta kasvaa kysyntään nähden. Tämä kasvattaa deflaatiopainetta.

2. Vastaavasti toisin päin kun ihmiset joukkona velkaantuvat, eli haluavat enemmän kuluttaa kuin tehdä juuri sillä hetkellä töitä, työn ja tavaran kysyntä kasvaa tarjontaan nähden. Tämä kasvattaa inflaatiopainetta.


Kumpikaan näistä epätasapainotiloista ei voi jatkua loputtomasti ilman lamaa (liian vähän työmahdollisuuksia ihmisille) tai villiä inflaatiota (liian vähän tuotteita täyttämään kulutusintoa). Tämän takia tarvitaan riskitön korko palkitsemaan ihmisiä kulutuksen siirtämisestä tulevaisuuteen. Vuosien 2016-2022 aikana olemme oppineet, että korko voi olla myös negatiivinen, jotta palkitsisimme kulutuksesta nyt mikäli kokonaisuuteena ihmiset muuten pyrkivät säästämään (siirtämään kulutusta tulevaisuuteen) liian innokkaasti.

Edellä kirjoitettu pätee riippumatta rahajärjestelmästä, mutta toki inflaatioon/deflaatioon vaikuttaa muitakin asioita kuten raaka-aineiden hinnat ja ammattiliittojen poliittinen voima hilata työn hintaa ylöspäin. Lisäksi siihen vaikuttaa myös käytössä oleva raha ja sen kysyntä+tarjonta.

Velkasuhteisiin pohjautuva luottoraha ei ole normaali hyödyke


Rahan määrän muutos ja ostovoiman muutos eivät ole sama asia. Ensinnäkin, ihmisten työskentely- ja kulutusinto (muista: inflaatiopaine kasvaa kun ihmisten kulutusinto verrattuna työskentelyintoon kasvaa) voi vaihdella monista syistä johtuen. Toiseksi, velkasuhteisiin pohjautuva luottoraha (ts., FIAT-raha, esim. euro tai dollari) ei ole normaali hyödyke. Velkaan pohjautuvassa järjestelmässä jokaista kierrossa olevaa euroa (positiivinen saldo) vastaa sama määrä velkaa (negatiivinen saldo). Mikäli nykyisen rahajärjestelmämme rahan luontiprosessi ei ole selvä asia, suosittelen lukemaan tässä välissä pohjalle vanhan raha-kirjoitukseni.

Normaalille hyödykkeelle, esim. perunalle pätee normaali kysynnän, tarjonnan ja hinnan logiikka. Perunan tarjolla olevan määrän kasvaessa (valtava sato) niiden markkina-arvo laskee.

Velkasuhteisiin pohjautuvalle luottorahalle logiikka ei olekaan niin itsestään selvä. Kun uutta rahaa luodaan esim. asuntolainan myöntämisen yhteydessä, asunnon myyjän tilille kirjautuu positiivista saldoa (rahaa) ja ostajan tilille negatiivista (velkaa). On ihan normaalia että velallisella on kiire alkaa paiskimaan töitä ja maksamaan velkaa pois, mutta myyjä taas voi katsella ihan rauhassa käyttöä rahoilleen (deflaatiopaine). Toisaalta kun velan ottajana on valtio ja rahaa jaetaan kansalaisille parempina etuuksina, kulutusinto tuppaa kasvamaan työskentelyintoa enemmän (inflaatiopaine). Tästä konkreettisena esimerkkinä toimii USA:ssa toteutettu ”helikopteriraha” -koronaelvytys ennen kun inflaatio alkoi kiihtymään.


Riippuu siis tilanteesta, kasvattaako uuden luottorahan luominen inflaatiopainetta.

Reaalikorko


Keskuspankkijohtoisessa valuuttajärjestelmässä riskittömän koron säätely on ehkä tärkein työkalu pitää talous mahdollisimman tasapainoisessa tilassa ilman rajuja nousu- ja laskukausia, koska pitkittynyt lama voi johtaa koko yhteiskunnan sekasortoon.


Riskitön korko ei kuitenkaan yksinään määrää, kannattaako kuluttaa nyt vai tulevaisuudessa. Taloustieteessä usein oletetaan (mielestäni ihan järkevästi) että ihmisen kulutuspäätöksiä ohjaava tekijä on reaalikorko eli riskittömän koron ja inflaatio-odotusten erotus. Reaalikoron kaava on r – E(i). Riskitön korko (r) kertoo, kuinka paljon minua palkitaan kun siirrän kulutuksen vuoden päähän ja inflaatio-odotus (E(i)) kertoo kuinka paljon vähemmän vuoden päästä voin ostaa tavaroita + palveluja nyt hallussa olevalla rahallani verrattuna nykypäivään.

Deflaatiokierre


Hyödykkeeseen, kuten kultaan tai bitcoiniin, pohjautuvaan valuuttajärjestelmään liittyy perustavaa laatua oleva ongelma: deflaatiokierre, mikä tappaa taloudellista toimeliaisuutta, lisää työttömyyttä ja keskittää ostovoimaa jo valmiiksi raharikkaille. Kierre menee suurin piirtein näin:


Ihmisten kasvava säästöhalukkuus → laskeva työvoiman ja tavaran kysyntä → palkkojen ja hintojen laskupaine (+ työttömyys) → rahan ostovoiman kasvu → laskevat inflaatio-odotukset → kasvava reaalikorko → Ihmisten kasvava säästöhalukkuus


Keskuspankkijohtoisessa valuuttajärjestelmässä tämä kierre voidaan katkaista kohdassa ”kasvava reaalikorko” laskemalla riskitöntä korkoa (r) riittävän alas että reaalikorko kääntyy laskuun. Vastaavasti valuutta voi joutua inflaatiokierteeseen jonka keskuspankki voi katkaista nostamalla riittävästi riskitöntä korkoa niinkuin vuosina 2022-2023 EKP (Euroopan keskuspankki) tekikin.


Riskittömän koron sääntelyn lisäksi keskuspankkiirit pyrkivät vaikuttaamaan inflaatio-odotuksiin puheillaan.

Volatiliteetti


Hyödykerahassa, mihin ei liity tasapainottavaa velkaelementtiä, kysynnän ja tarjonnan lait vaikuttavat peruslogiikan mukaisesti. Kun kullan arvo nousee (deflaatiopaine), kullankaivajilla on motivaatio alkaa kaivamaan sitä entistä syvemmältä ja pidemmän päälle tämä lisääntynyt tarjonta (inflaatiopaine) tasapainottaa hieman hintavaihtelua.


Bitcoinissa tarjonta on ennalta määrättyä, joten sen kierrossa oleva määrä on erityisen jäykkää. Koska tarjonta ei jousta kysynnän muuttuessa, täytyy hinnan joustaa mikä tekee bitcoinista erityisen volatiilin (ostovoima vaihtelee).


Arvon vaihtelun havainnollistamiseksi keräsin ”www.kaggle.com/datasets” -sivustolta bitcoinin, kullan, USA:n dollarin ja CPI-kulutuskorin (yleinen inflaatiomittari) kuukausittaista hinnoista ja näiden datasettien yhteinen historia käsittää ajanjakson tammikuu 2012 – kesäkuu 2025. Kuvaajassa nähdään kuinka kulutuskorin hinta on suhteellisesti heilunut näihin kilpaileviin rahoihin nähden. Vertailun vuoksi otin kuvaajan myös kuinka paljon CPI-kulutuskori on heilahdellut USA:n osakeindeksiin (SP500) peilaten. Kuvaajasta nähdään, että bitcoinina mitaten arvo on heilunut ylivoimaisesti eniten, dollareina ylivoimaisesti vähiten ja osakeindeksinä sekä kultana sillä välillä.

Valinta kulutuksen siirtämiseen


Kun pitää tehdä valinta, missä valuutassa haluan siirtää ostovoimaani vuodella eteenpäin valinta on helppo. Tiedän eurojen menettävän arvoaan noin 2%, mutta riskit huomattavasta arvon alentumisesta ovat hyvin pienet. Lisäksi korko voi kuitata sen mitä menetän inflaatiossa.


Bitcoinin hinta (vs. tavarat ja palvelut) voi heilahdella vuoden aikana hurjasti ja kullassa tulee hinnan heilunnan lisäksi vaivaa/kustannuksia kaupankäynnistä ja turvallisesta säilytyksestä.

Velkapohjaisen rahan riskit

Velkapohjaisen FIAT-valuuttajärjestelmän ytimessä on yleisön luotto siihen että velkaa myönnetään tahoille, joilla on suuret todennäköisyydet velkojen maksuun korkojen kera. Käytännössä tämä tarkoittaa esim.

1. Asuntolainaa henkilölle, jolla on sellaista osaamista, mistä yritykset ovat valmiita maksamaan palkkaa

2. Investointilainaa yritykselle, jonka tuotteille on tulevaisuudessa kysyntää

3. Lainaa valtioille, joiden talousjärjestelmä generoi tulevaisuudessakin taloudellista aktiviteettia ja sitä kautta verotuloja.


Liikepankkien rooli järjestelmässä on arvioida asiakkaidensa luottokelpoisuutta ja myöntää luottoja pitäen maksuongelmariskit pieninä. Luottamusta järjestelmään koeteltiin finanssikriisin aikana kun USA:ssa myönnettiin asuntolainoija ihmisille joilla oli hyvin heikot mahdollisuudet niitä maksaa. Tästä tapahtumaketjusta kirjoitin tarkemmin aiemmin. Tuohon aikaan koko valuuttajärjestelmä ilmeisesti olikin romahduksen partaalla.


Tällä hetkellä katseita kääntää yksityisten ihmisten sijaan valtioiden velkaantumisvauhti. En osaa sanoa, onko mitään kriittistä rajaa mitä suuremmaksi valtioiden ei pitäisi velkaantua, mutta ainakin keskuspankkien harjoittamien elvytystoimien aikaan mietitytti että hoitavatkohan pankit valtioiden kohdalla riskianalyysit asianmukaisesti silloin kun valtionlainoihin sijoittaessa heillä on ajatuksena vain myydä ne eteenpäin keskuspankille? Lisää keskuspankin osto-ohjelmien ideasta voi lukea vaikka Suomen Pankin sivuilta. Valtioiden velkaantumisvauhtia Euroopassa taas voi seurata esim. täällä (valitse Government finance)


FIAT-valuuttojen vakaudelle tärkeää on myös keskuspankin itsenäisyys. Mikäli poliittisilla päättäjillä olisi suora valta keskuspankin päätöksiin, valtapeliin liittyvät lyhyen tähtäimen tavoitteet menisivät helposti hintavakaustavoitteiden edelle. Hallitsemattoman inflaation riski on myös ilmeinen, mikäli poliitikoilla on suora valta keskuspankin avulla rahoittaa valtion budjettia ilman että lainaamisprosessi kulkee riskejä analysoivien ja voittoa tavoittelevien sijoittajien (liikepankit, vakuutusyhtiöt ym..) kautta.

Tämän tekstin kirjoituhetkeä edeltää reilun puolen vuoden jakso hurjaa kullan hinnan nousua verrattuna USA:n dollariin. Geopoliittisten jännitteiden lisäksi syyksi on spekuloitu (esim. täällä) yleisen luottamuksen heikkenemistä dollariin mm. USA:n velkaantumisvauhdin takia.

Bitcoin rahana


Bitcoinin (ja muiden kryptovaluuttojen) vahvuus on sen globaalius: sen on verrattain näppärä ja nopea kun pitää siirtää rahaa toiselle puolelle maailmaa. Se tarjoaa myös avoimuuteen pohjautuvan vaihtoehdon, mikäli valtion virallinen valuuttajärjestelmä on esim. epäluotettavan diktaattorin kontrollissa. Käsittääkseni bitcoin-järjestelmän ”kaappaaminen” vaatisi, että puolet sen louhijoista olisivat saman tahon kontrollissa, mikä on äärimmäisen vaikeaa globaalisti hajautetussa verkossa.


Normaaleissa talousalueen sisällä tapahtuvassa kaupankäynnissä bitcoin on kuitenkin heikoilla volatiliteettinsä takia eikä näppäryydessäkään pärjää euroon pohjautuville kilpailijoille viime vuosien kehityksestä huolimatta.

Bitcoin sijoituskohteena


Yksi argumentti bitcoinien hankkimiselle on vaurastuminen kun sijoittaa siihen pitkällä tähtäimellä. Koska bitcoin, kuten eurosetelikään, ei tuota kassavirtaa, puhuminen rahasta (jos bitcoinia ajatellaan rahana) pitkän tähtäimen sijoituskohteesta on kummallinen. Lähinnä se kuulostaa raharikkaan laiskurin utopialta, jotta voisi rikastua lisää vain istumalla rahojensa päällä tekemättä mitään yhteiskunnalle hyödyllistä.


Mielestäni rahan tehtävä on siirtää pienellä riskillä kulutusta lähitulevaisuuteen ja pidemmän tähtäimen vaurastumisessa kuuluukin tehdä töitä ja ottaa kannettavakseen yhteiskunnalle hyödyllisiä riskejä sijoittamalla esim. yrityksiin, asuntoihin tai metsään.


Rahaa voi toki käyttää osana sijoitussalkun riskien hallintaan. Bitcoin on kuitenkin niin volatiili ja dataa korrelaatioista muiden omaisuusluokkien (mitä pienempi, sitä parempi hajautushyöty) kanssa niin vähän olemassa, että suhtautuisin siihenkin vielä varauksella. Alla olevassa kuvaajassa on aiempaan dataan pohjautuen näiden omaisuusluokkien kuukausittaisten hintavaihtelujen parittaiset sirontakuvaajat ja lasketut korrelaatiokertoimet (Spearmanin versio). Tällä ajanjaksolla bitcoinin ja osakemarkkinan korrelaatio on ollut positiivinen 0.376.


Bitcoinin kehittäjällä on ehkä ollut mielessä pitkän tähtäimen arvonnousu koska hän on tehnyt tarjonnasta niin rajoitettua. Ideahan on ollut fiksu luoda jotain, minkä tuleva määrä on kaikkien tiedossa ja se on helposti sähköisesti liikuteltavissa. Mutta tarjonnan jäykkyys tekee siitä volatiilin, minkä vuoksi se sopii huonosti standardimaksuvälineeksi. Pitkäaikainen sijoittaminen siihen on vedonlyöntiä, että kymmenien vuosien päästä ihmiset haluavat jostain syystä omistaa niitä vielä innokkaammin kuin nykyään.


Itse pidän bitcoinin suurimpana uhkana että seuraava sukupolvi kehittää jotain huomattavasti bitcoinia parempaa ja innostuu siitä bitcoinin sijasta. Puutteellisen lohkoketjuosaamiseni takia en osaa analysoida bitcoinin ”vallihautoja” (ominaisuuksia, mitkä tekisivät siitä kilpailulle immuunnin) muita kryptovaluuttoja vastaan, mutta yleisesti vanhoilla teknologioilla ja muoti-ilmiöillä on ollut taipumusta korvautua uusilla.


Lyhyen tähtäimen hintamuutosten arvailuun bitcoin on yksi spekulointikohde tuhansien muiden joukossa eikä sitä kautta ole itselleni erityisen kiinnostava. Onnittelut toki kaikille sillä treidaamalla rikastuneille!

Yhteenveto omasta näkemyksestäni


Kaikista FIAT-valuutan puutteista huolimatta pidän euroja houkuttelevimpana tapana siirtää kulutusta 0-2 vuotta eteenpäin koska siinä rahojeni ostovoiman muutosta on helpointa ennakoida. Euroopan sisällä sen näppäryys maksuvälineenä on ylivoimainen. Jos euroon kuuluvien valtioiden velkaantuminen huolettaa, voi osaa säästöistä pitää vaikka Kanadan dollareina tai Ruotsin kruunuina. Se raha mitä en usko tarvitsevani lähikuukausien suunniteltuihin tai yllättäviin menoihin sijoitan kassavirtaa tuottaviin yrityksiin (osakkeisiin), joiden liiketoimintaa edes jotenkuten ymmärrän.


Kulta on maksuvälineenä hyvin kömpelö, mutta sen suosio on kestänyt hyvin ajan hammasta ja ihmiset todennäköisesti ottaisivat sen käyttöön väliaikaisena varajärjestelmänä mikäli dollaripohjainen valuuttajärjestelmä romahtaisi täysin jonkun katastrofin seurauksena. Toki bitcoininkin suosio kasvaisi myös paljon tässä skenaariossa.


Bitcoinin hyvien puolien ansiosta iloitsen että sitä on tarvittaessa saatavilla, mikäli tulee tarve siirtää rahaa toiselle puolelle maapalloa. Bitcoin on myös erinomainen vaihtoehtoinen maksutapa, mikäli asuu maassa jonka oma kansallinen valuutta on armottoman inflaation kourissa tai diktaattori käyttää pankkeja kansalaisten kyykyttämiseen.


Itse en kuitenkaan näe tarvetta pitää bitcoinia suuria määriä hallussani. Elän vakaassa valtiossa enkä näe tällä hetkellä välitöntä uhkaa euron hyperinflaatiolle, vaikka valtioiden velkaantuminen välillä huolettaakin. Hyvin harvoin oikeasti tarvitsen bitcoinia ja en keksi syytä, miksei joku voisi koodata jotain toista kryptovaluuttaa jossa on bitcoinin hyvät ominaisuudet, mutta paremmat raha-ominaisuudet (esim. pienempi volatiliteetti). Pidän bitcoinia kuitenkin edelleen pienen määrän hallussani ja seuraan sivusilmällä kuinka se kehittyy. Ilmiönä se tulee jäämään historian kirjoihin aikamme teknologisena läpimurtona, mutta aika näyttää tuleeko siitä kullan kaltainen ylisukupolvinen ilmiö vai ohimenevä teknologiahypetys.


PS. 1. Tämä on kirjoitus kuvaa tämän hetken näkemystäni, mikä voi sisältää virheellisiä käsityksiä ja näkemys voi muuttua myöhemmin. Tekstistä jäi paljon eri näkökulmia käsittelemättä johtuen omasta puutteellisista tiedoista liittyen esim. lohkoketjuihin, bitcoin-verkoston energian kulutukseen tai kehitysnäkymiin tietokoneiden laskentatehon kasvaessa. Sinulla voi olla elämässä asioita jotka nostavat bitcoinin käyttöarvoa tai saatat tietää teknisiä asioita mitkä estävät oleellisesti paremman globaalin kryptovaluutan käyttöönoton ja yleistymisen. Kuulen niistä mielelläni kommenteissa.


PS. 2. Tekstin kirjoittamisen ohessa kertailin joitain inflaatioon/deflaatioon liittyviä asioita kirjasta Paradox economics (Tuure Parkkinen). Suosittelen tätä lämpimästi jatkolukemisiksi, mikäli nykyinen rahajärjestelmä ja talousasiat populaariin muotoon paketoituna kiinnostaa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Päätöksiä ristiriitaisten tavoitteiden maailmassa

Posted by :Statisticko On : 20.3.2024
0

Category: Algoritmit, Liiketoiminta, Päätöksenteko

Tags:, , , , , ,

”Haluan ostaa asunnon, joka olisi hyväkuntoinen ja sijainti on keskeinen, mutta asuinalueen pitäisi olla rauhallinen. Hinnan pitäisi myös olla edullinen.”

”Perheellemme pitäisi löytää lomakohde, josta löytyy mielenkiintoista tekemista isälle, äidille ja lapsille. Reissu ei saisi olla kuitenkaan kohtuuttoman kallis.”

”Haluan sijoittaa rahani niin että varallisuuteni kasvaisi mahdollisimman suureksi, mutta rahan häviämisen riski olisi mahdollisimman pieni.”

Yllä olevat kommentit kuvaavat erilaisia valintatilanteita, missä on useampi kuin yksi tavoite. Lisäksi tavoitteet ovat ainakin osittain ristiriitaisia. Tämä tarkoittaa sitä ettei ole olemassa sellaista ratkaisua, joka olisi optimaalinen kaikkien tavoitteiden suhteen. Joudumme siis etsimään kompromisseja.

Kompromissiloma

Toisessa kommentissa isän unelmaloma voisi olla Valioliiga-ottelun näkeminen Liverpoolissa, äidin surffausloma Balilla ja lapset haluaisivat Disney Worldiin. Kompromissivalinta voisi olla esimerkiksi Malaga, missä pääsee katsomaan Espanjan jalkapalloliigaa, löytyy merenranta surffaukseen (vaikkei aallot vastaakaan Balia) sekä vesipuisto lapsille. Jokaisen perheenjäsenen tavoitteessa jouduttiin hieman antamaan periksi. Silti valinta tyydyttää kaikkia ja budjetti on vanhemmille miellyttävämpi kuin Euroopan ulkopuolisissa kohteissa. Tämän tyyppisiä valintatilanteissa turvaudutaan monitavoitteiseen (tai monikriteeriseen) päätöksentekoon.

Kun useat tavoitteet vetävät eri suuntiin, pitää löytää paras mahdollinen kompromissi

Varaston optimointia

Sen kunniaksi että ikuisuusprojektin viittaa kantanut toinen väitöskirjaani tuleva artikkeli vihdoin syksyllä julkaistiin, käyn tässä läpi monitavoiteoptimointia artikkelissa olevan sovelluskohteen näkökulmasta. Kyseessä on yrityksen varaston optimointiongelma: päätöksentekijänä on ostopäällikkö, jonka pitää päättää kuinka paljon tilataan varastoon alihankkijalta tavaraa, jonka toimitusaika on 3 kk. Kyseessä oli teollisuusyritys ja tilattava tavara oli kallis komponentti, jota tarvitaan lopputuotteen valmistamiseen. Matematiikka kuitenkin täsmää vaikka tavara olisi tukkukauppiaalta tilattava valmis tuote jälleenmyytäväksi.

Yrityksen ostotoimintoihin ja varaston ylläpitöön liittyy useita kustannuksia. Esimerkiksi kuljetuskustannukset, pääomakustannukset (yrityksen varoja sitoutuu varaston tuotteisiin) ja tuotteiden vanheneminen/pilaantuminen. Mikäli ostopäällikkö pelkästään minimoisi kustannuksiaan, hänen ei koskaan kannattaisi tilata mitään. Ikävänä sivuseurauksena silloin yrityksen liiketoimintakin loppuisi kun ei ole mitään myytävää.

Ostopäällikon ongelma on siis seuraava:

– jos hän tilaa usein / paljon tavaraa varastoon, kustannukset nousevat pilviin

– jos hän tilaa liian vähän, kaikille asiakkaille ei riitä lopputuotetta myytäväksi.

Ostopäällikön liian suuret tilaukset aiheuttavat säpinää varastossa

Eräs ratkaisu on arvioida, mikä kustannus yritykselle tulee yhdestä pettyneestä asiakkaasta ja lisätä tämä muihin varastointikustannuksiin, jolloin tilauspäätös voitaisiin tehdä kaikkia näitä kustannuksia minimoimalla. Nyt oleellisia kysymyksiä ovat:

– Kuinka paljon yksi pettynyt asiakas pitkällä tähtäimellä maksaa?

– Onko yrityksen brändiarvon heikkeneminen lineaarista vai onko 5:n peräkkäisen pettymyksen hinta suurempi kuin 5 kertaa yksi pettymys?

Sen sijaan että ravistelee hihasta euromääräisen hinnan asiakkaan pettymykselle, on mahdollista mitata ajallaan palveltujen asiakkaiden määrää omalla mitta-asteikollaan. Eli ei yritäkään muuttaa asiakkaiden kokemia pettymyksiä Euroiksi. Tästä pääsemmekin monitavoiteoptimoinnin maailmaan.

Kahden tavoitteen optimointi yhtäaikaa

Nyt meillä on päätöksenteolle kaksi tavoitetta:

1. varastointikustannusten minimointi

2. asiakkaiden palvelutason maksimointi

Nämä ovat ristiriitaisia tavoitteita, koska ensimmäisen tavoitteen kannalta pitäisi tilata varastoon mahdollisimman vähän ja toisen kannalta mahdollisimman paljon. Sopivan kompromissin löytämisen avuksi tulee käsite Pareto-optimaalisuus.

Tutkimuksessa ostopäällikön ostostrategiassa käsiteltiin kolmea aikapistettä yhtäaikaa: kuinka paljon tilataan ensimmäisessä mahdollisessa erässä, kuinka paljon seuraavassa ja kuinka paljon sen seuraavassa. Yhden eräkoon vaihdellessa välillä 0-250 kpl, mahdollisia kombinaatioita on 251^3 = 15813251 kpl. Otetaan tässä kuitenkin käsittelyyn hieman yksinkertaistettu kuvitteellinen esimerkki, missä eräkoko voi vaihdella välillä 0-9, jolloin kombinaatioita on ”vain” 1000 kpl. Ne on kuvattu pisteinä alla olevassa koordinaatiossa. Tässä esimerkissä oletetaan 100€ kiinteä kuljetus- ja käsittelykustannus aina kun tilataan nollaa suurempi erä.

Kuvaajassa vaaka-akselilla on odotettu palvelutaso (kuinka suuri %-osuus kysynnästä saadaan ajallaan tyydytettyä) ja pystyakselilla odotetut kustannukset eri tilausmäärä-valinnoilla. Hyvät vaihtoehdot sijaitsevat alhaalla oikealla, mutta mikä valinnoista on paras? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta, mutta sen sijaan me osaamme sanoa, mitkä eivät ainakaan ole parhaita. ”Harmaiden pisteiden sanotaan olevan dominoituja, koska yhden tavoitteen parantamiseksi ei toisesta tavoitteesta tarvitse tinkiä.”

Sen sijaan punaisia pisteitä ei ole dominoitu. Mikäli punaista ratkaisua haluaa parantaa yhdessä tavoitteessa, on pakko heikentää toista tavoitetta. Näitä punaisia ratkaisuja sanotaan Pareto-optimaalisiksi. Ostopäällikön tehtäväksi jää näistä Pareto-optimaalisten ratkaisujen joukosta löytää näkemystään hyödyntäen sopivin kompromissi.

Jos viime aikoina on usealle asiakkaalle jouduttu myymään ”ei oota” ostopäällikkö saattaisi nyt pelata varman päälle ja tavoitella lähelle 100% olevaa palvelutasoa. Lopullinen valinta voisi olla ympyröity piste. Tällä valinnalla odotettavissa on 97.6% palvelutaso (vaaka-akseli) ja 390 euron (pystyakseli) varastointikustannukset. Siihen päästään kun tilataan varastoon ensimmäisessä erässä 9, toisessa 9 ja kolmannessa 0 tuotetta.

Tämä esimerkki kuvaa myös eroa monitavoiteoptimoinnin ja rajoitetun optimoinnin välillä. Mikäli ostopäällikkö olisi määrittänyt rajoitteeksi 98% palvelutason (sininen pystyviiva) ja minimoinut sitten pelkästään kuluja, hän olisi päätynyt pystyviivan oikealla puolella olevaan ratkaisuun. Siten hän ei olisi koskaan saanut tietää että vain 0.04%-yks. pudotuksella 98% tavoitteesta pystyi saamaan merkittävän n. 70€ säästön. Tätä säästöä selittää 100€ säästö kuljetus- ja käsittelykutannuksissa kun kolmas tilauserä jätetään nollaksi.

Ratkaisujen laskeminen

Kun mahdollisia päätöksiä (tai päätöskombinaatioita) on miljoonia tai jatkuvien muuttujien tapauksessa rajaton määrä, kaikkien mahdollisten ratkaisujen laskeminen veisi aivan liian paljon aikaa myös nopeimmilta tietokoneilta. Niinpä on kehitetty laskenta-algoritmeja, jotka etsivät pelkästään Pareto-optimaalisia ratkaisuja päätöksentekijän toiveiden mukaisesti. Algoritmeja on paljon erilaisia erilaisiin sovelluksiin, mutta tunnetuin yleiskäyttöinen algoritmi lienee NSGA (Non-dominated Sorting Genetic Algorithm).

Vielä lisää tavotteita

Tavoitteiden määrä ei välttämättä rajoitu kahteen. Tutkimuksessa ostopäälliköllä oli vielä kolmaskin tavoite: varaston kiertonopeus (=kuinka usein tavara vaihtuu varastossa). Vaikka kiertonopeus korreloikin varastointikustannuksen kanssa, se tuo tärkeää lisäinformaatiota ostopäällikölle. Mikäli kiinteät kuljetus- ja käsittelykustannukset ovat korkeat, kustannusten minimointi suosii isoja kertatilauksia. Isot tilausmäärät kuitenkin pienentävät varaston kiertonopeutta tuottaen käytännön ongelmia varastotilojen riittävyyteen, varastotyöntekijöiden työturvallisuuteen ja nostavat riskiä että tuotteet vanhenevat varastoon.

Vaikka kolmen tavoitteen pohjalta muodostettu Pareto-optimaalisten ratkaisujen joukko on hankalampaa (ja neljän tavoiteen mahdoton) visualisoida koordinaatistossa, monitavoiteoptimointialgoritmit kyllä hoitavat Pareto-optimaalisten ratkaisujen etsimisen samoin kuin kahden tavoitteen tapauksessa.

Kysynnän ennustaminen

Päätöksentekijällä on vielä yksi ongelma. Tavoitteiden laskemiseen tarvitaan tietoa tulevien kuukausien kysynnästä lopputuotteelle, mutta yleensä tätä ei varmaksi tiedetä etukäteen. Sen sijaan historiadatan avulla pystymme arvioimaan todennäköisyyksiä erilaisille kysyntäskenaarioille. Tähän sukellamme tarkemmin jossain toisessa blogikirjoituksessa, mutta mikäli asia kiinnostaa voit tutustua tähän kaikkeen lukemalla itse artikkelin. Virallinen julkaisu löytyy maksumuurin takaa täältä, mutta yliopistolla on myös ilmainen rinnakkaisjulkaisu vähemmän viimeistellystä versiosta, joka löytyy täältä.

Yhteenveto

Yksi tapa kuvata monitavoitteista päätöksentekoprosessia on Daniel Kahnemanin populariosoiman kahden ajattelusysteemin (lue esittely esim. täältä) yhdistäminen. Ensiksi käytetään hidasta, eli 2-systeemin, ajattelua määrittelemällä päätökseen hyvyyteen vaikuttavat tavoitteet. Laskenta-algoritmeja hyödyntämällä näiden tavoitteiden perusteella karsitaan huonot vaihtoehdot pois. Jäljelle jääneistä Pareto-optimaalisista vaihtoehdoista tehdään lopullinen valinta nopeaa, eli 1-systeemin, ajattelua hyödyntäen. Näin saadaan sulavasti tietokoneen laskentateho sekä ihmisen näkemys ja intuitio tekemään yhteistyötä tilanteeseen sopivan kompromissin etsimisessä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Asiantuntijat kuplissa ja kommuuneissa

Posted by :Statisticko On : 31.8.2021
0

Category: Ennustaminen, Liiketoiminta, Sosiaaliset suhteet, Yhteiskunta

Tags:, , , , ,

Sosiaalisten medioiden suosittelualgoritmit sanotaan ajavan käyttäjiä syvemmälle omiin kupliinsa samanhenkisten ihmisten pariin. Mutta mitä se haittaa? Eikö se nimenomaan ole kiva, että ihmiset löytävät uutta samanhenkistä seuraa? Totta tämäkin puoli, mutta ongelma on, että “kuplautuminen” tekee meistä tyhmempiä.

Twitterkupla

Itse en ole vielä löytänyt tietäni Instaan/Tiktokkiin, joten lähestyn asiaa Twitterin näkökulmasta. Luultavasti samat ajatukset sopivat kyllä myös muihin medioihin. Oma Twitter-kuplani muodostuu pääasiassa tilastotieteilijöistä, vedonlyöjistä, sijoittajista ja taloustieteilijöistä. Tätä kautta saan paljon itselleni hyödyllistä informaatiota, mutta kuplani kattaa lopulta aika rajoittuneen kirjon ihmiselämän osa-alueista.

Keskenään korreloivat asiantuntijat

Robertit Clemen ja Winkler julkaisivat jo vuonna 1985 mielenkiintoisen tutkimuksen erilaisten taustojen omaavien ihmisten tarjoaman informaation arvosta, vaikka laajassa käytössä oleva internet oli vasta pilke koodareiden silmäkulmassa. Tausta-ajatuksena ja oletuksena on että erilaiset asiantuntijat tarjoavat ennusteita jostain tulevasta tapahtumasta (esim. työttömyysasteen muutos ensi vuonna) ja nämä ennusteet noudattavat k-ulotteista normaalijakaumaa, missä k tarkoittaa asiantuntijoiden lukumäärää.

Oleellinen asia on, että saman kuplan sisällä ihmisten näkemykset korreloivat voimakkaasti. Näin ollen toinen asiantuntija saman kuplan sisällä ei enää tarjoa yhtä paljon infoa kuin ensimmäinen. Informaation arvo romahtaa yllättävän voimakkaasti korrelaation kasvaessa. Otan esimerkiksi sijoitusvihjeen. Huomaan, että lyhyen ajan sisällä 5 eri pätevänä pitämääni sijoittajaa ilmoittaa Twitterissä ostaneensa yhtiön Z osaketta. Tällaisessa tilanteessa olen joskus tehnyt itsekin perässä sijoituksen hyvin kevyellä omalla perehtymisellä. “Jos 5 eri itseäni kokeneempaa sijoittajaa näkee yhtiön hyvänä sijoituskohteena, ei sijoitus voi pahasti metsään mennä.” Tässä kohtaa pitäisi kuitenkin pohtia esim:

– Seuraavatko nämä 5 sijoittajaa toisiaan Twitterissä?

– Perustavatkohan he sijoituspäätöksiään samoihin analyysiraportteihin?

Molemmat kasvattavat heidän näkemystensä välistä korrelaatiota. Alla on kuvaaja, missä X akseli kertoo asiantuntijoiden välisen korrelaatiokertoimen (kaikki parittaiset korrelaatiot oletetaan samoiksi) ja Y-akseli kertoo kuinka monen yksittäin yhtä pätevän, mutta keskenään riippumattoman, asiantuntijan tietomäärää kyseisten viiden kuplautuneen asiantuntijan ennusteen tietomäärä vastaa. Kuvaajasta nähdään esimerkiksi: “Viiden asiantuntijan, joiden välinen korrelaatio on 0.375, ennusteen informaation määrä vastaa kahta riippumatonta, mutta muuten vastaavaa asiantuntijaa.”

Tutkimuksessa osoitetaan myös yläräja vastaavan riippumattoman asiantuntijan määrälle kun kuplan sisällä oletetaan kaikki parittaiset korrelaatiot samoiksi. Se on 1/korrelaatio. Eli jos kuplan sisäinen korrelaatio on 0.5, haastattelemalla kaikki kuplan jäsenet ei voida saada hyödyllisempää ennustetta kuin kahdelta (1 / 0.5 = 2) vastaavalta toisistaan riippumattomalta asiantuntijalta. Eli vaikka kuplassa olisi satoja jäseniä, heidän yhdessä tarjoaman ennusteen informaation määrä vastaa korkeintaan kahta riippumatonta (mutta yksittäin yhtä tarkkaa) asiantuntijaa.

Edellisissä laskelmissa käytettävät oletukset ovat toki hyvin karkeita yksinkertaistuksia, mutta artikkelissa johdetaan kaavoja myös hieman realistisempiin tilanteisiin, missä kaikkien asiantuntijoiden ennusteet eivät ole yhtä tarkkoja (siellä käsitellään myös vaihtelevien korrelaatioiden tapaus, vaikken sitä tässä tekstissä käsittele). Oletetaan, että omassa kuplassasi on kaikki parhaat asiantuntijat, joiden ennusteet ovat maailman tarkimpia. Toisessa kuplassa olisi myös eräs asiantuntija, mutta hänen arviot ovat 1.5 kertaa epätarkempia kuin oman kuplasi “huippuasiantuntijoiden”. Täsmällisemmin, toisen kuplan asiantuntijan ennusteiden keskihajonta on 1.5-kertainen. Saadaan lasketuksi, että mikäli omassa kuplassasi korrelaatiokerroin on 0.5, yhden oman kuplasi jäsenen ja toisen epätarkemman, mutta riippumattoman asiantuntijan muodostama, ennuste on tarkempi kuin kahden oman kuplasi “huippuasiantuntijan” muodostama yhdistetty ennuste.

Oman kuplani venytys

Eräs esimerkki omasta kuplani venyttämisestä on ollut sosiologi-kansanedustaja Anna Kontulan seuraaminen Twitterissä, vaikka aluksi hänen positiiviset ajatukset kommunismia kohtaan hieman jännittivätkin. Vieläkään minusta ei ole tullut kommunistia muualla kuin perheen ja läheisten ystävien parissa, mutta moneen ajankohtaiseen asiaan häneltä on tullut hyviä näkökulmia, mitkä ovat jääneet muilta Twitter-kuplassani huomaamatta. Pidän Annasta erityisesti siksi, että hän keskustelee rakentavaan sävyyn myös täysin eri mieltä olevien ihmisten kanssa. Tämän kokemuksen perusteella kannustan muitakin etsimään uusia seurattavia sellaisista ihmisistä ketkä kannattavat asioita, mitkä aiheuttavat nyt vielä nenän nyrpistystä. Ne arvokkaimmat tiedonlähteet löytyvät todennäköisesti juuri tästä porukasta. Toki syytä on rajoittua vain erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä kunnioittaviin henkilöihin. Jatkuvaa negatiivista räksytystä en kehoita kuuntelemaan.

Kommunismista

Lopuksi vielä muutama sananen siitä, mitä olen oppinut kommunismista viimeaikoina luettuani Anna Kontulan kirjoituksia, erityisesti tämän blogipostauksen.

Ensiksi täytyy todeta, että olen eri mieltä kirjoituksen ensimmäisestä listatusta taustaoletuksesta. Eli siitä että (ainakaan nykyään) työn ja pääoman välillä olisi jokin ristiriita. Mielestäni molemmat nimenomaan tarvitsevat toisiaan. Mitä isommasta ja useaa eri osaamista vaativasta projektista on kyse, sitä tärkeämpi rooli arvon muodostuksessa on duunareiden työn lisäksi sillä, että joku sijoittaja (tai joukko sijoittajia) on valmis ottamaan vastuun kokonaisuuden organisoimisesta. Ottamaan riskiä ja maksamaan duunareille heti täsmällistä kuukausipalkkaa vaikka tuotot tulevat, jos tulevat, joskus kaukana tulevaisuudessa. Ilman kaikkia näitä palasia iso projekti jäisi duunareiden korkeasta erikoisosaamisesta huolimatta toteutumatta.

Annan kirjoitukset avasivat kuitenkin silmiä monelta osin. Olin aiemmin ajatellut, että kommunismi voi toimia vain hyvin pienissä porukoissa, missä kaikilla on vahva tunneside toisiinsa, esim. perheet. Hoksasin kuitenkin, että esimerkiksi koodareiden avoimen lähdekoodin kirjastojen jakamiseen tarkoitettu yhteisö GitHub toimii kommunismin tavoin, vaikka suurin osa muista koodareista ovat täysin tuntemattomia. Seuraava Annan kommentti on auttanut ajattelemaan kommunismia muunakin kun hirmuhallitsijoiden propagandana:

Kommunismi ei ole ratkaisu kaikkeen. Jokaiselle lienee jo tässä vaiheessa tekstiä selvää, että en usko minkään -ismin toimivan yleisenä ihmelääkkeenä, vaan että hyvään yhteiskuntaan pääseminen edellyttää oikeiden lääkkeiden valintaa kuhunkin tilanteeseen. Lisäksi monet aikamme ongelmat vaativat globaalia päätöksentekoa ja todennäköisesti myös globaalia sääntelyä. Kommunismi toimii parhaimmillaan yhteisöissä, joiden koko mahdollistaa jokaisen henkilökohtaisen osallistamisen tai joiden sitouttaminen perustuu ihmisten valintaan liittyä ja erota niistä esimerkiksi jonkin verkkoalustan tai yhdistyksen kautta. Kun päätöksenteko koskee miljoonia tai miljardeja, on käytettävä muita järjestäytymisen logiikoita.

Anna Kontula

Ajatusprosessi tästä teemasta on vielä kesken enkä varmaan ymmärrä vielä täysin, mitä kommunismiin perehtyneet täsmällisesti kommunismilla tarkoittavat. Tällä hetkellä ajattelen yhteistyön organisoimisesta seuraavasti:

– Pienissä yhteisöissä, missä kaikilla on yhdistävä tunneside toisiinsa, kommunismi on standardi järjestäytymisen muoto.

– Miljoonien ihmisten yhteiskunnissa, missä kaikki ihmiset eivät tunne toisiaan, “demokraattinen valtio + markkinatalous + kapitalismi” on standardi järjestäytymisen muoto.

Mutta mikäli jossain erityisessä tapauksessa joku toinen kuin se standardi tapa toimii paremmin, niin antaa mennä sit vaan. Esimerkiksi kun GitHubissa avoimen lähdekoodin kehitys toimii kommunismin periaatteella niin antaa palaa. Mutta silti lopullisten ohjelmistoratkaisujen toimittaminen ja ylläpito asiakkaalle todennäköisesti toimii parhaiten markkinataloudessa kilpailevien yritysten toimesta.

Eräs esimerkki toiseen suuntaan on edustamani futsal-joukkue Feeniksin toimitsijavuorot. Kun perustimme seuran reilu kymmenen vuotta sitten, meitä oli yksi joukkueellinen keskenään hyvin toisensa tuntevia kaveruksia. Toimitsijavuorot hoituivat kommunismin hengessä lähes itsestään: loukkaantunut pelaaja tai jonkun kaveri/tyttöystävä kävi aina homman talkoohengessä hoitamassa ilman sen isompia maanitteluja. Kun myöhemmin organisaatio laajeni kahden joukkueen ringiksi, ei kommunismi enää toiminut vaan toimitsijavuorot kaatuivat toistuvasti samojen muutaman seura-aktiivin niskaan. Onneksi markkinatalous pelasti seuramme ja toimitsijavuorolle löytyi rahallinen hinta, millä kiireisimmät pääsivät eroon toimitsijavuorovastuustaan ja ahkerat saivat palkkion käytetystä ajastaan alennettujen kausimaksujen muodossa.

Aika näyttää mihin ajatukseni yhteiskunnan optimaalisesta organisoimisesta kehittyy, mutta sen uskallan sanoa että olen nyt aiheesta huomattavasti viisaampi kuin ennen Twitter-kuplan laajentamista yhteen kommunistiin. Sopivasssa rajoitetussa ympäristössä kommunismi vaikuttaa olevan muutakin kuin diktaattoreiden propagandaa ja tyhjiä kaupan hyllyjä. Mutta vaikka samanhenkisten kommuunissa voikin olla parhaillaan kivaa kivaa, ei pidä unohtaa kommunikointia naapurikommuunien kanssa. Ettemme kuplissamme taantuisi tyhmemmiksi.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Älkää ampuko viestintuojaa

Posted by :Statisticko On : 30.4.2021
0

Category: Asuntokaupat, Liiketoiminta, Yhteiskunta

Tags:, , ,

Auts! Nilkka nyrjähti. Yritän varovaisesti kävellä, mutta sattuu niin paljon että pakko istahtaa maahan. Kivulla elimistö viestittää, että se mitä olin tekemässä ei ole hyväksi nilkalle vaan nyt pitää antaa sen levätä. Ehkä tiukka kipulääkitys auttaa ja voin taas kävellä? Kyllä, mutta nilkka voi mennä sen takia entistä huonompaan kuntoon ja nilkan paraneminen viivästyä. Kipulääke voi olla perusteltu tilapäinen apu yöllä, mikäli kipujen takia ei nukahtaminen onnistu, mutta päivisin on vaan parempi kuunnella hermoston lähettämiä viestejä ja etsiä paranemista parhaiten tukevia lepoasentoja.

Yhteiskunnan hermosto

Yhteiskunnan järjestäytymisessä yksi olennainen kysymys kuuluu: kuinka paljon pitää valmistaa mitäkin tuotetta ihmisten käyttöön? Markkinataloudessa tähän vaikeaan kysymykseen löytyy vastaus hintamekanismin avulla. Kun hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan avulla, hinnat kertovat mitä tuotetta tarvitaan lisää ja mitä on jo ennestään liikaa.

Kun vuokrat ja sen seurauksena asuntojen hinnat nousevat, rakennusliikkeet huomaavat minne tarvitaan lisää asuntoja. Toisaalta kun tietyllä asuinalueella hinnat voimakkaasti laskevat, rakennuttajat ymmärtävät ettei tänne kannata lisää pytinkiä pystyttää. Voitontavoittelu ohjaa hintojen kautta rakennusliikkeitä tyydyttämään kansalaisten kysyntää. Tosin aina ei ole päivänselvää, mistä hintojen muutos johtuu vaan syyn selvittämiseen tarvitaan syvempää analyysia. Samoin kuin kipu jalassa kertoo, että jotain on vialla, mutta syyn selvittämiseen tarvitaan lääkärin apua.

Omat sijoitusasunnot

Jyväskylässä on valmistunut paljon uusia asuntoja viimeisen kolmen vuoden aikana. Itse omistan kaksi sijoitusasuntoa Jyväskylässä (tsekkaa, jos etsit vuokra-asuntoa) ja kiihtynyt rakentaminen on tarkoittanut minulle vuokranantajana lisää töitä. Aiemmin olin tottunut siihen että uusi vuokralainen löytyy aina edellisen lähtiessä ilman suurempia ponnisteluja, mutta noin vuosina 2017-2018 tähän tuli muutos. Yhtäkkiä asuntoa katsomassa käyneet vuokralaisehdokkaat toisensa perään vaan tylysti ilmoittivat, että löysi samaan hintaan uudemman ja parempikuntoisen kämpän. Vaihtoehtoni olivat joko laskea vuokraa reilusti tai alkaa asuntoja ehostamaan. Kestävämpänä ratkaisuna näin jälkimmäisen, mikä tarkoitti, että Heikkisen poika otti maalipensselin sileään kätöseen, remppamies kävi laittamassa vähän kylpyhuoneeseen pakkelia pintaan, uutta putkea seiniin sekä uutta kalustetta. Lisäksi astianpesukoneet+pyykkikoneet ilmestyivät sinne mistä ne vielä puuttuivat. Nyt viimeiset kolme vuotta vuokrat ovat polkeneet lähestulkoon paikoillaan sekä omissa kämpissä että ihan yleisissäkin tilastoissa (Suomen vuokranantajien artikkeli). Mutta ainakin omien asuntojen kohdalla vuokralaiset saavat nauttia huomattavasti korkeamman laadun asumisesta samaan hintaan. Näin kysyntä ja tarjonta kohtaavat jälleen korkeamman tarjonnan olosuhteissa. Itselläni siihen vaadittiin laadun nostamista, joku toinen vuokranantaja valitsi ehkä vuokran laskemisen tien.

Mietitäänpä sitten vaihtoehtoista skenaariota, jossa vuonna 2015 poliitikot olisivatkin päättäneet alkaa tarjota äänestäjille ”kohtuuhintaista” asumista kieltämällä vuokrien nostamisen ja laittanut ylärajan neliövuokrille. Vuokrakatto iskee ensimmäisenä kalleimpiin uudiskohteisiin, mikä laittaa rakennusliikkeiden investointilaskelmat uuteen uskoon ja rakennushankkeet jäihin. Tässä skenaariossa rakennusbuumi olisi varmasti jäänyt hyvin laimeaksi ja me ”vanhat” vuokranantajat nauttisimme edelleen hyvästä kysyntä/tarjonta suhteesta. Tosin juhlan aihetta ei ole meilläkään, koska vuokran nosto on kielletty. Mutta nyt herää kysymys: Kuinka todennäköistä olisi ollut, että olisin alkanut remontteihin sekä muuhun asuntojen ehostukseen, jos kämpät menevät vuokralle muutenkin eikä kustannuksia voi siirtää vuokriin? Vinkki: mä ja innokas remppamies ei todellakaan kuuluta samaan lauseeseen.

Oma näkemykseni asuntomarkkinoiden syy-seuraussuhteista. Nuolenpään kohdalla oleva vihreä ”+” tarkoittaa että nuolen alkupäässä olevan palleron noustessa nuolen loppupäässäkin olevan palleron arvo todennäköisesti nousee. Vastaavasti punainen ”-” tarkoittaa käänteistä syy-seuraussuhdetta. Politiikan osalta riippuvuuden etumerkki vaihtelee tapauskohtaisesti.
Esimerkiksi vasemmasta reunasta alkava ketju: lisääntynyt tonttien tarjonta kasvattaa kyseisen asuinalueen asuntojen tarjontaa, mikäli rakennuskustannukset pysyvät ennallaan. Lisääntynyt tarjonta painaa hintoja alaspäin. Edullisemmat hinnat taas lisäävät kysyntää. Vanhan asunnon omistaja (ylhäällä oikealla) voi kuitenkin alkaa kilpailemaan uusien asuntojen kanssa laadulla, minkä nostaa kysyntää eri reittiä ja hillitsee tätä kautta hintojen laskua.
Huom! Graafi ei perustu tieteelliseen tutkimukseen. Mikäli huomaat virheitä, voit perustella niitä kommentteihin.

Otetaan esimerkiksi vaikka asunto halutulla asuinalueella Eirassa. Mikä on suurin syy sille että asuntojen vuokrat Eirassa ovat korkeat? Oma vastaukseni on että koska niin suuri määrä ihmisiä haluaisi asua siellä. Jos poliitikko haluaa asuinalueen vuokria laskea, hänella on muutama vaihtoehto

  1. Vaikuttaa kysyntään tekemällä asuinalueesta vähemmän houkuttelevan, esim. perustamalla sinne haisevan kaatopaikan
  2. Vaikuttaa tarjontaan kaavoittamalla alueella lisää. Mikäli Eira on jo täynnä, voi pyrkiä kaavoittamaan jotain ominaisuuksilta vastaavaa aluetta, jossa Eiraan pyrkivät ihmiset ovat myös tyytyväisiä
  3. Hintojen rajoittaminen mahtikäskyllä, esim. maksimivuokra

Kun kysynnän ja tarjonnan ei anneta kohdata helpoimman tien, eli hinnan muutoksen, kautta ne lähenevät toisiaan pikkuhiljaa jotain toista reittiä. Tässä tapauksessa asuntojen rappeutumisen ja tarjonnan hyytymisen kautta. Seurauksia voi hahmotella yllä olevasta syy-seuraus graafista katkaisemalla KYSYNNÄSTÄ HINTAAN menevä ”+”-merkkinen nuolenpää pois. HINTA. Sen jälkeen graafin oikealla puolella olevilla toimenpiteillä ei enää samalla lailla voida vaikuttaa hintaan, eikä markkinoille välity hinnan kautta luotettavaa tietoa.

Ruotsin puolella, missä hintasääntely on yleisempi vitsaus, kuuluu huhuja että koska hyvää asuntoa ei saa lain mukaan vuokrata ”oikealla” hinnalla, kertyy asuntoihin vuosikymmenten jonoja tai asunnon vuokraamiseen tarvitaan tiskin alta vastapalveluksia vuokran lisäksi. Alla on Tukholmassa asuvan kaverini lähettämä kuva, missä joku heppu on keksinyt oman ratkaisunsa Tukholman vuokra-asuntopulaan.

Asumus Tukholmassa, missä omistuasuntojen hinnat hipovat pilviä ja vuokramarkkinat ovat mm. hintasääntelyn takia tukossa

Hoidetaan syitä, ei seurauksia

Seuraavan kerran kun oma poliitikkosi nostaa pöydälle hintasääntelyä, kannattaa vinkata häntä miettimään vielä kerran että ollaanko nyt vetämässä purkillista kipulääkettä kipeään nilkkaan vai pitäisikö hoitaa itse nilkka kuntoon. Hinnat ovat kuitenkin arvokkaan informaation viestintuojia. Mikäli yhden tuotteen hinnat tuntuvat korkeilta, oikeita kysymyksiä ovat mm. Mikä estää yrityksiä vastaamasta kovaan kysyntään? Onko jollain toimijalla monopoli, mikä estää terveen hintakilpailun?

Mikäli aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, kannattaa tutustua MustReadin ilmaiseen artikkelin, missä itseäni jonkin verran kokeneempi ekonomisti perkaa aihetta syvällisemmin. Siinä tuodaan mukaan muita ulottuvuuksia, kuten omistusasuntojen ja vuokra-asuntojen kasvava epätasapaino ja ihmisten jumittuminen asuntoihin, mitkä eivät ole elämäntilanteeseen optimaalisia.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Opiskelua ja soveltamista

Posted by :Statisticko On : 10.2.2021
0

Category: Tutkimukset, Yhteiskunta

Tags:, , , ,

Kun aloittelin puoliammattilais nettipokeri-uraa 2000-luvulla, opiskeluun ja pelin analysoimiseen meni ehkä 30%-40% pokeriin käytetystä ajasta. Ura oli huipulla vuosina 2009-2011, jolloin pokeri oli pääasiallinen toimeentulon lähteeni. Urahuipun jälkeen pokerin tutkimiseen käytetty aika alkoi lähenemään pikkuhiljaa kohti nollaa, kun pokerikirjallisuuden tilalle tuli talous-, sijoitus- ja pisneskirjallisuus. Intohimoni alkoivat siirtyä näihin muihin aiheisiin. Pokerin pelaamisen tuototkin alkoivat laskea viiveellä, kunnes vuonna 2016 totesin, ettei pelaaminen ole enää ollenkaan järkevää ajankäyttöä. Toisin sanoen, putosin pelistä pois kun ei taso enää riittänyt.

Loppuelämän ajan allokointia

Nyt viimeisenä parina vuonna aikaa on paljon vienyt toisen maisterintutkinnon opinnot, mitkä valmistuivat joulukuussa. Tällä hetkellä olen puolipäiväinen tohtori-koulutettava. Elämäni alkaa lähestymään odotusarvoisesti puolen välin krouvia, mikä on pistänyt miettimään: ”Miten paljon opiskeluun näin aikuisena on järkevää laittaa aikaa?” Muistin, että muutama vuosi sitten kesken jääneessä kirjassa Algorithms to Live By käsiteltiin tämän tyyppisiä “Explore/Exploit” -ongelmia. Sieltä selvisi vastaus joihinkin rajoitettuihin päätöksenteko-ongelmiin. Esim. kun bensaa riittää enää 100 km matka-ajoon ja haluamme maksimoida todennäköisyyden, että tankkaamme halvimmalla mahdollisella bensa-asemalla, kannattaa ensimmäiset 37 km “opiskella” hintoja ja sen jälkeen vasta iskeä kun tulee siihen mennessä halvin hinta vastaan. Koko elämän matkalle täsmällistä vastausta ei kuitenkaan löytynyt.

Kirjassa puhuttiin siitä, että nuorena kun on enemmän aikaa vielä jäljellä, opittua ehtii enemmän myöhemmin soveltamaan ja päälle uutta oppia kasaamaan. Toisaalta jotkin taidot vanhenevat ja kun on vielä vähän kokemusta käytännön töistä, ei oikein tiedä, mikä on itselleen hyödyllisintä teoreettista osaamista.

Yliopisto-opintojen kesto ja itseluottamusbuusti

Suomessa on yliopistoissa on tyypillistä opiskella suoraan maisteriksi n. 5 vuotta ja sen jälkeen aletaan oppeja soveltamaan työelämässä. Oman Dunning-Kruger – käyrän (lue ilmiöstä esim. täältä) mukainen yli-itseluottamuksen huippu sijoittuu varmaankin vuodelle 2012, jolloin valmistuin tilastotieteestä maisteriksi. Olin saanut käteeni virallisen todistuksen osaamisestani, mutta vähämpä vielä tiesin, mitä kaikkea tosielämän datojen kanssa painiminen vaatii. Tätä vuoden 2012 itseluottamuksen ja todellisen osaamisen välistä kuilua olen verkkokurssien, kirjojen ja nyttemmin jatko-opintoihin liittyvien kurssien avulla koittanut kiriä kiinni.

Nyt tuoreena kauppatieteen maisterina suhtaudun osaamiseni hieman nöyremmin. Lähinnä koen oppineeni talouden dynamiikan peruskonsepteja (joista osa mielestäni kuuluisi peruskouluun), ammattitermistön sekä nipun malleja yksinkertaistettuihin tilanteisiin. Gradun aiheeseen (kerroin edellisessä kirjoituksessa) olen syventynyt kunnolla, mutta yleisesti todellinen ekonomistin ammattitaito tulee myöhemmin tekemisen kautta jos on tullakseen.

Useampikin ulkomaalainen tuttu on edennyt urallaan siirtymällä kandidaatin tutkinnon kanssa työelämään ja jatkanut maisteriopintoihin vasta kun töiden ohessa on kirkastunut, mihin haluaa erikoistua. Tällä kirjoituksella haluankin nostaa esiin tällaista pitkäjänteisempää opiskelun ja käytännön työn toistuvaa vuoropuhelua. Ainakin näin jälkikäteen on helppo omalle kohdalle viisastella, että jokunen tunti luentosalin penkin kuluttamista olisi säästynyt, mikäli olisin tilastotieteessä tyytynyt kandin tutkintoon ja loikannut maisteriopintoihin taloustieteen puolelle silloin kun kiinnostus talousasioita kohtaan syttyi. Tilastotieteen työkalupakkia kun nyt olen joka tapauksessa joutunut myöhemmin reilusti päivittämään käytännön tarpeisiin tieteen ja teknologian kehittyessä.

Ikuista opiskelua

Mitäs nyt sitten jatkossa? Sen olen itsestäni oppinut, että kovin pitkään putkeen en malta keskittyä pelkästään opiskeluun/tutkimukseen, koska uusien oivallusten myötä alkaa virtaamaan ideoita, joita tulee hinku päästä toteuttamaan käytännössä. Toisaalta pitkäkestoisessa projektityössä taas kertyy ”opiskeluvelkaa” eli havaitsee asioita joita voisi tehdä jatkossa paremmin, muttei projektin puitteissa ehdi kunnolla paneutumaan.

Koska saan niin paljon kiksejä uusien asioiden ymmärtämisestä, tulen luultavasti koko loppuelämäni ajan opiskelemaan/tutkimaan jotain uutta. Kysymys on lopulta itselleen sopivan balanssin löytämisestä käytännön työskentelyn ja opiskelun/tutkimisen välisessä pallottelussa taloudellisten rajoitteiden puitteissa. Akateemiset tutkinnot saavat väitöskirjan jälkeen kyllä riittää, mutta onneksi netti on pullollaan vuosi vuodelta parempia edullisia verkkokursseja aina tarpeen mukaan.

Ehkä tämän kirjoituksen alkuperäiseen kysymykseen ei tarvitakaan vastaukseksi mitään loppuelämäksi kiveen hakattua ajan allokointi-suhdetta vaan riittää mennä eteenpäin tilanteen mukaan vuosi kerrallaan pitäen huolta sellaisesta osaamisesta, missä haluaa jatkossa loistaa?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kelly-vetoja osakkeiden maailmassa

Posted by :Statisticko On : 22.12.2020
1

Category: Algoritmit, Osakesijoittaminen, Päätöksenteko, Riskien hallinta, Tutkimukset

Tags:, , , , ,

Pian päättyvä vuosi on ollut sekä tämän blogin että lähes kaiken muunkin vapaa-ajan aktiviteetin osalta aika hiljainen. Suurin yksittäinen selittäjä pandemian lisäksi tälle on se että tämä vuosi päättää seitsemän vuotta sitten alkaneen taloustieteen opiskeluun liittyvän opinto-oikeuden. Vuosi on sisältänyt paljon pitkiä iltoja gradun parissa. Nyt kyseinen apina on selästä pudotettu ja tässä kirjoituksessa kerron mitä iloa graduni voisi muillekin tuottavaa.

Gradun salainen taka-ajatus on ollut kehittää itselleni työkalua, jonka avulla voisin hahmotella sopivaa riskinoton määrää eri sijoituskohteille osakemarkkinoilla. Kun työn kokonaisuus alkoi hahmottumaan, huomasin että tämähän on aika hyvä lähestymistapa sijoittamiseen kelle tahansa satunnaisesti osakesijoittamista harrastavalle.

Romahduksia tulee, mutta ei hävitetä silloin kaikkia palikoita

Vanhana urheiluvedonlyöjänä Kellyn kriteeristä on muodostunut standardi riskinhallinan työkalu. Tässä kirjoituksessa aiemmin jo avasin Kellyn kriteerin saloja yksinkertaisessa vedonlyönnissä. Lyhyesti tavoitteena on maksimoida pitkällä ajanjaksolla varallisuuden kasvuvauhti ilman että missään välissä menee konkurssiin. Gradussa pyrin tarjoamaan yhden ratkaisun Kellyn kriteerin käytännön hyödyntämiseen osakemarkkinoilla, mikä aiheuttaa kipuilua koska osakkeiden tulevaisuuden tuottojen luotettava kuvaaminen matemaattisesti ei ole mikään helppo nakki. Opinnäytetyön pyrin kirjoittamaan tieteelliseen muottiin ja siihen voi tutustua täällä. Nyt blogikirjoituksessa kuitenkin otan vapauden puhua sijoittamisesta vapaasti omien näkemysten mukaan.

Satunnaiselle säästäjälle/sijoittajalle markkinan keskituoton tavoittelu laajasti hajauttavan indeksirahaston avulla on järkiratkaisu. Myös graduni sijoitusstrategiassa indeksi on pääsijoituskohde ja tärkein ratkaistava asia on päättää kuinka suuri osuus omaisuudesta on kiinni osakeindeksissä ja kuinka paljon “riskittömässä” korossa, eli nykyään käytännössä käteisessä.

Mitä tulee markkinoiden tehokkuuteen, itse näen asian subjektiivisena asiana. Kaikista näppärimmät ja nopeimmat hyvin informoidut kaverit pystyvät tekemään systemaattista ylituottoa ja elättämään itsensä käymällä pörssikauppaa. Mutta juuri näiden kavereiden kaupankäynti ajaa hintoja sellaiselle tasolle, että keskivertosijoittajalle markkinat näyttäytyvät varsin tehokkaina. Vaikka tavalliselle päivätyössä käyvälle sijoittajalle suurimmassa osassa yrityksistä on liian vaikea hankkia informaatioetua markkinoihin, minussa asuu kuitenkin ripaus Peter Lynchmäistä optimistisuutta. Mikäli herran kirjallisuus ei ole tuttua, voit aloittaa tutustumisen vaikka tästä Inderesin podista.

Lynchin ydinajatus on että kuka tahansa voi saavuttaa informaatioetua osakesijoittamissa sellaisten yritysten tai toimialojen kohdalla, joiden parissa viettää joka tapauksessa paljon aikaa esimerkisi työn tai harrastuksen takia. Esim. jos työskentelet auton osia valmistavassa firmassa ja toimitat tavaraa usealle kilpailevalle auton valmistajalle, voit olla hajulla siitä millä valmistajalla tänä vuonna myynti kiihyttää eniten ennen kun virallisten raporttien tieto menee ammattianalyytikoille. Tai vaikka intohimoisena peliharrastajana voit olla ensimmäisten joukossa hajulla, minkä firman uudesta pelistä tulee seuraava jättihitti. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että pitää tietää jotain tärkeää, mitä suurin osa muista sijoittajista ja analyytikoista ei vielä tiedä.

Vaikkei työskentelisikään sellaisella alalla, missä voisi saada informaatioetua, suora sijoitus yksittäiseen osakkeeseen on perusteltua myös oppimisprosessin ja mielenkiinnon ylläpidon takia. Itselläni osakesijoittamisen aloittaminen vuonna 2009 sytytti aivan uudenlaisen uteliaisuuden kipinän ympärillä pyörivää yhteiskuntaa kohtaan. Uteliaisuus johti lopulta vuonna 2013 taloustieteen opiskelun aloittamiseen ja nyt lopultakin tämän gradun valmistumiseen. Joten olkaahan varovaisia siellä!

Sijoitusmaailmasa vain epävarmuus on varmaa, joten sijoitussalkun runko on hyvä perustaa hajautettuun indeksiin vaikka yksittäisessä firmassa olisikin erittäin hyvin hajulla. Gradussa kehittämässäni algoritmissa riskittömän koron ja osakeindeksin lisäksi on mahdollista sijoittaa myös yhteen yksittäiseen osakkeeseen. Rajaus yhteen johtui puhtaan teknisistä syistä: useamman osakkeen käsittely yhtäaikaa vaatisi myös näiden välisen riippuvuuden mallintamisen (mikä ei selity yleisellä markkinakehityksellä) ja olisi lisännyt työmäärää, mitä riitti näinkin ihan tarpeeksi. Käytännössäkin keskivertosijoittajalla ei voi olettaa olevan kovin montaa oikeasti hyvää sijoitusideaa kerrallaan, joten sen puolesta ehkä on vain hyvä ettei laita paljoa paukkuja kuin parhaaseen ideaansa.

Vaikka tavoiteltavan sijoitustyökalun ideana on käyttäjän itse antaa yksittäiseen osakkeeseen liittyvää omaa “erikoistietämystä”, gradussa yksittäisen osakkeen näkemys pohjautuu analyytikoiden tavoitehintoihin. Tällä hetkellä työkalusta on julkaistu demoversio, mikä noudattaa täysin gradun kaavoja ja antaa tehdä sijoituspäätöksen 31.12.2019 olleilla tiedoilla 20 vuoden historiaan ja sen hetken analyytikoiden tavoitehintoihin pohjautuen. Sijoituskatalogissa valikoimassa on käteinen, Helsingin pörssin osakeindeksi ja valtionyhtiöitä (väh. 10% omistus), joilta on historiadataa 20 vuoden ajalta. Työkaluun voi tutustua täällä.

Ennen kuin teet sijoituspäätöksiä työkalun perusteella on hyvä tiedostaa, että älä tee. Ainakaan pelkästään sen avulla. Käytän hintojen mallintamisessa t-jakaumaa, mikä on paksuhäntäisenä normaalijakaumaa huomattavasti parempi vaihtoehto. Mutta mikäli on Talebinsa lukenut, tietää ettei osakkeiden tuottojakaumien häntien kanssa ihan näin helpolla selviä ja sellaisia ikäviä yllätyksiä on odotettavissa, mihin pelkästään historiadatan avulla ei pystytä varautumaan. Mikäli tämä tai muut mallin yksityiskohdat kiinnostavat, niistä voi lukea lisää gradusta. Tässä kohtaa on oleellista tietää, että työkalu sopii lähinnä omaan riskinsietokykyyn sopivan osakeriskin ylärajan hahmottelemiseen. Käytännössä mustien joutsenien takia riskit kannattaa pitää työkalun suositusta alemmalla tasolla. Kehitystyö varmasti jatkuu, näillä näkymin myös tieteellisen julkaisun muodossa, ja kehitysideoita otan ilomielin vastaan.

Bayes-Kelly osakeportfolion optimointistrategia pähkinänkuoressa:

1. Valitse yksi osake riskivapaan koron ja indeksisijoituksen lisäksi (tai tyydy pelkkään indeksiin)

2. Valitse itsellesi sopiva turvarajoite = “hyväksyttävä vuosittainen tappio prosentteina sijoitusvarallisuudesta”

3. Optimoidaan eri kohteisiin sijoitettavat osuudet varallisuudesta niin että pitkän tähtäimen (tästä hetkestä ikuisuuteen) odotettu varallisuuden kasvuvauhti maksimoituu ja todennäköisyys kohdata yksittäisenä vuonna suurempi tappio kuin turvarajoite on alle 5%.

Tästä pääsee leikkimään työkalun mvp demolla ja tästä lukemaan gradua.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kuinkas paljon aineistoa saisi olla?

Posted by :Statisticko On : 31.7.2020
0

Category: Päätöksenteko, Tutkimukset

Tags:, , , ,

Kun opiskelin tilastotiedettä, luennolla professori kerran antoi eväitä tulevaan työelämään kutakuinkin seuraavasti: ”Yleisin kysymys, mitä teiltä kysytään työelämässä kuuluu ’Mikä on tutkimuksessani sopiva otoskoko?’ Näihin kysymyksiin te sitten vastaatte: ’En tiedä’ ”

Proffan profetia kuulosti alkuun hämmentävältä, koska oltiinhan me opiskeltu voimakkuuslaskelmien tekoa sopivan otoskoon määrittelemiseksi tutkimukseen. Taustalla lienee sekä kokeneelle tilastotieteilijälle asian kuuluvaa nöyryyttä epävarmuuden edessä, mutta myös skeptisyyttä vastaamiseen tarvittavien tietojen saatavuudesta. Ilmeisesti hänelle tämän kysymyksen esittäneillä henkilöillä on ollut harvoin tarpeeksi lisätietoja kysymykseen vastaamiseksi tai hän odottaa asian ratkeavan yhdellä pikaisella puhelinsoitolla, vaikkei tilastotieteilijäparalla ole siinä tilanteessa tarvittavia työkaluja käsillä.

Viime vuosina en ole juurikaan työskennellyt kyselyjen tai koesuunnitelmien kanssa vaan pohtinut enemmänkin päätöksenteko-ongelmia tilanteissa, joissa dataa on mitä on eikä tule lisää. Viime keväänä päätin kuitenkin kohdata tämän kysymyksen pitkästä aikaa silmästä silmään kun Surveypalilta kutsuttiin keskustelemaan aiheesta heidän webinaarissaan. Käyn seuraavassa tiivisti pohdintojen ydinkohdat esimerkin avulla läpi.

Iso yritys, jolla on kymmeniä tuhansia asiakkaita järjestää
asiakaskyselyn, jossa se kysyy

  1. Perinteisen NPS – kysymyksen: Asteikolla 0-10, kuinka todennäköisesti
    suosittelisit yritystämme ystävillesi?

  2. Mikä seuraavista neljästä osa-alueesta kaipaa eniten
    yrityksessämme kehittämistä?

Tutkimusongelmat

Tutkimusongelma 1: Minkä ongelman korjaamiseen pitäisi ensisijaisesti
laittaa resurssit?

Seuraavassa on simuloitu kyselytutkimuksen tuloksia tilanteessa, jossa ongelma A koskee 10% asiakkaista, ongelma B 20% asiakkaista, ongelma C 30% asiakkaista ja ongelma D 40% asiakkaista. Kuvaajassa ongelmaa on väritetty sitä punaisemmaksi, mitä vakavampi se on. Tavoitteena olisi siis löytää kyselyn avulla tulipunainen ongelma D.

Kuvaajassa on todennäköisyys kullekin ongelmalle päätyä kyselyn vastauksissa eniten kannatusta saaneeksi ongelmaksi erilaisilla kyselyn otoskoilla.

Ongelmien todennäköisyydet päätyä eniten raportoiduksi erilaisilla palautteiden määrillä. 
Ongelma A = vihreä
Ongelma B = keltainen
Ongelma C = pinkki
Ongelma D = punainen

Kuvaajasta nähdään mm. että jo 50 otoskoolla ongelma D spotataan yleisimpänä vastauksena noin 80% todennäköisyydellä ja lähes aina kun mennään pieleen päädytään toiseksi vakavampaan ongelmaan C. Näemme myös että otoskoosta 100 tarkkuus kasvaa vain marginaalisesti otoskoon tuplaamisella 200:aan. Tämä havainnollistaa nyrkkisääntöä, että datan määrän kasvaessa informaatio ei kasva lineaarisesti vaan hidastuvasti: mitä enemmän dataa jo on, sitä vähemmän uusi data hyödyttää.

Tutkimusongelma 2: Mikä on koko asiakaskunnan todellinen NPS-luku 5 yksikön virhemarginaalin tarkkuudella?

Seuraavassa on simuloitu kyselytutkimuksen tuloksia tilanteessa, jossa 40% koko asiakaskunnasta on suosittelijoita (arvosana 9-10) ja 20% arvostelijoita (arvosanat 0-6). Todellinen NPS-luku on 40 – 20 = 20. Kuvaajassa on esitetty eri otoskoilla kyselyn tuloksen mediaani yhtenäisellä mustalla viivalla ja 95% varmuuteen pohjautuva virhemarginaali mustalla katkoviivalla. Punaiset viivat kuvaavat toivottua virhemarginaalia 5.

Kyselyn lopputuloksen virhemarginaali eri otoskoilla katkoviivana ja toivottu virhemarginaali punaisena viivana.

Toivottu virhemarginaali toteutuu vasta kun katkoviiva leikkaa punaisen viivan jossain 800 vastaajan otoskoon tienoilla. Kun ensimmäiseen tutkimusongelmaan saadaan vastaus riittävällä varmuudella jo 50 palautteella, tähän toiseen vaaditaankin 16 kertainen määrä vastauksia.

Otantaharha

Tutkimusongelman kaksi tutkiskelussa oletettiin, että vastaukset muodostavat harhattoman satunnaisotoksen koko asiakaskunnasta. Tämä voi olla joskus realismia tieteellisessä kontrolloidussa ympäristössä, mutta harvemmin asiakaskyselyissä. Muutetaanpa aiempaa simuloitua todellisuutta sen verran, että kriittiset arvostelijat vastaavat kaksi kertaa todennäköisemmin kyselyyn kuin suosittelijat. Nyt 800 otoskoko mittaa riittävällä tarkkuudella harhaista NPS-lukua 0 eikä todellista lukua 20. Vastaus alkuperäiseen kysymykseen voikin olla ettei tämä tutkimusongelma ratkea lainkaan käytettävissä olevilla resursseilla, jos harhan suuruudesta ja suunnasta ei ole mitään tietoa.

Hyvä uutinen yritykselle tässä kohtaa on, ettei yritykselle sen todellisen NPS-luvun arviointi ole kuitenkaan välttämättä oleellista. Kunhan kyselyprosessi pidetään vaan samanlaisena kuukaudesta toiseen, pysyy harhakin samanlaisena ja kysely antaa hyödyllistä tietoa omasta ajallisesta kehityksestä.

Perusjoukon koko

Se joukko, mistä aineisto kerätään ja mihin tutkimuksen tuloksia pyritään yleistämään on nimeltään perusjoukko. Yrityksellä se voisi olla koko asiakaskunta. Myös tämän joukon koko voi vaikuttaa järkevän otoskoon valintaa. 20 vastausta ei välttämättä anna vielä kovin kattavaa kuvaa asiakaskunnasta, mikäli iso yritys palvelee kuluttajia. Mutta mikäli se operoi B2B-markkinalla ja asiakasrekisteristä löytyy vain 30 asiakasyritystä, 20 onkin jo ihan kattava otos.

No tietääkö se tilastonikkari mitään?

Tässä tuli käytyä kolme päällimäistä asiaa, mitä tulee pohtia tutkimuksen kokoa suunnitellessa: tutkimusongelma, otantaharha ja persujoukon koko. Hyvä uutinen on se, että kun tietää mitä on tekemässä, vastaus saattaa löytyä hyvinkin helposti. Yksinkertaisiin tapauksiin netistä löytyy ilmaisia laskureita. Jos esim. halutaan suorittaa vaaligallupin tyyppinen tutkimus kannatusosuudesta ja tiedetään että pystytään keräämään harhaton satunnaisotos, riittävän otoskoon voi laskea vaikka täällä. Hankalampienkin tutkimusasetelmien otoskoko-ongelmia on mahdollista ratkaista simulointikokeilla, niin kun olen tässä kirjoituksessa tehnyt.

Näiden pohdiskelujen jälkeen ei varmaankaan enää ole yllätys, jos soittaa tilastonikkarille tyyliin: ”Teen asiakaskyselyn. Kerropas riittävä otoskoko, aikaa 30 sekuntia”, rehellinen vastaus kuuluu ”En tiedä”. Mutta kun rauhassa istuu alas yhdessä pohtimaan asiaa ja maksaa asiankuuluvan korvauksen ajasta, vastaus kyllä löytyy. Joskus se voi tosin vaatia hieman iterointia. Itse tein tilastotieteen graduni ohjelmiston/verkkosivun käytettävyystestissä käytettävien testaajien optimaalisesta lukumäärästä. Johtopäätös oli, että kannattaa aloittaa alkuun pienellä joukolla, ”kartoitustestillä”, ja siitä kerätyn datan pohjalta vasta optimoida lopullinen testauksen laajuus.

Kysymyksen vaikeudesta huolimatta, suosittelen ehdottomasti kysymään sen ammattilaiselta mahdollisimman aikaisin. Harmittavimpia tapauksia ovat ne tapaukset, joissa minuun on otettu yhteyttä aineiston keräämisen jälkeen analyysiavun merkeissä. Siinä vaiheessa tekee pahaa kertoa, että mikäli oikeasti haluttaisiin kyseiseen tutkimusongelmaan vastata, aineiston kokoon saisi laittaa nyt ainakin nollan perään.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Kun riskit realisoituivat

Posted by :Statisticko On : 30.4.2020
0

Category: Epävarmuus, Osakesijoittaminen, Riskien hallinta, Yhteiskunta

Tags:, , ,

Tällä kirjoittaessa COVID-19 koronavirus on jyllännyt Euroopassa noin kahden kuukauden ajan. Tämän kertainen kirjoitus toimii yhdenlaisena päiväkirja-muistiinpanona tänä historiallisena aikana päässä pyörivistä ajatuksista. Viruksen biologiseen ominaisuuksiin tai karenssin sosiaalisiin seurauksiin en ota sen kummemmin kompetenssin puuttuessa kantaa. Sen sijaan pinnalla on ollut muutama yleisempi irrallinen ajatus riskistä. Kaikki kuitenkin johtavat samaan päämäärään: erääseen riskittömään sijoituskohteeseen.

Tuntemukset pörssiromahduksessa

Kun koronaviruksen taudin ärhäkkyys sekä leviämisnopeus alkoivat käymään selväksi maaliskuun alussa ja pörssikurssit romahtivat, kyseessä oli minun sijoittajauran ensimmäinen kunnon romahdus. Osakkeet eivät kuitenkaan siinä tilanteessa kiinnostaneet lainkaan. Kun maailmalta tuli kuvia elämästään hengityskoneessa taistelevista ihmistä, joku 20% lasku osakkeiden arvoissa tuntui naurettavalta asialta edes murehtia. Huolissani olin perheen terveydestä, en osakekursseista.

Vasta kun taudin kuva ja uusi eristäytyvä elämäntapa oli hieman selkiytynyt, aloin tosissaan miettiä, mitä sijoituksille tulisi tehdä. Ensiksi alkoi kova itseruoskinta siitä, että olin alkuvuonna pienentänyt käteispainoa ja ostanut joitain osakkeita hyvin kyseenalaisella metodilla: ”tätäkin yritystä olisi kiva omistaa, vaikka oman tupakkiaski-analyysin valossa aika täyteen hinnoitellulta osake vaikuttaa.”

Kun tuli uusien sijoitusten pohdinnan aika, epävarmuuden määrä oli (ja on edelleen) täysin ennen kokematonta. Eräs sijoitusviisaus sanoo, että pitäisi silloin sijoitta, kun ”veri virtaa kaduilla”. Tämä toiminta käteistä omistaville on myös toivottavaa niiden ihmisten kannalta, joiden on pakko realisoida sijoitusomaisuuttaan juoksevien kulujensa kattamiseksi kriisin keskellä. Mutta toisaalta, tällaiselle numeropojalle ei ole oikein mitään, mihin sijoituspäätöksessään tukeutua. Edellisten vuosien tulosluvut ja alkuvuoden analyytikkojen ennusteet yritysten suorituskyvystä eivät välttämättä enää ollenkaan kuvaa 2020-lukua.

Inflaatio vai deflaatio?

Kuluvan vuosituhannen aikana maailmassa on paljon ollut deflaatiota (hyödykkeiden rahassa mitattavien hintojen lasku) edistäviä voimia liikkeellä. Esimerkiksi länsimaihin verrattuna matalaa palkkaa vaativien työntekijöiden marssi Aasiasta/Itä-Euroopasta globaaleille markkinoille ja teknologisen kehityksen tuoma työn arvon skaalautuminen. Nyt kriisin keskellä ihmiset joutuvat vielä myymään sijoitusomaisuuttaan ja säästämään kaikesta ei-välttämättömastä kulutuksesta. Voisiko tästä alkaa hallitsematon deflaatiokierre?

Keskuspankit ovat kriisin myötä ennen näkemättömällä voimalla konkurssiaallon pelossa tukeneet taloutta ostamalla velkakirjoja uudella rahalla. Myös valtioiden alijäämät paisuvat tukipakettien ja kutistuvan verokertymän myötä, mikä pakottaa pitkään löysään rahapolitiikkaan. Eikös tästä seuraa hallitsematon inflaatiokierre (hyödykkeiden rahassa mitattavien hintojen nousu) heti kun pahin terveyskriisi on ohitse?

Näiden molempien vastakkaisten skenaarioiden ympärille voi rakentaa uskottavan kuuloisen tarinan, mutta itse en osaa arvioida niiden todennäköisyyttä enkä nojaa näkemyksessäni erityisemmin kumpaankaan suuntaan. Sen sijaan pyrin varautumaan niin että jollain tavoin selviäisin läpi kummastakin mahdollisesta ääri-skenaariosta.

Kaupunkien risk-reward suhde

Ihmisten kasaantuminen isoihin kaupunkeihin ja voimakas verkostoituminen tuo monia hyötyjä ihmiskunnalle. Ainakin mikäli on uskominen Geoffrey Westiä ja hänen tietokirjaansa Scale. Sen mukaan hyödyt kuten ihmisten tulot ja patentteihin johtavat ideat kasvavat superlineaarisesti (nopeammin kuin lineaarinen funktio) kaupungin väkiluvun suhteen. Eli toisin sanoen väkiluvun tuplaantuessa (ts. kasvaessa 100%) hyödyt kasvavat noin 115% verkostoefektin ansiosta.

Verkostot aiheuttavat eksponentiaalista leviämistä niin ideoilla kuin viruksilla

Verkostohyödytkään eivät tule ilman riskejä. West muistuttaa, että myös monet haitat kuten rikollisuus, jätteet ja tautien esiintyvyys kasvavat superlineaarisesti. Viimeisimmästä haitasta koronavirus on hyvin kuvaava esimerkki. Mitä tiheämmin olemme verkostoituneet, sitä vaikeampi taudin etenemistä on jarruttaa. Pika-katsauksen Westin ajatuksiin saa esim. tämän TED-talkin avulla.

Yksi potentiaalinen seuraus koronaviruksesta on, että jatkossa ihmiset muistavat ehkä paremmin ottaa myös astumistiheyden riskipuolet huomioon asuinpaikkaansa valittaessa. Tämä on muutos aiempaan ajatteluuni, jossa kaupungistumisen megatrendin voittokulkua ei mikään voinut estää. Ehkei tämäkään estä, mutta ainakin hidastaa.

Tulevat riskit

Kun katsotaan maailmaa jo eteenpäin karanteenien jälkeiseen aikaan, tästä monella tapaa surullisesta ajasta jää käteen jotain hyvääkin. Esimerkiksi moni on nyt joutunut opettelemaan digitaitoja, jotka jäävät joiltain osin tehostamaan omaa työskentelyä myös tulevaisuudessa. Teknologian ansiosta voimme saada positiivisia verkostohyötyjä digitaalisessa maailmassa ilman tautien vaaraa. Samalla kuitenkin kylvemme siemeniä seuraavalle riskille. Nimittäin mahdolliselle tietoturva-katastrofille, kun isolla joukolla heikosti tietoturva-asioihin perehtyneet ihmiset siirtävät salassa pidettävien asioiden käsittelyn verkkoon.

Itselläni podcast-listalle on päätynyt Mikko Hyppösen ja Tomi Tuomisen isännöimä Herrasmieshakkerit pysyäkseni paremmin ajan hermolla tietoturva-asioissa. Myös tämä samaisen Mikko Hyppösen haastattelu sisältää paljon ajankohtaista etätyöskentelyasiaa.

Riskittömät sijoituskohteet

Mikäli haluamme siirtää työmme hedelmien realisointia pitkälle tulevaisuuteen, täysin riskittömiä vaihtoehtoja on niukasti tarjolla. Deflaation ja inflaation käydessä kädenvääntöä, edes käteinen raha ei ole pitkällä tähtäimellä riskitön sijoituskohde. Raha on erinomainen väline riskien kontrolloitiin lyhyellä, alle vuoden, tähtäimellä. Pahan päivän varalla oleva hätäkassa pelastaa monilta työttömyyden, sairauksien ja omaisuuden arvon romahtamisen välittömiltä seurauksilta, muttei turvallisesti säilö oman työn hedelmiä loppuelämän ajan.

Kun katsotaan pidemmälle tulevaisuuteen vain yksi asia varmaa: riskejä ja epävarmuutta on luvassa jatkossakin. Näin ollen keksin yhden varman sijoituskohteen: riskien hallinnan matematiikan opiskelun. Oppia on tullut nyt käytännön kokemusten lisäksi myös teoriassa kauppatieteiden gradun muodossa eristys-iltojen puhteena. Riskien hallintaan ja todennäköisyyslaskentaan aikansa sijoittaminen ei mene hukkaan riskien kuorruttamassa maailmassa. Siitä olen varma.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Yhden elämän riskit

Posted by :Statisticko On : 29.2.2020
6

Category: Osakesijoittaminen, Päätöksenteko, Riskien hallinta, Vedonlyönti

Tags:, , , , , ,

Näin villin pörssiviikon jälkeen mielessä saattaapi pyöriä riskinhallinnallisia kysymyksiä. Kuinka paljon pitäisi laittaa kiinni houkuttelevaan sijoituskohteeseen? Entä kuinka suuret omaisuuserät olisi syytä vakuuttaa? Seuraavassa tullaan huomaamaan, että vastaus ei ole sama yhden henkilön elämän polulla ja usean henkilön joukolle. Samalla tulee havainnollistettua matemaattinen käsite ergodisuus.

Kolikon heittoa

Lähdetään liikkelle yksinkertaisesta vedonlyönnistä. Varakas kaverisi tarjoaa mahdollisuutta pelata tasapainoisella kolikolla peliä, jossa arvaamalla kolikon puolen oikein voitat 2.11 kertaa panoksesi verran. Aikaa on pelata peliä 100 kertaa. Vedon odotettu tuottoprosentti (p * k = 0.5 * 2.11 = 1.055 = 105.5% ) on suurempaa kuin 100% joten veto kannattaa ottaa vastaan, mutta kuinka suuri osuus omaisuudesta siihen kannattaa sijoittaa yhdelle kierrokselle? Vastaa tähän vastaus intuitiivisesti ennen kun jatkat eteenpäin.

Lähdetäänpä sopivaa panoskokoa fiilispohjalta haarukoimaan. Koko varallisuuden menettäminen 50% todennäköisyydellä heti kättelyssä ei lämmitä mieltä, joten kaikkea ei laiteta peliin. Kuinkas olisi puolet varallisuudesta? Jos alkuun sattuisi tulemaan vaikka 3 tappion putki ja joka kerta löisimme sisään puolet varoista, olisi jäljellä enää 12.5% varoista. Sieltä nouseminen takaisin ylös olisi hyvin hikinen urakka, joten fiilispohjalta jo osaamme pudottaa panosta pienemmäksi. Voisiko 20% olla sopiva? Lähdetään sitä tutkimaan tarkemmin. Katsotaan kuinka kävisi 1000€ varallisuudelle kahden vedon jälkeen, mikäli tuurit olisivat odotetut eli tulisi yksi voitto ja yksi tappio. Järjestyksellä ei ole väliä, mutta kirjoitetaan kaava niin että ensi tulee tulee voitto ja sitten tappio.

(1+1.11*0.2) * (1-0.2) * 1000 € = 977.6€

Siis hetkinen, vedon tuotto-odotus piti olla voitollinen ja silti saldo on tappiolla vaikka tuurit meni tasan. Kyseessä ei ole musta magia vaan liian suuri panostus omaan varallisuuteen nähden. Pudotetaan panostustaso vielä reilusti alaspäin 5%:iin. Nyt vastaava laskelma menee.

(1+1.11*0.05) * (1-0.05) * 1000 € = 1002.7€

Vihdoinkin voiton puolella. Viisi prosenttia varallisuudesta vaikuttaisi ainakin turvalliselta panostustasolta tähän vedonlyöntiin. Kellyn kriteerillä (pohjautuu tähän informaatioteorian tutkimukseen) pystymme optimoimaan vedonlyönnin panostustasoa omaan varallisuuteen sopivaksi. Tällaisessa yksinkertaisessa tapauksessa optimaalinen panostaso voidaan laskea kaavalla odotettu_tuotto / (kerroin-1), mikä on nyt 0.055 / 1.11 = 0.05. Aiemmin turvalliseksi veikattttu 5% panostustaso on myös Kellyn kriteerillä optimaalinen.

Arviodaan sitten, mitä tapahtuisi 100 heiton jälkeen, mikäli kaikki menisi odotetusti, eli 50 kertaa arvataan oikein ja 50 kertaa väärin. Järjetyksellä ei edelleenkään ole merkitystä koska kyse on kertolaskuista. Alla olevassa kuvaajassa on kuvattu lopputulemat riippuen panostasosta. Käyrän huippu on Kellyn kriteerillä optimoitu 5% varallisuudesta ja kaikki yli 10% panostukset johtavat tappioihin. Mikäli vedonlyöntiä jatkettaisiin vielä 100 toiston jälkeenkin, yli 10% panostus tulisi johtamaan vararikkoon. Ennemmin tai myöhemmmin.

Loppuvarallisuuden (V) arvoja suhteellisen panoskoon (w) funktiona odotetussa 100 kolikonheiton sarjassa. Yksi pelaaja pelaa 100 kertaa putkeen.

Nyt joukolla kolikkoa heittämään

Entäpä jos emme pelaisikaan yksinään 100 kertaa vaan 99 kaverin kanssa pelaisimme jokainen kerran? Jokaisella sadalla ryhmän jäsenellä on sama 1000 euron varallisuus alussa ja tavoitteena on joukkueena jäädä mahdollisimman paljon voitolle. Nyt odotetussa skenaariossa (50 voittajaa ja 50 häviäjää) ryhmän keskimääräinen loppuvarallisuus olisi 20% panostuksella seuraava:

(50 * (1 + 0.2 * 1.11) * 1000 € + 50 * 0.8 * 1000€) / 100 = 1011€.

Keskimäärin ryhmä teki voittoa ja tässä tilanteessa 20% ei vaikuta enää niin vaaralliselta panostasolta. Vaikka tulisi alkuun tappioputki, pääsevät sen jälkeen ryhmän jäsenet liikkeelle aina alkuperäisellä 1000€ varallisuudella. Vastaavasti voidaan laskea, kuinka kävisi 5% panostuksella.

(50 * (1 + 0.05 * 1.11) * 1000 € + 50 * 0.95 * 1000€) / 100 = 1002.75€

Tämäkin on voiton puolella. Mielenkiintoista tässä kohtaa on kuitenkin se, että keskimääräinen voitto on nyt huomattavasti pienempi kuin samalla panostustasolla yhden henkilön sadalla toistolla. Yllä olevasta kuvaajasta nähtiin, että silloin päädytään n. 1145€ voittoon. Mistähän tämä ero johtuu?

Vastaus on korkoa korolle ilmiö. Panoskoko 5% on yhden hengen sadalle toistolle turvallinen ja varallisuuden pikkuhiljaa kasvaessa aiemmat voitotkin kasvavat korkoa. Ryhmässä, jossa jokainen aloittaa aina ”alusta” tätä efektiä ei pääse syntymään ja paras taktiikka on panostaa agressiivisesti.


Keskimääräisen loppuvarallisuuden (V) arvoja suhteellisen panoskoon (w) funktiona odotetussa 100 kolikonheiton sarjassa. 100 pelaajaa pelaa kerran.

Ryhmätilanteessa yksittäisten henkilöiden konkurssitkaan eivät tuo niin merkittävää haittaa koska vain joukkueen menestyksellä on väliä. Käytännössä siis joukkue jakaa voittopotin lopuksi kaikkien kesken. Yhden henkilön yhdessä sarjassa konkurssi taas on katastrofi: kaikki meni ja peli loppui siihen. Ylös ei ole nousua ennen kun on taas palkkapussista uuden alkupääoman säästänyt.

Ergodisuus

Kolikonheittoesimerkki on monella tapaa yksinkertainen. Siinä ei ole esim. huomioitu, että sadassa toistossa ei lopputulos läheskään aina ole 50-50 vaan satunnaisuudella on iso rooli. Se kuintenkin havainnollistaa sitä että vedonlyönti / sijoittaminen ei ole ergodinen ilmiö. Ilmiö olisi ergodinen, mikäli sen ajallisten toistojen odotusarvo on sama kuin usean yhtäaikaa tapahtuvan toiston odotusarvo. Nyt nähtiin, että vedonlyönnissä ajalliset toistot on kerrannaisilmiö ja ryhmävedonlyönti summautuva ilmiö ja täten riskien hallinta aivan erilaista. Mikäli ergodisuus ilmiönä yleisesti kiinnostaa enemmän, kannattaa lukaista Ole Petersin vasta julkaistu artikkeli The ergodicity problem in economics. Me mennään eteenpäin vielä parilla esimerkillä.

Vakuutukset

Missäs muualla kuin kolikonheitossa ergodisuutta voisi pohtia? Eräs esimerkki on vakuutus. Alkuun voidaan faktana todeta, että ryhmänä kaikille vakuutusyhtiön asiakkaille vakuutusten ottaminen ei ole järkevää. Vakuutusyhtiöt maksavat palkkaa työntekijöilleen ja silti tuppaavat tekemään pientä voittoakin vakuutusmaksujen avulla korvausten jälkeen. Tämäkkään ilmiö ei ole enää niin yksioikoinen kun tutkitaan asiaa yksilön kannalta.

Olkoon meillä asuinrakennus, jonka arvo on 50 000€. Rakennukselle on vakuutus, joka maksaa vuodessa 100€. Yksinkertaistetaan mahdollisia vahinkoja sen verran että pienet vahingot jätetään pois vakuutuksen piiristä. Vahinko toteutuessaan tuhoaa koko asunnon ja vahingon todennäköisyys on 0.1% yhden vuoden aikana. Voidaan ajatella, että yhtenä vuonna vakuutusmaksun maksamatta jättäminen on veto, jolla asiakas voittaa 100€ 99.9% todennäköisyydellä, ja häviää 50000€ 0.1% todennäköisyydellä. Vakuutusyhtiö, jolla on paljon asiakkaita eli lukuisia rinnakkaisia vetoja, toivoo, että asiakas maksaa vakuutusmaksun, koska firma tekee silloin odotusarvoisesti voittoa n. 50€.

Asiakkaan kannalta vedon järkevyys riippuu hänen varallisuudestaan. Vedon (= ei maksa vakuutusmaksua) kerroin on nyt 1.002 ja osumistodennäköisyys 99.9%. Kellyn kriteeri suosittaa tällaiseen vetoon sijoittamaan 50% varallisuudesta. Asiakkaalla tulisi siis olla varallisuutta vähintään 100 000€ , jotta hän pystyy tällaista 50 000€ riskiä ottamaan. Mikäli taas asunnossa on kiinni yli puolet omaisuudesta, riskin karttaminen ja vakuutusmaksun maksaminen on varsin perusteltua. Tässäkin jäi vielä huomiotta ihmisten erilaiset henkiset kapasiteet riskinottoon (ekonomistikielellä riskiaversio), mikä helposti johtaisi vieläkin varovaisempaan toimintaan.

Osakesijoittaminen

Osakesijoittamista tulee ajatella aivan samoin yhtenä pitkittäisenä prosessina samoin kuin yhden henkilön vedonlyöntiä. Sen matemaattisesta kuvaamisesta tekee hankalaa se että yhden ”vedon”, esimerkiksi osakkeen markkina-arvon vuosimuutoksen, lopputulemia on lukuisia erilaisia. Kolikonheitossa päästiin helpolla, koska vaihtoehtoja on vain osuma ja huti. Kolikonheitossa myös osumisen todennäköisyys tiedettiin olevan tarkalleen 50% kun taas sijoittamisessa tulevaisuuden skenaarioiden todennäköisyyksien arviointiin liittyy huomattavaa epävarmuutta. Näitä ongelmia yritän parhaillaan taklata kun teen kauppatieteiden gradua tästä aiheesta. Toivottavasti ensi kesänä osaan kertoa aiheesta enemmän.

Loppusanat

Kuinka suuri katastrofi rahallinen konkurssi lopulta on? Ainakin rikosrekisteri- ja luottotietomerkintöjä pitäisi välttää viimeiseen asti, koska ne seuraavat taakkana pitkään elämässä. Pienen omaisuuden menettäminen nuorena, kun on vielä vastuussa vain itsestään, ei ole mikään lopullinen turmio ainakaan Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa. Itselläkin tuli näin jälkikäteen pohdiskeltuna pelattua nuorena pokeria välillä turhan reippailla panoksilla pelikassaani nähden. Nykyään taas perheen isänä oma konkurssi näkyisi myös perheenjäsenten elämässä ja riskinhallinta-asioihin suhtaudun aivan erilaisella vakavuudella.

Tästä kirjoituksesta toivon sen jäävän käteen, että ihminen jolla on vain yksi elämä täytyy harjoittaa erilaista riskienhallintaa kuin kissa, jolla on 9 elämää. Konkurssissa peli tuppaa pysähtymään. Sopivan pienet riskit kuitenkin mahdollistavat korkoa korolle kasvun. Niin varallisuudessa kuin osaamisessa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Riskejä ja rakkautta

Posted by :Statisticko On : 22.12.2019
0

Category: Osakesijoittaminen, Riskien hallinta, Sosiaaliset suhteet

Tags:, , , ,

Istuin kerran auton ratissa toisena jonossa verkkaisesti korottelevän teiden raskassarjalaisen takana. Edessäni oleva pikkuauto laittoi vilkun päälle ohituksen merkiksi ja vaistomaisesti itsekin lähdin tämän perään vaikka näkyvyyttä ei ollut hirveän pitkälle. Niinhän siinä kävi, että oma kiihtyvyys ei ollut ihan edellä olevan ohittelijan tasoa ja mutkan takaa alkoi lähestyä vastaantulija. Vain nippinappa ehdin ohituksen jälkeen vastaantulijan alta pois. Tässä kohtaa Jope Ruonansuu voisi tuumata, että massan mukana paahtamisen sijaan “Aatteleppa ite!” Olin silloin autossa yksinään, mutta tapauksen jälkeen päätin, että varsinkaan perheen ollessa kyydissä tällaisiä riskejä ei enää oteta. Vähän ajavana kun nuo ajotaidotkin varmaankin on keskitasoa heikommat. Sen jälkeen olenkin kiltisti körötellyt rekkojen perässä ohituskaistalle asti ellei nyt täysin pomminvarmaa ohituspaikkaa ole tullut vastaan. Vertaillessani omaa nykyistä hyvin varman päälle pelaavaa ajotyyliä hieman rohkeampiin, syntyi ajatus kirjoittaa yritysriskin ja muun elämän riskien eroista.

Panoksena luottamus

Olen joskus hämmästellyt sitä kun ihminen, jolla on omien sanojensa mukaan mahtava parisuhde, on valmis sen riskeeraamaan jollain salasuhdesäädöillä. Tällaista olen valitettavasti todistanut muuallakin kuin Temptation Islandilla. Ehkä sitä ihmismieli sitten halajaa vähän jännitystä elämään mikäli siitä tulee liian tasaisen turvallista. Tällaisessa tilanteessa suosittelen kääntämään katseen kaupungin värivalojen sijaan pörssin suuntaan. Itselläni on viime vuosina sijoituksissani riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita sen verran paljon, etten niitä kaipaa yhtään enää maantiellä. Tärkeiden ihmisten luottamus kuuluu myös jonon hännille riskeerattavien asioiden listalla.

Osakeyhtiöt ja evoluutio

Osakeyhtiö on todella timanttinen juridinen keksintö. Oy jäljittelee evoluution menestysreseptiä yrittäjien kokeillessa erilaisia liike-ideoita käytännössä. Näistä liikeideoista toimimattomiksi todetut kuolevat pois ja jäljelle jäävät hyvät ideat leviävät ympäriinsä generoiden hyvinvointia ympärilleen. Toisin kuin autokolarissa, osakeyhtiöissä kuolemat, eli konkurssit, kohdistuvat yrityksiin eivätkä ihmisiin. Ideaalitilanteessa kellään ihmisellä ei ole yrityksessä ”kaikki munat samassa korissa” ja konkurssien kulut jakautuvat useiden sijoittajien kesken. Kun yksittäisen ihmisen sijoitukset ovat hajautettu siivuihin useista yhtiöistä, sijoittajatkin saavat lopulta palkkion voittajiksi valikoituvista yrityksistä. Todellisuudessa monilla yrittäjillä on paljon kiinni yrityksessään ainakin alkuvaiheessa, mutta osakeyhtiö mahdollistaa omistuksen hajauttamisen heti kun uudet kasvuinvestoinnit ovat liian isoja riskejä yksin kannettavaksi.

Älä rakastu yrityksiin

Useissa yhteyksissä toistuva sijoitusviisaus kuuluu: ”Älä rakastu yrityksiin” ja tässä on vinha perä. Lopulta yrityksessä on kyse vain liike-idean toteuttamisen organisointiin tarkoitetusta juridisesta sopimuksesta. Sijoittajien tehtävä on nimenomaan siirtää paukkuja toimimattomista ideoista hyvin toimiviin ideoihin. Toimimattomien ideoiden kuuluu kuolla eikä niiden perässä tarvitse hypätä kaivoon perässä. Keskitytään auttamaan työttömäksi jäänyttä kaveria uuden työpaikan löytämiseksi heikoksi todetun yrityksen tekohengityksen sijaan. Eikä työpaikan vaihtaminen ole aina pelkästään huono asia. Ainakin mikäli uskoo ekonomisti Joseph Schumpeterin ajatuksiin luovasta tuhosta (tai hänen suomalaisen äänenkannattajansa Mika Malirannan raporttia), merkittävä selittäjä tuottavuuden kasvulle taloudessa on työntekijöiden siirtyminen huonosti organisoiduista ja kömpelöä teknologiaa käyttävistä yrityksistä parempiin yrityksiin.

Jotta voisi ylipäätään sijoittaa, pitää oman talouden olla ylijäämäinen, eli tulot ylittää menot. Mutta mikäli on päässyt niin hienoon asemaan elämässä, että pystyy ottamaan hieman yritysriskiä riskeeraamatta vuokrarahoja, kannattaa alkaa vilkuilemaan ympärille itselleen sopivia riskinoton kohteita. Sen lisäksi, että pörssisijoitukset ovat tehneet keskimäärin voittoa omistajilleen, on sillä myös yleishyödyllinen puoli, mistä tulikin jo aiemmin turinoitua. Osallistumalla itselleen sopivien riskien kantamiseen edistää omaa sekä ympäröivän yhteiskunnan hyvinvointia. Ja ehkä sillä saa myös tyydytettyä jännityksen tarpeet, ettei tule epähuomiossa riskeerattua tärkeämpiä asiota.

Toivotan lukijoilleni jännittävää joulua seuraavan värssyn kera: “Rakasta lähimmäistäsi, älä yrityksiä. Riskeeraa yrityksiä, älä lähimmäistäsi.”

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail