Rss

  • linkedin

Archives for : raha

Kohti yhteisymmärrystä rahasta

Vielä kymmenisen vuotta sitten elin käsityksessä, että rahajärjestelmä perustuu kultakantaan. Kun selvisi, että kultakannasta on luovuttu jo 1970-luvuilla, aloin pikkuhiljaa omatoimisesti selvittelemään tarkemmin asiaa. Tehtävä on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi osin siksi, että rahan ympärillä pyörii netissä jos jonkinmoista salaliittoteoriaa. Nyt kun vuosien varrella olen välillä koittanut aina lukea asiaa sivuavaa talouskirjallisuutta, on alkanut jonkinlainen kokonaisuus hahmottua. Koko totuus se ei varmasti ole, mutta toivottavasti seuraavasta tekstistä asiaan syvemmin perehtyneet pystyvät nostamaan mahdolliset harha-askeleeni esille.

Mitä raha on?

Taloustiede tarjoaa useita erilaisia määritelmiä rahalle (M1,M2,M3…), mutta käytännön läheisesti kannattaa ajatella kolmea rahan tehtävää:

  1. Arvon mitta
  2. Vaihdon väline
  3. Arvon säilyttäjä lyhyellä ajanjaksolla (pitkällä ajanjaksolla inflaatio voi heikentää rahan arvoa merkittävästikin)

Mitä tulee nykyään käytössä olevaan rahajärjestelmään ei vaikuta, että tietoa rahanluontiprosessista kaikki pankkiirit tietoisesti pimittäisivät, koska tietoa on tarjolla myös Suomen Pankin taholta kunhan vain osaa etsiä. Jostain syystä yksikään opettaja peruskoulussa tai lukiossa 1990-luvulla ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi asioista kertoa. Tai sitten satuin olemaan kipeänä juuri sen oppitunnin aikana. Raha nyt sattuu olemaan läsnä jokapäiväisissä elämän valinnoissa, joten olisi voinut olla ihan suotavaa että se olisi saanut vähintään samanlaista painoarvoa opetusohjelmassa kuin ulkoa opetellut Pohjanmaan jokien nimet tai virsien lyriikat, joille on ollut pykälää vähemmän tarvetta aikuisiällä.

Suosittelen kaikkia lukemaan läpi yllä jakamani Suomen Pankin infopakkauksen, mutta käydään idea läpi lyhyesti. Rahajärjestelmä on kirjanpitojärjestelmä ihmisten veloista ja saatavista. Kun sinulla on enemmän rahaa kuin velkaa, tarkoittaa se, että muu yhteiskunta on palveluita/hyödykkeitä velkaa sinulle. Nettovelallisilla asia on taas toisinpäin ja laki velvoittaa hankkimaan rahaa, jolla voit velkasi maksaa pois. Kun pankki luo rahaa esim. asuntolainan yhteydessä syntyy järjestelmään yhtäaikaa sekä talletus, että velkamerkintä. Talletus siirtyy kaupan yhteydessä asunnon myyjän tilille. Pankit siis todellakin luovat rahaa ”tyhjästä” kirjanpitomerkinnöillä, mutta onko se niin huono asia kun ensi kertaa pohtiessa kuulostaa?

Pankkien rooli

Mietitään hetki maailmaa, jossa eurot ovat pelkkä arvon mitta, mutta rahaa ei olisi olemassa vaihdon välineenä. Sain leipurilta leipää kymmenen euron arvosta ja nyt leipurilla on oikeus saada minulta kymmenen euron edestä joitain muita palveluja. Tässä tapauksessa olisi leipurin tapauksessa ikävää se, että ellei hän seuraavaksi ala kehittämään dataan pohjautuvaa algoritmia leivän kysynnän ennakoimiseen, minulla tuskin on tarjota sellaista palvelua mitä hän ehkä seuraavaksi tarvitsee. Toinen ikävä puoli leipurin kannalta on se, että hän ei voi välttämättä tietää, kuinka rehellinen ihminen minä olen. Onko minulla halukkuutta maksaa velkaa takaisin, vaikka pystyisin?

Pankkien tehtävä on hoitaa nämä ongelmat. Pankki toimii rahan avulla velkasuhteiden välittäjänä ja luottokelpoisuuden arvioitsijana uutta velkaa (ja rahaa) synnytettäessä. Me muut voimme luottaa, että vaihdossa saamallamme rahalla voimme hankkia mitä palveluja tahansa eikä tarvitse huolehtia kaupan toisen osapuolen luottokelpoisuudesta. Tämä on erittäin tärkeä tehtävä ja kuten aiemmassa talouskriisiä sivuavassa kirjoituksessani pyörittelin, seuraukset voivat olla erittäin radikaalit, jos pankit myöntävät lainoja holtittomasti.

Esim. 10 euron seteli on fyysisessä muodossa oleva velkakirja, joka sanoo, että keskuspankki on setelinhaltijalle velkaa 10 euroa. Pohjimmiltaan arvo perustuu luottamukseen, että muut talouden toimijat hyväksyvät jatkossa maksuvälineenä. Se että valtio vaatii verot maksettavan euroina vankilan uhalla, on rahan kysyntää ylläpitävä voima. Tätä voimaa ei ole Bitcoinilla eikä enää myöskään hopealla tai oravannahalla.

Vastoin joitain villeimpiä huhuja liikepankit eivät kuitenkaan rajattomasti pysty uutta rahaa luomaan. Keskuspankki säätelee liikepankkien rahanluontimahdollisuuksia vakaavaraisuus- ja maksuvalmiussäädöksillä.

Huhuja liikkeellä

Eräs suosittu, erityisesti raha-asiantuntijoiksi naamioituneiden kultakauppiaiden levittämä, myytti kuuluu seuraavasti: velasta perittävä korko muodostaa rahasysteemiin kierteen, jossa rahamäärää täytyy kasvattaa eksponentiaalisesti, jotta vanhojen velkojen korot on mahdollista maksaa. Itsekin tartuin tähän syöttiin aluksi. Vaikuttaisi kuitenkin, että tästä yhtälöstä on unohtunut se, että korot mahdollistavat pankin voitot ja voitoilla maksetaan pankin työntekijöille palkkoja, alihankkijoille palkkioita, verottajalle liikevoittoveroa ja lopulta omistajille osinkoja. Pankin työntekijöiden ja osakkeen omistajien kuluttaessa, pankin voitot palautuvat kiertoon talouteen. Syvällisemmin korkokierre-myytin ampuu alas Karlo Kauko blogitekstissään.

Itse olen lisäksi järkeillyt, että rahan määrä taloudessa kyllä kasvaa, mutta tahdin määrää pitkällä aikavälillä palkkojen nousun myötä kallistuvien hyödykkeiden hinnat. Lyhyellä tähtäimella toki rahan/velan määrä järjestelmässä vaihtelee paljon kun keskuspankki tekee talouden vakauttamisoperaatioita.

Rahajärjestelmän parantaminen

On yhtä tyhjän kanssa väitellä siitä, miten talousjärjestelmää pitäisi kehittää, mikäli jokaisella väittelijällä on omat faktat asioiden nykytilasta. Mikäli nykyinen näkemykseni on jossain määrin lähellä totuutta niin itseasiassa nykyinen rahajärjestelmä on ihan OK. Vaikka siinä on aina jotain kehitettävää, en näe mitään syytä palata vanhaan esim. kultakantaan. Kullan käyttämisestä rahana luin vastikään blogikirjoituksen, joka tarjosi ihan hyviä uusia näkökulmia, mutta en silti vakuuttunut metallimöhkäleen paremmuudesta velkakirjanpitoon verrattuna. Toki kirjanpitojärjestelmän pitää olla luotettava ja suojassa tietoturva-uhilta. Sen skenaarion pohtiminen, että talousjärjestelmä täysin romahtaa, nostaa intoa alkaa jemmaamaan polttoainetta ja investoimaan aurinkopaneeleihin hyvän sään aikana. Näillä on varmasti arvoa, mikäli maailma menisi aivan sekaisin. Kullan hyödyllisyydestä/arvosta ei ole mitään takeita. Minulla ei kuitenkaan ole mitään kullan omistamista vastaan, mikäli kokee siitä saavansa turvaa.

Mitä tulee nykyjärjestelmän ongelmiin, niin pari hyvin perusteltua pointtia on Tuure Parkkisella kirjassaan Fixing the root bug ja näitä ajatuksia lyhyesti avataan seuraavilla videoilla: video1, video 2, video3. Kun velalliset haluavat lyhentää velkojaan, jostain pitää löytyä säästäjiä, jotka ovat valmiita luopumaan rahallisista säästöistään ja ostamaan velallisten palveluja (yleensä yrityksen välityksellä). Mutta jos säästäjät vain jatkavat rahojen jemmaamista käyttötilillä, eivät kuluta eivätkä sijoita rahoja työllistäviin yrityksiin (tai edes kiinteistöihin), yhteiskunnassa alkaa olemaan pattitilanteita, joista erityisesti velalliset kärsivät. Puolen vuoden menoja vastaavat rahasäästöt ovat hyvää riskinhallintaa elämän yllätysten varalle, mutta sitä reilusti isommat rahan pimitykset ovat yhteiskunnalle haitallista Roope Ankkailua, jota pitäisi torjua kannustimilla. Korkojen laskeminen ja valtionlainojen ostaminen markkinoilta ovat työkaluja, joilla keskuspankki pyrkii luomaan kannustimia kulutukselle ja kasvuyritysten investoinneille, mutta ilmeisesti vielä tehokkaampia työkaluja tarvittaisiin, jotta talouden syklit olisivat loivempia.

Vaikuttaisi, että lohkoketjuteknologia (mahdollisuuksista kerrottu esim. täällä ja täällä) mahdollistaa tulevaisuudessa nykyistä notkeamman ja läpinäkyvämmän version rahajärjestelmästämme, mutten näe mitään syytä luopua nykyisestä ideasta velkakirja-rahasta. Tärkein kehityskohde kuitenkin olisi saada ymmärrys rahasta mukaan normaalien kansalaistaitojen joukkoon koulujärjestelmän opetusohjelmaan.

Aika on oikeaa valuuttaa

Liian usein ihmiset tajuavat vasta kuolinvuoteellaan, että raha on vain väline käydä kauppaa. Oikeasti tärkeää on se, kuinka käyttää elinaikansa. Tätä aihetta voi kerrata aiemmasta kirjoituksestani.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Hyvinvoinnin lähde ja sen verotus

Kun yhteiskunnallinen keskustelu velloo pääasiassa pienten yksityiskohtien (a’la eläkeläisten kalastusluvat ja helatorstain pyhyys) ympärillä ja media tykittelee epämääräistä talouspoliittista jargonia on hyvä välillä muistella perusasioita. Mistä meidän hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvointi kumpuaa? Moraalifilosofi Adam Smith on näistä asioista saarnannut jo 1700-luvulla, mutta ne meinaavat hämärtyä yksityiskohtia koskevan hälyn taakse.

Ensiksi on hyvä palautella mieleen aiemman kirjoitukseni sanoma. Perusvaluuttamme ei ole rahaa vaan laatuaikaa. Määrittelen nyt hyvinvoinnin niin, että se on aika, jonka elämässä pystyy käyttämään mielihyvää tuoviin asioihin. Loput on käytettävä työntekoon hyvinvoinnin hankkimiseen. Optimitilanteessa työkin on sellaista, joka tuottaa itselleen nautintoa, mutta oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi että työ on neutraali tapa viettää aikaa. Raha on väline, jolla voi siirtää hyvinvointia

  • ihmiseltä toiselle
  • ajassa toiseen ajanhetkeen (tulevaisuudesta nykyhetkeen ottamalla velkaa tai kohtuullisen ajanjakson verran tulevaisuuteen rahaa säästämällä).

Kaupankäynti

Hyvinvoinnin perusta markkinataloudessa on kaupankäynti, mikä ei vapaassa yhteiskunnassa suinkaan ole nollasummapeliä, jossa vain toinen osapuoli hyötyy. Toki kaikille tulee silloin tällöin huonoja kauppoja. Itselleni tulee heti mieleen Dieselin farkut, jotka olivat kalleimmat koskaan ostamani housut, mutta käyttöiältään lyhytikäisimmät. Reilusti alle vuodessa repeilivät vähän joka saumasta. Mutta keskimäärin vapaaehtoiset vaihtokaupat ovat kaikille hyödyllisiä.

Kakkukaupoilla

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa Jarmo on ostamassa juhliinsa kakkua. Toiveiden mukaisen kakun valmistuskustannukset olevat konditorialle 20€. Jarmo arvelee, että vastaavan kakun tekemiseen menisi hänellä aikaa 3 tuntia. Hintoja olisi kiva vertailla oikeassa ”hyvinvointi”-valuutassa, mutta yleensä on helpompaa tehdä vertailu rahamittarilla.

Kun Jarmo tekee oman alansa töitä, hänelle jää verojen jälkeen käteen 10€/tunti. Voidaan siis sanoa, että Jarmon valmistuskustannukset ovat 3*10€ lisättynä raaka-ainekustannuksilla 5€ eli yhteensä 35€.  Näin ollen kunhan Kakun hinta on välillä 20€-35€ niin molemmat hyötyvät kaupasta.

Tällainen hyvinvoinnin lähde on tietenkin verotuksen kohteena, joten hinnoissa pitää huomioida arvonlisävero, mikä Suomessa on 24%. Kun ALV huomioidaan, niin kaupankäynnin kannattavuusväli supistuu: 24.8€-35€. Konditoria hinnoittelee kakun 20% katteella tuotantokustannuksiin nähden, joten hinnaksi muodostuu ALV: ineen 29.8€.

Konditorian omistaja tekee voittoa nyt yritysverolla vähennetyn katteen eli 3.2€ verran ja Jarmon hyöty on 5.2€. Suurin hyötyjä oli kuitenkin valtio 5.8€ ALV:llä ja 0.8€ yritysverolla eli yhteensä 6.6€ ja lisää tulee myöhemmin leipurin (+ muiden työtekijöiden) palkan verotuksesta sekä yrittäjän pääomaveron muodossa.

kakun_hintaEli win-win-win ratkaisu. Tämän voiton mahdollistaa se, että konditoria pystyy niin paljon Jarmoa tehokkaamin toimimaan, että erotuksesta jää hyvinvointia jaettavaksi joka suuntaan.

Mietitäänpä sitten Kaarinaa, jolla on Jarmoa huonommin palkatussa työssä ja hänelle jää käteen verojen jälkeen 9€ tunnilta. Mutta toisaalta hän on sen verran kätevä että pyöräyttää kakun 2 tunnissa. Kaarinan maksimihinta kakulle olisi siis 2*9€+5€ = 23€. Tämä on vähemmän kuin 24.8€, joten jo ALV pitää huolta, ettei kauppa toteudu vaan Kaarinan kannattaa ottaa vapaata töistä ja leipoa kakku itse. Tässä tilanteessa maailmaan saatiin synnytettyä Kaarinan työllä kakku, mutta mitään muita hyötyjä ei yhteiskuntaan syntynyt.

Verojen vaikutus

Arvonlisävero ei ole ainoa vero, joka kutistaa kapankäynnin kannattavuusväliä. Työn verotus kutistaa väliä molemmista reunoista: Mitä vähemmän Jarmolle tai Kaarinalle jää käteen palkastaan, sitä vähemmän heidän kannattaa kakustakaan maksaa.  Toisaalta mitä vähemmän leipurille jää käteen palkastaan, sitä tomerammin hän vaatii yrittäjältä palkankorotusta, mikä taas näkyisi korkeampana kakun valmistuskuluna. Yritysveron kasvatus taas lisää painetta nostaa voittomarginaalia, jotta yrittäjällekin jäisi riittävä palkkio putiikin pyörittämisen riskien kantamisesta. Pääomaveron noston vaikutukset ovat hieman monimuotoisemmat (osin samat kuin yritysveron), mutta tulevat jarruttavana tekijänä vastaan viimeistään siinä vaiheessa kun yrittäjä haluasi palkata uuden työntekijän tai uusia kalustoa ja tarvitsee sitä varten pääomaa ulkopuoliselta sijoittajalta (kts. jälkikirjoitus tähän liittyen).

Omavaraiset ratkaisut

Kuluttajat eivät tietenkään tee jokaista ostopäätöstä taskulaskimen kanssa vaan luottavat enemmän tai vähemmän tarkkoihin mutu-arvioihin. Isossa mittakaavassa kuitenkin kaikki kaupankäyntiin kohdistuvat verot motivoivat kuluttajia pikkuhiljaa kohti omavaraisia ratkaisuja. Tästä taas häviävät kaikki:

  • kuluttaja, joka käyttää paljon aikaa työhön, minkä ammattilainen tekisi nopeammin ja paremmin
  • ammattilainen, joka jää ilman työtuloa. Useasti toistuessa työttömyys/konkurssi -riskit kasvavat.
  • valtio, jolle ei jää verokertymää ollenkaan

Kakkuesimerkissä omatoimiseen leipomiseen kannustettiin kustannuksilla lähinnä vain pienituloisia, mutta tässä on varmasti suurta vaihtelua eri palveluiden välillä. Yksi merkki siitä, että Suomessa työtä ja kaupankäyntiä on verottettu reippaasti, on monet omatoimisuutta tukevat palvelut, jotka ovat nousseet korvaamaan perinteistä asiakaspalvelua. Ainakin bloggari Liisa Väisäsellä on Suomessa ikävä Etelä-Eurooppalaista palvelukulttuuria, mutta ilmeisesti iso osa suomalaisista ei ole valmiita maksamaan palvelusta kustannustasoa vastaavaa hintaa. Tai sitten suomalaiset vaan arvostavat monipuolista omatoimisuutta.

Yhteiskunnan optimointi

Verotus ei tietenkään yksiselitteisesti ole paha asia. Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden ylläpidon järjestämiseen tarvitaan rahallista verotusta. Itsekin maksan mielelläni oman osuuteni pätevien poliisien, opettajien, sairaanhoitajien ja poliitikkojen palkasta. Toisaalta kilpailua vääristävien yritystukien (useita tutkimuksia viime vuosilta, esim. VATT) tai törsäilevien virastojen (esim. Vahteran selvittelyt) rahoittaminen eivät ole kuitenkaan niitä juttuja, mitkä motivoivat tekemään pitkiä työpäiviä.

Tasapainottelu hyvinvointivaltiolle tarpeellisia kuluja rajaten ja mahdollisimman vähän hyvinvointitappiota aiheuttavan verotuksen välillä on todella monimutkainen optimointitehtävä, mutta perusasioiden ymmärtäminen helpottaa sitä paljon. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse osata sitä tehdä vaan riittää, että äänestetään valtaan päteviä poliitikkoja ja sen jälkeen voidaan itse keskittyä pari vuotta siihen hommaan mikä parhaiten osataan ja toivon mukaan myös tykätään.

PS. Mietiskelin tekoja, joita kuka tahansa kohtuullista hyvinvointia nauttiva voisi tehdä Suomen nousun tukemisessa. Eräs mieleen tullut konkreettinen teko on lainata rahaa kasvua hakevalle PK-yritykselle. Jokin aika sitten on tullut joukkorahoituspalvelu, jonka kautta yksityishenkilöt voivat lähteä pienilläkin summilla mukaan. Enää yritysten kasvurahoitus ei ole pelkästään pankkiirien ja miljonäärien mielenoikuista kiinni. Suuria korkoja ei saa ilman riskejä, joten rahoituspuuhiin ei pidä lähteä suuremmilla summilla kun on valmis hävimään. Niin ja 30% korkotuotosta menee tietysti pääomaverotukseen.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Aika on rahaa vai miten päin se menee?

Nyt mennäänkin elämän perusasioihin. Asiaan, joka on nykyään minulle aivan itsestään selvä, mutta joka on ilmeisesti ollut blogin teeman mukaisesti verhoiltu epäoleellisten asioiden taakse nyky-yhteiskunnassa. Niin hyvin, että ensimmäiset 30 vuotta elämästäni en ole sitä ymmärtänyt vaan elänyt niinkuin raha olisi elämän keskiössä. Cash is the king vai mitä?

Elämän perusvaluutta

Aika on meidän rajallinen valuutta

Aika on rajallinen valuutta

Paljastetaan salaisuus heti niille, jotka eivät ole sitä vielä tulleet ajattelleeksi. Elämän perusvaluutta on rahan sijaan aika. Aikaa on kaikilla rajattu määrä, mutta toimillamme voimme yrittää hankkia mahdollisimman paljon laadukasta aikaa itsellemme ja läheisillemme. Tämän tavoitteen maksimoimiseen kannattaa tehdä yhteistyötä mahdollisimman monen muun ihmisen kanssa. Yhteistyön helpottamiseksi ihmiset ovat luoneet talousjärjestelmän ja raha toimii siinä pelimerkkinä, jotta voimme käydä kauppaa myös ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa. Työssäkäyntihän on pohjimmiltaan toisten ihmisten laatuajan lisäämistä: säästössäsi oleva rahamäärä (miinus velat) pitäisi kertoa, kuinka paljon olet lisännyt (tai veronmaksajat/vanhempasi ovat puolestasi lisänneet) muiden kanssaeläjien laatuaikaa enemmän kuin itse hyödyntänyt muiden ihmisten työtä. Leipuri tekee kakun, mikä tuo nautintoa (eli laadukasta aikaa) herkuttelijoille ja saa vastineeksi rahaa. Tuhansista kakuista saaduilla rahoilla leipuri ostaa auton, jotta pääsisi nopeasti paikasta toiseen ja siten säästäisi aikaa. Jne…

Elämä ilman rahaa

Voiko elää ilman rahaa? On muutamia perusasioita, joita ilman aika loppuu ennen aikojaan. Esim. Pohjolan oloissa tarvitsemme lämpöä. Me voisimme ilman rahaakin hakata puuta metsästä ja sitä polttamalla hankkia lämpöä niin kuin historiassa on tehty iät ja ajat. Mutta säästämme huomattavan määrän aikaa, kun maksamme rahaa energiayhtiölle, jotta he lähettävät kuumaa vettä pattereihimme. Joillekin taas metsätöiden tekeminen on itsessään laatuaikaa ja he varmasti lämmittävät torppansa edelleen puulla. Ilman ruokaa taas aikamme on aluksi ikävää kitumista kunnes se loppuu ennen aikojaan. Tämän estämiseksi voimme aloittaa esim. viljelemään maata. Mutta mikäli emme ole kovin tehokkaita siinä emmekä nauti maataloustöistä, häviämme ruokaa hankkiessa kohtuuttoman paljon laatuaikaa. Siispä meidän kannattaa hankkia rahalla ruokaa maanviljelijältä, joka tykkää töistään ja on hyvä siinä.

Tässä artikkelissa on tarina monitaituri Lassesta, joka elää 70 prosenttisen omavaraisesti. Tosin hänelläkin nousee kädet ilmaan, kun pitäisi hampaita paikata ja hänen lapsensa käy normaalisti veronmaksajien rahoittamaa koulua. Lassen esimerkki kuitenkin näyttää, että on mahdollista elää ilman rahaa talousjärjestelmän ulkopuolella, mutta laatuajan maksimomisen kannalta se ei yleensä kannata.  On sekä meidän että muiden yhteiskunnan eläjien etu, että keskitymme tekemään työtä jossa olemme parhaimmillamme ja myös viihdymme. Mutta sen on tietenkin oltava jotain, mistä koituu niin paljon laatuaikaa muille, että he ovat valmiita ostamaan työpanostamme. Mitä paremmin ja tehokkaamin tämän työn teemme, sitä enemmän saamme rahaa jolla voimme hankkia muualta oman ajan määrää ja laatua kohottavia asioita.

Kohti hyvää yhteiskuntaa

Mikä taas on laatuaikaa, riippuu täysin ihmisestä. Toiselle sitä on videopelin pelaaminen, toiselle lasten kanssa leikkiminen, kolmannelle futismatsi kaveriporukassa ja neljännelle nämä kaikki. Ellei Roope Ankkaa kolikkokylpyineen lasketa, raha itsessään ei käsittääkseni ketään ilahduta, vaikka monet antavatkin näin ymmärtää. Mutta ilman rahaa on toisilleen tuntemattomien yhteiskunnan asukeiden vaikea vaihtaa erilaisia ”hyödykkeitä” keskenään.

Olemmeko tähän asti samaa mieltä? Erimielisyydet alkavat todennäköisesti viimeistään sitten, kun aletaan porukalla miettimään talousjärjestelmän yksityiskohtia (esim. mitä kaikkea tulee tuottaa yhteisvastuullisesti verotuksen avulla?), mutta se on toinen tarina. Pääasia on että erimielisyyksistä huolimatta teemme yhteistyötä  ja järjestelmä motivoi yhteistyöhön. Yksi asia on kuitenkin vielä tärkeä muistaa: mikäli maksimoimme omaa laatuaikaamme kuluttamalla luontoa nopeammin kuin se pystyy uusiutumaan, varastamme elämän perusvaluuttaa lapsenlapsiltamme.

Statistickon steesit:

  1. Laadukas aika on todellinen valuuttamme
  2. Palkkatyön tekeminen on tavalla tai toisella laatuajan lisäämistä muille yhteiskunnan jäsenille
  3. Yhteistyö auttaa sekä itseämme että muita maksimoimaan laatuaikaa
  4. Raha on kätevä apuväline palveluksien välittämiseen
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail