Helmikuussa 2018 salibandyn divarissa ottelussa O2-ÅIF varsinainen peliaika loppui hämmentävästi, kun ottelun ollessa tasatilanteessa kumpikaan joukkue ei enää yrittänyt hyökätä vaan odottelivat jatkoaikaa. Varsinainen kohu syntyi kun joidenkin läsnäolioiden mukaan joukkueiden valmentajat huutelivat jotain sellaista, minkä voisi tulkita sopimukseksi odottaa ajan kulumista loppuun ja ratkaista ottelu jatkoajalla. Sopimushan kävisi järkeen, koska tasapelillä molemmat joukkueet varmistavat pisteen, mutta jompikumpi joukkue saa vielä jatkoaikavoitosta toisen pisteen. Voitto varsinaisella peliajalla tuottaa myös kaksi pistettä ollen siten yhtä arvokas kuin jatkoaikavoitto. Videon ottelun loppuminuuteista ja tietoa valmentajalle annetuista toimitsijakielloista voi katsoa YLE:n uutisesta.
Voisiko olla mahdollista, että jossain isommissakin sarjoissa kun Suomen salibandyliigassa olisi tällaisia sarjapisteiden jakomenetelmiä, joissa voi helposti syntyä tilanteita, että molempien joukkueiden olisi peliteoreettisesti optimaalista vain seisoskella oman maalin edessä ja ratkaista ottelu vasta jatkoajalla? Kyllä vain, esimerkiksi salibandyn luisteluversiossa NHL:ssä.
Tasapelitutkimus
Lähdin tutkimaan datan perusteella, vaikuttaako pisteiden laskemisen kummallisuus NHL-valmentajien toimintaan. NHL:ssä sarjaa pelataan kahdessa konferenssissa ja playoff-paikat jaetaan molemmissa konferenssissa erikseen. Esimerkiksi omalle suosikkijoukkueelleni, Philadelphia Flyersille, voi ainakin loppukaudesta olla merkitystä saako samoista sijoituksista taisteleva New York Rangers pisteitä heitä vastaan. Lisäpiste toisessa konferenssissa pelaavalle Los Angeles Kingsille ei kuitenkaan haittaa, kunhan vaan itse saa täydet kaksi pistettä. Hypoteesina siis on, että tasapelejä tulee enemmän kun vastakkain ovat eri konferenssissa pelaavat joukkueet verrattuna konferenssien sisäisiin taistoihin.
Minulla oli käytössäni dataa n. 6800 NHL:n runkosarjan otteluista vuosilta 2013-2018. Tuona aikana konferenssin sisäisistä otteluista varsinaisella peliajalla päättyi tasan 24% ja konferenssien välisistä otteluista 22.6%. Eli ero, joskaan ei tilastollisesti merkitsevä, on aivan eri suuntaan kuin mitä olin odottanut. Jatkoin tutkimusta vielä sovittamalla logistisen regressiomallin niin että mukana oli myös taustatekijöinä vedonlyöntikertoimiin perustuva joukkueiden tasoeroa mittaava muuttuja ja ottelun odotettuun maalimäärään liittyvä muuttuja. Tämäkään ei kääntänyt tulkintaa hypoteesini mukaiseksi. Varmistin vielä viimeisimmän kauden 2018-2019 karkeat tasapeliosuudet ja vertasin niitä kotimaiseen Liigaan, missä varsinaisen peliajan voitosta saa täydet 3 pistettä. Kyseisellä kaudella Liigassa tasapeliin päättyi 23.8% otteluista ja NHL:ssä vain 21.3%. Vaikuttaisi siis siltä, että syystä tai toisesta NHL-valmentajia ei erityisemmin kiinnosta jatkoajalla jakoon tuleva ylimääräinen sarjapiste.
Omien ja yhteisten etujen konflikti
NHL-jääkiekko on tuote, jota myydään katsojille ja sponsoreille. On selvää, etteivät joukkueet voi laittaa oman kenttäpuoliskojen rusettiluisteluja pystyyn, koska pian katsojat alkaisivat protestoimaan. Huono pistelaskujärjestelmä ajaa valmentajat kuitenkin ikävään välikäteen. Heidän tehtävänsä on voittaa mestaruus ja pelitaktiikkaa pitäisi optimoida sen mukaisesti. Lajin mainetta ei saisi pilata, mutta vastustajalle annetaan etua mikäli ei yritetä maksimoida pistepottia kaikilla sääntöjen sallimmilla keinoilla. Oman datan penkomiseni perusteella vaikuttaisi, että NHL-valmentajat vaalivat lajin mainetta oman menestyksenkin hinnalla.
Vastaavaa problematiikkaa on myös havaittavissa yhteiskunnan ”pelisäännöissä”. Ihmiset (ainakin omassa kuplassani) alkavat olla nykyään ympäristötietoisia ja periaatteessa tahtotilaa löytyisi entistä ekologisempiin kulutusvaihtoehtoihin. Käytännössä nälkäisen lasten kanssa ruokaostoksilla sitä kuitenkin huomaa, että aivojen prosessiteho tulee tukkoon jo kilohintojen vertailussa. Hektisessä arjessa tuotteiden valmistus- ja toimistusketjujen ekologisuuden tutkiminen jää siten helposti syssymmällä suoritettaviin operaatioihin.
Olisi huikeaa jos lainsäätäjät onnistuisivat siirtämään ympäristöhaittojen kompensoinnin kustannukset kuluttajahintoihin päästöverotuksen / päästökaupan / päästötullien keinoin. Se varmasti nopeuttaisi siirtymistä kestävään talouteen, kun me ruuhkavuosien keskellä porskuttavat kuluttajat voisimme vaan keskittyä omaan ”kilohintojen vertailu” -peliin ja ympäristöasiat tulisi huomioitua automaattisesti. Vähän niinkuin jääkiekkovalmentaja, joka voisi keskittyä pelkästään voittamaan mestaruuksia kaikin keinoin ja laji pysyisi mielenkiintoisena katsojille siitä huolimatta.
Kenen vastuu?
Salibandy-gaten tapauksessa valituskierroksen jälkeen joukkueille asetettuja rangaistuksia lievennettiin, koska näyttöä varsinaisesta pelin sopimisesta valmentajien välillä ei ollut. Lisäksi kaudelle 2018-2019 sääntöjä muutettiin niin, että varsinaisen peliajan voitosta saa täydet 3 pistettä. Tuntematta asiaa syvällisesti, vaikuttaa tämä ratkaisu suoraselkäiseltä kädennostoksi virheen merkiksi sääntöjen laatijoiden osalta.
Toivottavasti tuo 3. piste varsinaisen peliajan voitosta saadaan pian myös NHL:ään. Sitä odotellessa voisi Philadelphia Flyersin valmennus olla hereillä ja varmistella tasapelejä energiaa säästellen aina kun vastassa ei ole samoista runkosarjasijoituksista kamppaileva joukkue. Kun viimeksi Flyers voitti Stanley Cupin 70-luvulla, oli pelaajilla kaikki lailliset keinot käytössä. Tässä on nyt aika kauan mestaruutta odoteltu ja tappeleminenkaan ei enää nykysäännöillä kannata. Täällä olisi yksi viimeisimmän mestaruuden jälkeen syntynyt fani, jolle alkaisi kaikki modernit valmentajan lailliset keinot kelpaamaan. Ei tietenkään minään sovittuina peleinä vaan taktisina ratkaisuina.
Outro
Lopuksi vielä kevennyksenä pari esimerkkiä, joissa säännöt eivät kaikilta osin palvele lajin mielenkiintoisuutta:
Sulkapalloa olympiatasolla, kun alkulohkossa heikommin sijoittumalla saa helpomman jatkopelikaavion.
Olen joskus saattanut saada palautetta liiasta nysväämisestä sääntöjen suunnittelun kanssa kun on kyse kavereiden välisestä leikkimielisestä kisailusta. Missä kohtaa omasta mielestäsi rajat menevät? Milloin sääntöjä pitää tarkasti hienosäätää ja kuinka paljon pitää pystyä luottamaan sääntöjen soveltajien urheiluhenkeen?
