Rss

  • linkedin

Archives for : aika

Opiskelua ja soveltamista

Kun aloittelin puoliammattilais nettipokeri-uraa 2000-luvulla, opiskeluun ja pelin analysoimiseen meni ehkä 30%-40% pokeriin käytetystä ajasta. Ura oli huipulla vuosina 2009-2011, jolloin pokeri oli pääasiallinen toimeentulon lähteeni. Urahuipun jälkeen pokerin tutkimiseen käytetty aika alkoi lähenemään pikkuhiljaa kohti nollaa, kun pokerikirjallisuuden tilalle tuli talous-, sijoitus- ja pisneskirjallisuus. Intohimoni alkoivat siirtyä näihin muihin aiheisiin. Pokerin pelaamisen tuototkin alkoivat laskea viiveellä, kunnes vuonna 2016 totesin, ettei pelaaminen ole enää ollenkaan järkevää ajankäyttöä. Toisin sanoen, putosin pelistä pois kun ei taso enää riittänyt.

Loppuelämän ajan allokointia

Nyt viimeisenä parina vuonna aikaa on paljon vienyt toisen maisterintutkinnon opinnot, mitkä valmistuivat joulukuussa. Tällä hetkellä olen puolipäiväinen tohtori-koulutettava. Elämäni alkaa lähestymään odotusarvoisesti puolen välin krouvia, mikä on pistänyt miettimään: ”Miten paljon opiskeluun näin aikuisena on järkevää laittaa aikaa?” Muistin, että muutama vuosi sitten kesken jääneessä kirjassa Algorithms to Live By käsiteltiin tämän tyyppisiä “Explore/Exploit” -ongelmia. Sieltä selvisi vastaus joihinkin rajoitettuihin päätöksenteko-ongelmiin. Esim. kun bensaa riittää enää 100 km matka-ajoon ja haluamme maksimoida todennäköisyyden, että tankkaamme halvimmalla mahdollisella bensa-asemalla, kannattaa ensimmäiset 37 km “opiskella” hintoja ja sen jälkeen vasta iskeä kun tulee siihen mennessä halvin hinta vastaan. Koko elämän matkalle täsmällistä vastausta ei kuitenkaan löytynyt.

Kirjassa puhuttiin siitä, että nuorena kun on enemmän aikaa vielä jäljellä, opittua ehtii enemmän myöhemmin soveltamaan ja päälle uutta oppia kasaamaan. Toisaalta jotkin taidot vanhenevat ja kun on vielä vähän kokemusta käytännön töistä, ei oikein tiedä, mikä on itselleen hyödyllisintä teoreettista osaamista.

Yliopisto-opintojen kesto ja itseluottamusbuusti

Suomessa on yliopistoissa on tyypillistä opiskella suoraan maisteriksi n. 5 vuotta ja sen jälkeen aletaan oppeja soveltamaan työelämässä. Oman Dunning-Kruger – käyrän (lue ilmiöstä esim. täältä) mukainen yli-itseluottamuksen huippu sijoittuu varmaankin vuodelle 2012, jolloin valmistuin tilastotieteestä maisteriksi. Olin saanut käteeni virallisen todistuksen osaamisestani, mutta vähämpä vielä tiesin, mitä kaikkea tosielämän datojen kanssa painiminen vaatii. Tätä vuoden 2012 itseluottamuksen ja todellisen osaamisen välistä kuilua olen verkkokurssien, kirjojen ja nyttemmin jatko-opintoihin liittyvien kurssien avulla koittanut kiriä kiinni.

Nyt tuoreena kauppatieteen maisterina suhtaudun osaamiseni hieman nöyremmin. Lähinnä koen oppineeni talouden dynamiikan peruskonsepteja (joista osa mielestäni kuuluisi peruskouluun), ammattitermistön sekä nipun malleja yksinkertaistettuihin tilanteisiin. Gradun aiheeseen (kerroin edellisessä kirjoituksessa) olen syventynyt kunnolla, mutta yleisesti todellinen ekonomistin ammattitaito tulee myöhemmin tekemisen kautta jos on tullakseen.

Useampikin ulkomaalainen tuttu on edennyt urallaan siirtymällä kandidaatin tutkinnon kanssa työelämään ja jatkanut maisteriopintoihin vasta kun töiden ohessa on kirkastunut, mihin haluaa erikoistua. Tällä kirjoituksella haluankin nostaa esiin tällaista pitkäjänteisempää opiskelun ja käytännön työn toistuvaa vuoropuhelua. Ainakin näin jälkikäteen on helppo omalle kohdalle viisastella, että jokunen tunti luentosalin penkin kuluttamista olisi säästynyt, mikäli olisin tilastotieteessä tyytynyt kandin tutkintoon ja loikannut maisteriopintoihin taloustieteen puolelle silloin kun kiinnostus talousasioita kohtaan syttyi. Tilastotieteen työkalupakkia kun nyt olen joka tapauksessa joutunut myöhemmin reilusti päivittämään käytännön tarpeisiin tieteen ja teknologian kehittyessä.

Ikuista opiskelua

Mitäs nyt sitten jatkossa? Sen olen itsestäni oppinut, että kovin pitkään putkeen en malta keskittyä pelkästään opiskeluun/tutkimukseen, koska uusien oivallusten myötä alkaa virtaamaan ideoita, joita tulee hinku päästä toteuttamaan käytännössä. Toisaalta pitkäkestoisessa projektityössä taas kertyy ”opiskeluvelkaa” eli havaitsee asioita joita voisi tehdä jatkossa paremmin, muttei projektin puitteissa ehdi kunnolla paneutumaan.

Koska saan niin paljon kiksejä uusien asioiden ymmärtämisestä, tulen luultavasti koko loppuelämäni ajan opiskelemaan/tutkimaan jotain uutta. Kysymys on lopulta itselleen sopivan balanssin löytämisestä käytännön työskentelyn ja opiskelun/tutkimisen välisessä pallottelussa taloudellisten rajoitteiden puitteissa. Akateemiset tutkinnot saavat väitöskirjan jälkeen kyllä riittää, mutta onneksi netti on pullollaan vuosi vuodelta parempia edullisia verkkokursseja aina tarpeen mukaan.

Ehkä tämän kirjoituksen alkuperäiseen kysymykseen ei tarvitakaan vastaukseksi mitään loppuelämäksi kiveen hakattua ajan allokointi-suhdetta vaan riittää mennä eteenpäin tilanteen mukaan vuosi kerrallaan pitäen huolta sellaisesta osaamisesta, missä haluaa jatkossa loistaa?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Trendikkäät riippuvuussuhteet

trend_cityVieläkö muistat, mikä yhteys on uima-altaaseen hukkumisella ja Nicholas Cagen elokuvaesiintymisillä? Vastaus on että eipä juuri mikään, mutta silti niiden välille on mahdollista havaita keskinäistä riippuvuussuhdetta mittaavaa korrelaatiota. Aiemmassa blogikirjoituksessa havainnollistin kuinka korrelaatioita pompsahtelee esiin vain sattumalta kun tarpeeksi montaa eri muuttujaparia kokeillaan. Seuraavassa pureudutaan yleiseen hämäävien korrelaatioiden lähteeseen; aikaan.

Korrelaatio ja aikatrendit

Otin Gapminder –datapankista tiedot Lapsikuolleisuudesta Kiinassa (alle 5v kuolevia per 1000 syntymää) ja Sähkön käytöstä Suomessa (kWh per asukas). Molemmista löytyi dataa vuosilta 1960-2011. Nämä ovat tarkoituksella haetut muuttujat, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä toistensa kanssa. Eihän meillä voi olla niin huono säkä, että data näyttäisi silti niiden välille korrelaatiota? Katsotaan muuttujien välistä sirontakuviota oikealla.

korrelaatiot_sironta

Suomen sähkönkulutuksen ja Kiinan lapsikuolleisuuden sirontakuvio

Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että silloin kun Suomessa on korkea sähkönkulutus, niin Kiinassa lapsia kuolee vähemmän. Korrelaatiokerroinkin -0.84 vahvistaa saman: muuttujien välillä on vahva negatiivinen lineaarinen yhteys. Pitäisikö tästä nyt tulkita, että mikäli haluamme pelastaa kiinalaisia lapsia, niin pitää heti laittaa uuni ja sähkösauna päälle?

Tutkitaan seuraavaksi molempien muuttujien kehitystä ajassa erikseen.

korrelaatiot_trendit

Lapsikuolleisuuden ja sähkönkulutuksen aikatrendit

Nähdään, että Kiinan lapsikuolemissa on ollut selvä laskeva trendi ja suomalaisten sähkönkulutuksessa selvä nouseva trendi. Omituinen korrelaatio näiden muuttujien välillä ei selity tällä kertaa sattumalla vaan yhteisellä taustatekijällä, mikä on nyt aikatrendi. Koska trendit ovat erisuuntaiset, korrelaatiokerroin on negatiivinen.

Tutkitaan sitten alkuperäisten havaintojen sijaan muutoksia edelliseen aikapisteeseen verrattuna. Näin saadaan trendit eliminoitua havainnoista, kuten kuvaajista nähdään.

Muutosmuuttujien kehitys ajassa

Muutosmuuttujien kehitys ajassa

Näiden muutosmuuttujien välille laskettu korrelaatiokerroin on -0.03. Tämä on niin lähellä nollaa että voimme turvallisesti sanoa ettei Suomen sähkönkulutuksen muutoksella ole mitään yhteyttä saman vuoden Kiinan lapsikuolleisuuden muutokseen. Varmistetaan asia vielä piirtämällä sirontakuvio ja havaitsemalla ettei yhteistä systematiikkaa löydy.

 

Muutosmuuttujien sirontakuvio

Muutosmuuttujien sirontakuvio

Autokorrelaatiot

Myöskään trendittömien muuttujien aikahavaintojen tutkiminen ei ole aivan yksinkertaista. Mikäli olemme kiinnostuneita epävarmuudesta ja korrelaation tilastollisesta merkitsevyydestä, usein päävaivaksi tulee autokorrelaatio. Tällä tarkoitetaan sitä että saman muuttujan peräkkäiset havainnot korreloivat keskenään. Perusmenetelmiin liittyvä oletus riippumattomasta satunnaisotoksesta ei nyt päde ja kahden autokorreloituneen muuttujan riippuvuuden tutkimiseen on parempi käyttää esim. vektoriaikasarja-malleja.

Tilastoja tutkimaan

Lopuksi pitää vielä kehua datapankkia, josta lapsikuolleisuus ja sähkönkulutusdatat ovat haettu. Sivustolta löytyy läjäpäin muutakin terveys-, talous- ja muuta yhteiskunnallista dataa ympäri maailmaa ja niitä voi kätevästi graafisesti tutkailla tällä sivustolla. Mutta pidäthän tämän blogin opetukset mielessä ennen kuin vedät johtopäätöksiä liittyen syy-seuraus suhteisiin. Lopuksi voi vielä viihdyttää itseään käymällä tsekkaamassa vanhaa sivua, jossa on koottuna huumorikorrelaatioita. Nyt pitäisi olla valmiudet perustellusti spekuloida jokaisen kuvaajan kohdalla, johtuuko korrelaatio

  • jostain yhteisestä taustamuuttujasta
  • aikatrendistä
  • sattumasta
  • aidosta riippuvuussuhteesta
  • vai jostain edellisten yhdistelmästä.

Statistickon steesit

  • Aikatrendi on yleinen taustatekijä, joka selittää kahden muuttujan näennäisen riippuvuuden
  • Ajassa itsensä kanssa korreloituneita muuttujia tulee syvällisemmin analysoida aikasarja- tai pitkittäistutkimusmenetelmillä
  • Maailma on täynnä mielenkiintoisia tilastoja, mutta niitä on helppo ymmärtää väärin

 Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Hyvinvoinnin lähde ja sen verotus

Kun yhteiskunnallinen keskustelu velloo pääasiassa pienten yksityiskohtien (a’la eläkeläisten kalastusluvat ja helatorstain pyhyys) ympärillä ja media tykittelee epämääräistä talouspoliittista jargonia on hyvä välillä muistella perusasioita. Mistä meidän hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvointi kumpuaa? Moraalifilosofi Adam Smith on näistä asioista saarnannut jo 1700-luvulla, mutta ne meinaavat hämärtyä yksityiskohtia koskevan hälyn taakse.

Ensiksi on hyvä palautella mieleen aiemman kirjoitukseni sanoma. Perusvaluuttamme ei ole rahaa vaan laatuaikaa. Määrittelen nyt hyvinvoinnin niin, että se on aika, jonka elämässä pystyy käyttämään mielihyvää tuoviin asioihin. Loput on käytettävä työntekoon hyvinvoinnin hankkimiseen. Optimitilanteessa työkin on sellaista, joka tuottaa itselleen nautintoa, mutta oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi että työ on neutraali tapa viettää aikaa. Raha on väline, jolla voi siirtää hyvinvointia

  • ihmiseltä toiselle
  • ajassa toiseen ajanhetkeen (tulevaisuudesta nykyhetkeen ottamalla velkaa tai kohtuullisen ajanjakson verran tulevaisuuteen rahaa säästämällä).

Kaupankäynti

Hyvinvoinnin perusta markkinataloudessa on kaupankäynti, mikä ei vapaassa yhteiskunnassa suinkaan ole nollasummapeliä, jossa vain toinen osapuoli hyötyy. Toki kaikille tulee silloin tällöin huonoja kauppoja. Itselleni tulee heti mieleen Dieselin farkut, jotka olivat kalleimmat koskaan ostamani housut, mutta käyttöiältään lyhytikäisimmät. Reilusti alle vuodessa repeilivät vähän joka saumasta. Mutta keskimäärin vapaaehtoiset vaihtokaupat ovat kaikille hyödyllisiä.

Kakkukaupoilla

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa Jarmo on ostamassa juhliinsa kakkua. Toiveiden mukaisen kakun valmistuskustannukset olevat konditorialle 20€. Jarmo arvelee, että vastaavan kakun tekemiseen menisi hänellä aikaa 3 tuntia. Hintoja olisi kiva vertailla oikeassa ”hyvinvointi”-valuutassa, mutta yleensä on helpompaa tehdä vertailu rahamittarilla.

Kun Jarmo tekee oman alansa töitä, hänelle jää verojen jälkeen käteen 10€/tunti. Voidaan siis sanoa, että Jarmon valmistuskustannukset ovat 3*10€ lisättynä raaka-ainekustannuksilla 5€ eli yhteensä 35€.  Näin ollen kunhan Kakun hinta on välillä 20€-35€ niin molemmat hyötyvät kaupasta.

Tällainen hyvinvoinnin lähde on tietenkin verotuksen kohteena, joten hinnoissa pitää huomioida arvonlisävero, mikä Suomessa on 24%. Kun ALV huomioidaan, niin kaupankäynnin kannattavuusväli supistuu: 24.8€-35€. Konditoria hinnoittelee kakun 20% katteella tuotantokustannuksiin nähden, joten hinnaksi muodostuu ALV: ineen 29.8€.

Konditorian omistaja tekee voittoa nyt yritysverolla vähennetyn katteen eli 3.2€ verran ja Jarmon hyöty on 5.2€. Suurin hyötyjä oli kuitenkin valtio 5.8€ ALV:llä ja 0.8€ yritysverolla eli yhteensä 6.6€ ja lisää tulee myöhemmin leipurin (+ muiden työtekijöiden) palkan verotuksesta sekä yrittäjän pääomaveron muodossa.

kakun_hintaEli win-win-win ratkaisu. Tämän voiton mahdollistaa se, että konditoria pystyy niin paljon Jarmoa tehokkaamin toimimaan, että erotuksesta jää hyvinvointia jaettavaksi joka suuntaan.

Mietitäänpä sitten Kaarinaa, jolla on Jarmoa huonommin palkatussa työssä ja hänelle jää käteen verojen jälkeen 9€ tunnilta. Mutta toisaalta hän on sen verran kätevä että pyöräyttää kakun 2 tunnissa. Kaarinan maksimihinta kakulle olisi siis 2*9€+5€ = 23€. Tämä on vähemmän kuin 24.8€, joten jo ALV pitää huolta, ettei kauppa toteudu vaan Kaarinan kannattaa ottaa vapaata töistä ja leipoa kakku itse. Tässä tilanteessa maailmaan saatiin synnytettyä Kaarinan työllä kakku, mutta mitään muita hyötyjä ei yhteiskuntaan syntynyt.

Verojen vaikutus

Arvonlisävero ei ole ainoa vero, joka kutistaa kapankäynnin kannattavuusväliä. Työn verotus kutistaa väliä molemmista reunoista: Mitä vähemmän Jarmolle tai Kaarinalle jää käteen palkastaan, sitä vähemmän heidän kannattaa kakustakaan maksaa.  Toisaalta mitä vähemmän leipurille jää käteen palkastaan, sitä tomerammin hän vaatii yrittäjältä palkankorotusta, mikä taas näkyisi korkeampana kakun valmistuskuluna. Yritysveron kasvatus taas lisää painetta nostaa voittomarginaalia, jotta yrittäjällekin jäisi riittävä palkkio putiikin pyörittämisen riskien kantamisesta. Pääomaveron noston vaikutukset ovat hieman monimuotoisemmat (osin samat kuin yritysveron), mutta tulevat jarruttavana tekijänä vastaan viimeistään siinä vaiheessa kun yrittäjä haluasi palkata uuden työntekijän tai uusia kalustoa ja tarvitsee sitä varten pääomaa ulkopuoliselta sijoittajalta (kts. jälkikirjoitus tähän liittyen).

Omavaraiset ratkaisut

Kuluttajat eivät tietenkään tee jokaista ostopäätöstä taskulaskimen kanssa vaan luottavat enemmän tai vähemmän tarkkoihin mutu-arvioihin. Isossa mittakaavassa kuitenkin kaikki kaupankäyntiin kohdistuvat verot motivoivat kuluttajia pikkuhiljaa kohti omavaraisia ratkaisuja. Tästä taas häviävät kaikki:

  • kuluttaja, joka käyttää paljon aikaa työhön, minkä ammattilainen tekisi nopeammin ja paremmin
  • ammattilainen, joka jää ilman työtuloa. Useasti toistuessa työttömyys/konkurssi -riskit kasvavat.
  • valtio, jolle ei jää verokertymää ollenkaan

Kakkuesimerkissä omatoimiseen leipomiseen kannustettiin kustannuksilla lähinnä vain pienituloisia, mutta tässä on varmasti suurta vaihtelua eri palveluiden välillä. Yksi merkki siitä, että Suomessa työtä ja kaupankäyntiä on verottettu reippaasti, on monet omatoimisuutta tukevat palvelut, jotka ovat nousseet korvaamaan perinteistä asiakaspalvelua. Ainakin bloggari Liisa Väisäsellä on Suomessa ikävä Etelä-Eurooppalaista palvelukulttuuria, mutta ilmeisesti iso osa suomalaisista ei ole valmiita maksamaan palvelusta kustannustasoa vastaavaa hintaa. Tai sitten suomalaiset vaan arvostavat monipuolista omatoimisuutta.

Yhteiskunnan optimointi

Verotus ei tietenkään yksiselitteisesti ole paha asia. Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden ylläpidon järjestämiseen tarvitaan rahallista verotusta. Itsekin maksan mielelläni oman osuuteni pätevien poliisien, opettajien, sairaanhoitajien ja poliitikkojen palkasta. Toisaalta kilpailua vääristävien yritystukien (useita tutkimuksia viime vuosilta, esim. VATT) tai törsäilevien virastojen (esim. Vahteran selvittelyt) rahoittaminen eivät ole kuitenkaan niitä juttuja, mitkä motivoivat tekemään pitkiä työpäiviä.

Tasapainottelu hyvinvointivaltiolle tarpeellisia kuluja rajaten ja mahdollisimman vähän hyvinvointitappiota aiheuttavan verotuksen välillä on todella monimutkainen optimointitehtävä, mutta perusasioiden ymmärtäminen helpottaa sitä paljon. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse osata sitä tehdä vaan riittää, että äänestetään valtaan päteviä poliitikkoja ja sen jälkeen voidaan itse keskittyä pari vuotta siihen hommaan mikä parhaiten osataan ja toivon mukaan myös tykätään.

PS. Mietiskelin tekoja, joita kuka tahansa kohtuullista hyvinvointia nauttiva voisi tehdä Suomen nousun tukemisessa. Eräs mieleen tullut konkreettinen teko on lainata rahaa kasvua hakevalle PK-yritykselle. Jokin aika sitten on tullut joukkorahoituspalvelu, jonka kautta yksityishenkilöt voivat lähteä pienilläkin summilla mukaan. Enää yritysten kasvurahoitus ei ole pelkästään pankkiirien ja miljonäärien mielenoikuista kiinni. Suuria korkoja ei saa ilman riskejä, joten rahoituspuuhiin ei pidä lähteä suuremmilla summilla kun on valmis hävimään. Niin ja 30% korkotuotosta menee tietysti pääomaverotukseen.

 Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Aika on rahaa vai miten päin se menee?

Nyt mennäänkin elämän perusasioihin. Asiaan, joka on nykyään minulle aivan itsestään selvä, mutta joka on ilmeisesti ollut blogin teeman mukaisesti verhoiltu epäoleellisten asioiden taakse nyky-yhteiskunnassa. Niin hyvin, että ensimmäiset 30 vuotta elämästäni en ole sitä ymmärtänyt vaan elänyt niinkuin raha olisi elämän keskiössä. Cash is the king vai mitä?

Elämän perusvaluutta

Aika on meidän rajallinen valuutta

Aika on rajallinen valuutta

Paljastetaan salaisuus heti niille, jotka eivät ole sitä vielä tulleet ajattelleeksi. Elämän perusvaluutta on rahan sijaan aika. Aikaa on kaikilla rajattu määrä, mutta toimillamme voimme yrittää hankkia mahdollisimman paljon laadukasta aikaa itsellemme ja läheisillemme. Tämän tavoitteen maksimoimiseen kannattaa tehdä yhteistyötä mahdollisimman monen muun ihmisen kanssa. Yhteistyön helpottamiseksi ihmiset ovat luoneet talousjärjestelmän ja raha toimii siinä pelimerkkinä, jotta voimme käydä kauppaa myös ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa. Työssäkäyntihän on pohjimmiltaan toisten ihmisten laatuajan lisäämistä: säästössäsi oleva rahamäärä (miinus velat) pitäisi kertoa, kuinka paljon olet lisännyt (tai veronmaksajat/vanhempasi ovat puolestasi lisänneet) muiden kanssaeläjien laatuaikaa enemmän kuin itse hyödyntänyt muiden ihmisten työtä. Leipuri tekee kakun, mikä tuo nautintoa (eli laadukasta aikaa) herkuttelijoille ja saa vastineeksi rahaa. Tuhansista kakuista saaduilla rahoilla leipuri ostaa auton, jotta pääsisi nopeasti paikasta toiseen ja siten säästäisi aikaa. Jne…

Elämä ilman rahaa

Voiko elää ilman rahaa? On muutamia perusasioita, joita ilman aika loppuu ennen aikojaan. Esim. Pohjolan oloissa tarvitsemme lämpöä. Me voisimme ilman rahaakin hakata puuta metsästä ja sitä polttamalla hankkia lämpöä niin kuin historiassa on tehty iät ja ajat. Mutta säästämme huomattavan määrän aikaa, kun maksamme rahaa energiayhtiölle, jotta he lähettävät kuumaa vettä pattereihimme. Joillekin taas metsätöiden tekeminen on itsessään laatuaikaa ja he varmasti lämmittävät torppansa edelleen puulla. Ilman ruokaa taas aikamme on aluksi ikävää kitumista kunnes se loppuu ennen aikojaan. Tämän estämiseksi voimme aloittaa esim. viljelemään maata. Mutta mikäli emme ole kovin tehokkaita siinä emmekä nauti maataloustöistä, häviämme ruokaa hankkiessa kohtuuttoman paljon laatuaikaa. Siispä meidän kannattaa hankkia rahalla ruokaa maanviljelijältä, joka tykkää töistään ja on hyvä siinä.

Tässä artikkelissa on tarina monitaituri Lassesta, joka elää 70 prosenttisen omavaraisesti. Tosin hänelläkin nousee kädet ilmaan, kun pitäisi hampaita paikata ja hänen lapsensa käy normaalisti veronmaksajien rahoittamaa koulua. Lassen esimerkki kuitenkin näyttää, että on mahdollista elää ilman rahaa talousjärjestelmän ulkopuolella, mutta laatuajan maksimomisen kannalta se ei yleensä kannata.  On sekä meidän että muiden yhteiskunnan eläjien etu, että keskitymme tekemään työtä jossa olemme parhaimmillamme ja myös viihdymme. Mutta sen on tietenkin oltava jotain, mistä koituu niin paljon laatuaikaa muille, että he ovat valmiita ostamaan työpanostamme. Mitä paremmin ja tehokkaamin tämän työn teemme, sitä enemmän saamme rahaa jolla voimme hankkia muualta oman ajan määrää ja laatua kohottavia asioita.

Kohti hyvää yhteiskuntaa

Mikä taas on laatuaikaa, riippuu täysin ihmisestä. Toiselle sitä on videopelin pelaaminen, toiselle lasten kanssa leikkiminen, kolmannelle futismatsi kaveriporukassa ja neljännelle nämä kaikki. Ellei Roope Ankkaa kolikkokylpyineen lasketa, raha itsessään ei käsittääkseni ketään ilahduta, vaikka monet antavatkin näin ymmärtää. Mutta ilman rahaa on toisilleen tuntemattomien yhteiskunnan asukeiden vaikea vaihtaa erilaisia ”hyödykkeitä” keskenään.

Olemmeko tähän asti samaa mieltä? Erimielisyydet alkavat todennäköisesti viimeistään sitten, kun aletaan porukalla miettimään talousjärjestelmän yksityiskohtia (esim. mitä kaikkea tulee tuottaa yhteisvastuullisesti verotuksen avulla?), mutta se on toinen tarina. Pääasia on että erimielisyyksistä huolimatta teemme yhteistyötä  ja järjestelmä motivoi yhteistyöhön. Yksi asia on kuitenkin vielä tärkeä muistaa: mikäli maksimoimme omaa laatuaikaamme kuluttamalla luontoa nopeammin kuin se pystyy uusiutumaan, varastamme elämän perusvaluuttaa lapsenlapsiltamme.

Statistickon steesit:

  1. Laadukas aika on todellinen valuuttamme
  2. Palkkatyön tekeminen on tavalla tai toisella laatuajan lisäämistä muille yhteiskunnan jäsenille
  3. Yhteistyö auttaa sekä itseämme että muita maksimoimaan laatuaikaa
  4. Raha on kätevä apuväline palveluksien välittämiseen

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail