Rss

  • linkedin

Archives for : helmikuu2021

Opiskelua ja soveltamista

Kun aloittelin puoliammattilais nettipokeri-uraa 2000-luvulla, opiskeluun ja pelin analysoimiseen meni ehkä 30%-40% pokeriin käytetystä ajasta. Ura oli huipulla vuosina 2009-2011, jolloin pokeri oli pääasiallinen toimeentulon lähteeni. Urahuipun jälkeen pokerin tutkimiseen käytetty aika alkoi lähenemään pikkuhiljaa kohti nollaa, kun pokerikirjallisuuden tilalle tuli talous-, sijoitus- ja pisneskirjallisuus. Intohimoni alkoivat siirtyä näihin muihin aiheisiin. Pokerin pelaamisen tuototkin alkoivat laskea viiveellä, kunnes vuonna 2016 totesin, ettei pelaaminen ole enää ollenkaan järkevää ajankäyttöä. Toisin sanoen, putosin pelistä pois kun ei taso enää riittänyt.

Loppuelämän ajan allokointia

Nyt viimeisenä parina vuonna aikaa on paljon vienyt toisen maisterintutkinnon opinnot, mitkä valmistuivat joulukuussa. Tällä hetkellä olen puolipäiväinen tohtori-koulutettava. Elämäni alkaa lähestymään odotusarvoisesti puolen välin krouvia, mikä on pistänyt miettimään: ”Miten paljon opiskeluun näin aikuisena on järkevää laittaa aikaa?” Muistin, että muutama vuosi sitten kesken jääneessä kirjassa Algorithms to Live By käsiteltiin tämän tyyppisiä “Explore/Exploit” -ongelmia. Sieltä selvisi vastaus joihinkin rajoitettuihin päätöksenteko-ongelmiin. Esim. kun bensaa riittää enää 100 km matka-ajoon ja haluamme maksimoida todennäköisyyden, että tankkaamme halvimmalla mahdollisella bensa-asemalla, kannattaa ensimmäiset 37 km “opiskella” hintoja ja sen jälkeen vasta iskeä kun tulee siihen mennessä halvin hinta vastaan. Koko elämän matkalle täsmällistä vastausta ei kuitenkaan löytynyt.

Kirjassa puhuttiin siitä, että nuorena kun on enemmän aikaa vielä jäljellä, opittua ehtii enemmän myöhemmin soveltamaan ja päälle uutta oppia kasaamaan. Toisaalta jotkin taidot vanhenevat ja kun on vielä vähän kokemusta käytännön töistä, ei oikein tiedä, mikä on itselleen hyödyllisintä teoreettista osaamista.

Yliopisto-opintojen kesto ja itseluottamusbuusti

Suomessa on yliopistoissa on tyypillistä opiskella suoraan maisteriksi n. 5 vuotta ja sen jälkeen aletaan oppeja soveltamaan työelämässä. Oman Dunning-Kruger – käyrän (lue ilmiöstä esim. täältä) mukainen yli-itseluottamuksen huippu sijoittuu varmaankin vuodelle 2012, jolloin valmistuin tilastotieteestä maisteriksi. Olin saanut käteeni virallisen todistuksen osaamisestani, mutta vähämpä vielä tiesin, mitä kaikkea tosielämän datojen kanssa painiminen vaatii. Tätä vuoden 2012 itseluottamuksen ja todellisen osaamisen välistä kuilua olen verkkokurssien, kirjojen ja nyttemmin jatko-opintoihin liittyvien kurssien avulla koittanut kiriä kiinni.

Nyt tuoreena kauppatieteen maisterina suhtaudun osaamiseni hieman nöyremmin. Lähinnä koen oppineeni talouden dynamiikan peruskonsepteja (joista osa mielestäni kuuluisi peruskouluun), ammattitermistön sekä nipun malleja yksinkertaistettuihin tilanteisiin. Gradun aiheeseen (kerroin edellisessä kirjoituksessa) olen syventynyt kunnolla, mutta yleisesti todellinen ekonomistin ammattitaito tulee myöhemmin tekemisen kautta jos on tullakseen.

Useampikin ulkomaalainen tuttu on edennyt urallaan siirtymällä kandidaatin tutkinnon kanssa työelämään ja jatkanut maisteriopintoihin vasta kun töiden ohessa on kirkastunut, mihin haluaa erikoistua. Tällä kirjoituksella haluankin nostaa esiin tällaista pitkäjänteisempää opiskelun ja käytännön työn toistuvaa vuoropuhelua. Ainakin näin jälkikäteen on helppo omalle kohdalle viisastella, että jokunen tunti luentosalin penkin kuluttamista olisi säästynyt, mikäli olisin tilastotieteessä tyytynyt kandin tutkintoon ja loikannut maisteriopintoihin taloustieteen puolelle silloin kun kiinnostus talousasioita kohtaan syttyi. Tilastotieteen työkalupakkia kun nyt olen joka tapauksessa joutunut myöhemmin reilusti päivittämään käytännön tarpeisiin tieteen ja teknologian kehittyessä.

Ikuista opiskelua

Mitäs nyt sitten jatkossa? Sen olen itsestäni oppinut, että kovin pitkään putkeen en malta keskittyä pelkästään opiskeluun/tutkimukseen, koska uusien oivallusten myötä alkaa virtaamaan ideoita, joita tulee hinku päästä toteuttamaan käytännössä. Toisaalta pitkäkestoisessa projektityössä taas kertyy ”opiskeluvelkaa” eli havaitsee asioita joita voisi tehdä jatkossa paremmin, muttei projektin puitteissa ehdi kunnolla paneutumaan.

Koska saan niin paljon kiksejä uusien asioiden ymmärtämisestä, tulen luultavasti koko loppuelämäni ajan opiskelemaan/tutkimaan jotain uutta. Kysymys on lopulta itselleen sopivan balanssin löytämisestä käytännön työskentelyn ja opiskelun/tutkimisen välisessä pallottelussa taloudellisten rajoitteiden puitteissa. Akateemiset tutkinnot saavat väitöskirjan jälkeen kyllä riittää, mutta onneksi netti on pullollaan vuosi vuodelta parempia edullisia verkkokursseja aina tarpeen mukaan.

Ehkä tämän kirjoituksen alkuperäiseen kysymykseen ei tarvitakaan vastaukseksi mitään loppuelämäksi kiveen hakattua ajan allokointi-suhdetta vaan riittää mennä eteenpäin tilanteen mukaan vuosi kerrallaan pitäen huolta sellaisesta osaamisesta, missä haluaa jatkossa loistaa?

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail