Rss

  • linkedin

Archives for : Yhteiskunta

Maksajat organisaatioiden takana

Kysyin taannoin remonttifirmalta tarjousta kylpyhuoneremontista kerrostaloasunnossa. Yrittäjällä oli selvästi harjoiteltu myyntipuhe, jonka sisältö oli karkeasti seuraava (luvut karkeita, kun en muista enää tarkkoja lukuja): ”Koko projekti olisi 7000, mutta osuus X kohdistuu rakenteisiin, jotka ovat taloyhtiön vastuulla, joten sinulle jäisi omasta pussista maksettavaa vain 5000”. Keskustelut keskittyivät tästä eteenpäin tuohon omaan 5000 euron osuuteen ja tästä hinnasta hän vielä olisi ollut valmis vähän tinkimään. Hinta oli kuitenkin eri suuruusluokkaa, mitä olin kuvitellut, joten päätin, että pärjään hyvin vielä jonkin aikaa nykyisellä kylppärillä.

Myyntipuheen seurauksena jäin miettimään kulujen jakoa omiin ja yhteisiin.  En tivannut firman kulurakennetta, mutta olisin voinut lyödä vetoa kertoimella 1.3, että työssä mikä kuuluu taloyhtiön osuuteen, on korkeampi kate kuin asiakkaan omassa osuudessa.

Taloyhtiön kulut maksavat osakkaat itse vastikkeessa

Kuvitellaan, että kaikilla taloyhtiön osakkailla on kymmenen vuoden sisällä kylppäriremontti ja kukaan ei kilpailuta taloyhtiön osuutta vaan ohittaa sen epäkiinnostavana asiana. Lopputuloksena kaikilla on uusi kylppäri, mutta he päätyivät maksamaan isompana vastikkeena sen osan remonttikustannuksista, mitä kukaan ei vaivautunut kilpailuttamaan.

Tarkoitukseni ei ole syyttää remonttiyrittäjää mistään. Hän toki pyrkii elättämään itsensä ja työntekijänsä parhaansa mukaan niissä olosuhteissa, mitkä hänen toimialallaan vallitsevat. Vastaavaa yhteisestä kassasta menevien kulujen sivuuttamista näkee monissa muissakin asioissa.

Yrityksen verojen maksajat

Äänestäjät eivät yleensä innostu verojen korotuksista, mutta valtion budjetti pitäisi jotenkin saada aina täytettyä. Tähän hankalaan yhtälöön yksi poliitikkojen tarjoama taikatemppu on yritysten verottaminen. Tällä luodaan mielikuvaa, että näin ihmiset saisivat taianomaisesti kaikkea kivaa ilman että itse joutuvat siitä maksamaan.

Liikeyrityskin, samoin kuin taloyhtiö, on ihmisten muodostama organisaatio, jonka kulut lopulta ihmiset maksavat. Keitäs nämä maksajat sitten ovat? Tämä onkin monimutkaisempi kysymys. Yhden hengen konsultointifirmassa verot maksaa itse yrittäjä, mutta isoissa firmoissa yrityksen voitosta maksettavan veron maksajat löytyvät kolmesta oleellisesta sidosryhmästä: sijoittajat, työntekijät ja asiakkaat. Siitä, että vero maksetaan yrityksen pankkitililtä ennen siirtoa palkkoina ja osinkoina ihmisten tileille, ei synny mitään taikaa.

Yritysveron maksajien jäljittäminen on hankala tehtävä. Saksassa osa yritysverosta määritellään paikallisella tasolla ja nämä tasot ovat vaihdelleet useasti vuosien aikana. Paikallisista muutoksista on saatu oiva testilaboratorio tähän yritysverotukseen kohdistuvaan tutkimukseen.

Tutkimus päätyy arvioon, että yritysveron noususta noin 40% maksaisi työntekijät pienempinä/ei-kasvavina palkkoina ajan kuluessa. Tutkija lisäksi arvelee, että valtakunnallisen veron kasvaessa osuus olisi vielä isompi.

Yritys voi myös yrittää siirtää osan kustannuksista asiakkaille korkeampina hintoina, mutta kansainvälisen kilpailun puristuksessa hintojen korottaminen on hankalaa asiakkaiden siirtyessä ulkomaalaisille kilpailijoille. On monia tekijöitä, mitkä varmasti vaikuttavat tapauskohtaisesti todelliseen jakosuhteeseen, mutta ilman tarkempia tietoja pitäisin hyvänä ajattelun lähtökohtana, että yritysveron nostot maksavat puoliksi omistajat ja työntekijät.

Yrityksen verotuksessa kansainvälisesti toimivat suuryritykset saavat vielä epäreilua kilpailuetua siitä, että voivat konsernin sisäisillä laskutuksilla taktikoida voittojen tilitystä sellaisiin maihin, missä verotus on lempeämpää. Tätä mahdollisuutta ei ole pienemmillä paikallisilla firmoilla, jotka joutuvat tilittämään verot viimeistä penniä myöten.

Eikö olisi selkeämpää se, että ilman kiertoteitä työntekijöitä rokotetaan tuloverolla ja omistajia osinkoverotuksella? Kun aiemmin mainitut asiat summaa yhteen niin voittojen veron tilittäminen yrityksen tilitä tekee prosessista monimutkaisempaa ja monikansallisten jättiyritysten omistajia suosivaa.

Kaikesta huolimatta en nyt tältä istumalta olisi yritysveroa kokonaan poistamassakaan, koska on olemassa:

  • vakuutuskuoria,
  • osinkoverosta vapautettuja instituutioita (esim. ammattiliitot ja eläkevakuutusyhtiöt) ja
  • suuromistajien (yli 10% omistus pörssiyhtiöstä) vapautuksia osinkoverojen maksusta

osinkojen verotusta vaikeuttamassa. Näistä pykälistä ja niiden korjaamisesta voi lukea lisää esimerkiksi tästä rahoituksen professorin Timo Rothoviuksen haastattelusta.

Menemättä nyt liikaa verotuspykälien yksityiskohtiin, oleellista on huomata, että verot kohdistuvat lopulta aina ihmisiin. Eivätkä kärsivät ihmiset ole välttämättä pidemmällä ajanjaksolla niitä, joita hurmospoliitikot toivoisivat olevan maksajia.

Valtio kuluttajana

Kaikkien elämään vaikuttava edellisiä suurempi ja monimutkaisempi organisaatio on valtio. Tietojeni ja aikani rajallisuudessa jätän lukijan itse pohdittavaksi, mitä kaikkea turhaa valtion lonkeroiden syövereihin on piilotettu veronmaksajien kustannettavaksi. Joku ihminen ne jossain kuitenkin maksaa, ellei nyt niin sitten tulevaisuudessa (velan) korkojen kanssa.

Valtiot ja yhtiöt ovat tärkeitä organisaatioita, yhteiskunnan tukipilareita, joiden olemassaolosta kannattaakin maksaa. Kaikkien yhteinen etu kuitenkin on, että muistetaan organisaatioiden taustalla olevia maksajia ennen, kun kamelien selät katkeilee (esim. palkasta käteen jäävällä rahalla vaikea tulla toimeen). Portinvartijan asemassa oleville toivotan ryhdikästä asennetta ja kannustan ottamaan mallia tästä eläköityvästä talouspäälliköstä, joka on ilmeisesti kovasti tehnyt urallaan töitä pitäessään veronmaksajien puolia kansanedustajien rahankäytössä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Alustatalous peliteoreetikon silmin

Idyllinen markkinatalous

Tori on se perinteinen markkina-alusta

Perinteisen romanttisessa kuvauksessa markkinataloudesta marjanpoimijat kokoontuvat tiettyyn aikaan kylän torille laittamaan myyntikojun pystyyn. Kyläläiset kokoontuvat aina samalle torille mustikan himoissaan. Mustikan myyjiä on riittävästi, jotta terve kilpailu pitää huolta, ettei kukaan voi älyttömiä riistohintoja pyytää marjoistaan. Mikäli myyjät laittavat hintakartellin pystyyn, löytyy aina joku uusi reipas kaveri, joka näkee mahdollisuudet rapeille tuotoille ja tulee samoille apajille kilpailemaan.

Myyjien intresseissä on myydä samoille asiakkaille aina uudelleen ja uudelleen, joten hyvän asiakaskokemuksen jättävä palvelu kuuluu itsestään selvyytenä jokaisen myyjän työkalupakkiin.

Teollistumisen aikakaudella monilla aloilla tuottavuus lähti lentoon, mutta bisneksessä pelin henki oli vähän erilaista kuin Rovaniemen markkinoilla. Ihan kuka tahansa innokas pienyrittäjä ei lähdekään mukaan leikkiin, koska investoinnit tuotantolaitoksiin ja työntekijöihin ovat niin massiivisia.

Vajaakäytöllä olevan omaisuuden hyödyntäminen

Nykypäivän liiketoiminta-alustat ovat tuoneet kansallisromanttiset markkinat jälleen pinnalle. Kuka tahansa, jonka elämä on johdatellut investoimaan vajaakäytöllä olevaan omaisuuteen, voi alkaa tekemään sillä myös bisnestä nettialustalla. Esimerkiksi vapaa-ajan mökkiä tai matkatyön takia hankittua kakkosasuntoa voi vuokrata väliaikaisesti majoitusalustalla kuten www.airbnb.fi. Vajaakäytöllä olevaa autoa voi taas vuokrata ainakin osoitteessa www.shareitbloxcar.fi. Sittenhän on vielä www.uber.com nille, joilla on aikaa kyydittää muita ja asuu sellaisessa massa, jossa Uberin käyttö on laillista.

Näiden alustojen ilo tulee ensiksi siitä, että se tarjoaa helposti lähestyttävän markkinapaikan, jotta kysytä ja tarjonta kohtaisi mahdollisimman pienellä vaivalla. Erityisen kiehtovaa on kuitenkin niiden potentiaali motivoida ostajat ja myyjät pitkän tähtäimen peliin, joka maksimoi kaikkien osapuolten win-win voitot. Tätä havainnollistan seuraavassa majoitustoimintaan liittyvällä laskelmalla, josta saa pienillä muokkauksilla kehiteltyä myös autobisnekseen sopivan version.

Vanhan ajan majatalot

Lähdetään liikkeelle ajasta ennen internettiä tilanteeseen, jossa majoituspalvelua tarjoava pienyrittäjä majoittaa ulkomaalaisen turistin majataloonsa. On hyvin epätodennäköistä, että he kohtaisivat enää sen jälkeen, kun turisti on palannut kotimaahansa. Alla on hahmoteltu yksinkertaistettu peliteorian malli kuvaamaan yrittäjän ja asiakkaan mahdollisia toimintoja sekä niihin liittyviä hyötyjä. Hyödyt huomioivat sekä rahan, elämykset että vaivannäön. Mallissa oletetaan, että yrittäjä tekee ensin valinnan, miten hyvää palvelua tarjoaa ja asiakas sen jälkeen omasta toiminnastaan.

Peliteoriamalli ilman alustaa. Sinisissä laatikoissa ovat toiminnasta seuraavat hyödyt muodossa (yrittäjän hyöty, asiakkaan hyöty). Toimijat maksivoivat omaa hetkellistä hyötyä.

Yrittäjän perussuoritus on tarjota se mitä mainoksissa on luvattu perushyvällä laadulla. Mikäli asiakaskin tekee perussuorituksen, eli ei jätä mitään ikävää yllätystä yrittäjän siivottavaksi tai häiritse muita majatalon asiakkaita, molemmat hyötyvät kolmen hyöty-yksikön verran. Tämä on nyt normaali vapaaehtoisesta kaupankäynnistä tuleva win-win-hyöty, jota perusteltiin tarkemmin tässä kirjoituksessa.

Yrittäjä voi poiketa perussuorituksesta kahdella tavalla. Se voi tehdä pienen rimanalituksen, esimerkiksi hoitaa huolimattomasti siivouksen edellisen asiakkaan jäljiltä tai jättää huoneen kaluston pienet viat korjaamatta. Tämä säästää hieman yrittäjän vaivaa, mutta pudottaa selvästi asiakkaan kokemusta ja sitä myöten myös laskennallista hyötyä. Totaaliset munaukset kuten tuplabuukkaukset jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Yrittäjä voi myös ”plussata”, eli nähdä vähän lisävaivaa tarjoamalla asiakkaalle jotain extraa mikä ei virallisesti kuulu hintaan, mutta selvästi nostaa asiakkaan kokemusta. Esim. kylmät juomat odottamassa jääkaapissa väsynyttä matkaajaa.

Asiakas voi myös poiketa perussuorituksesta aiheuttamalla ylimääräistä harmia yrittäjälle tai sitten auttaa yrittäjää markkinoinnissa kehumalla häntä kotopuolessa. Jos nyt elämme aikaa ennen internettiä, kehuminen on erittäin tehotonta. Vaikka turisti kovastikin hehkuttaisi kotonaan majatalon yrittäjää, on hyvin epätodennäköistä, että se realisoituisi uusiksi asiakkaiksi. Kyse on nyt yksittäisestä pienyrittäjästä eikä maailmanlaajuisesta hotelliketjusta. Kehuminen ei siis tässä kohtaa vaikuta yrittäjän tai asiakkaan hyötyihin.

Oletetaan, että toimijat ovat itsekkäitä ja keskittyvät omaan hyötyynsä. Lisäksi yrittäja myös olettaa, että asiakkaat optimoivat vaan omaa hyötyään. Kun käydään läpi ensin asiakkaan toimintavaihtoehtoja niin huomataan, että kiinnitetäänpä yrittäjän toiminta mihin lokeroon tahansa, asiakkaan ilo ja kokemukset maksimoituvat kun hän vaan nauttii elämästään täysin rinnoin, vaikka yrittäjälle jäisi iso homma jälkien siivoamiseen.

Nyt kun yrittäjä olettaa asiakkaan todennäköisesti vain sottaavan, yrittäjän hyöty maksimoituu kun hän valitsee pienen rimanalituksen (kun vertaillaan kaikkia vaihtoehtoja, joissa asiakas sotkee, 2 on yrittäjän suurin mahdollinen hyöty). Näin ollen luonnollinen paine  kohdistuu oikeaan reunaan, jossa molemmat hyötyvät 2 yksikön verran (tämä on nyt myös Nashin tasapaino). Tämä siitä huolimatta, että isompia hyötyä olisi molemmille tarjolla muualla.

Ainainen itsekkyys on toki liian synkkä ihmiskuva. Todellisuudessa osapuolten halu ottaa muitakin huomioon vaihtelee, mutta tämän ”pelin” oletuksissa oleellista on jo pelko, että toinen osapuoli keskittyy omaan hyötyynsä kaikkien yhteisen hyvän sijaan.

Suosittelut netissä

Mitäs sitten tapahtuu, kun tullaan internetin aikakaudelle? Ennen AirBnB :n yleistymistä meillä on jo ollut majoituksen arviointisivustoja kuten www.tripadvisor.com sekä sosiaalinen media. Nämä mahdollistavat tehokkaan tavan antaa palautetta palvelusta, ja ne näkyy lähes kaikkialle maailmassa. Näissä palautteissa on kuitenkin otannat hyvin vajavaisia, koska vain pieni osa asiakkaista jaksaa nähdä vaivaa palautteen julkaisuun ilman hyvin radikaalia asiaa. Ei ole myöskään poissuljettua, että jotkut yritykset muokkaisivat imagoaan palkkaamalla ihmisiä kirjoittelemaan tekaistuilla some-profiileilla positiivista itsestään ja negatiivista kilpailijoista.

Alustojen maailmassa palautetta voi antaa vain oikeasti maksusuorituksen tehneet henkilöt ja sen antaminen on tehty helpoksi. Palautetta annetaan samalla alustalla, mitä käyttäjä jo muutenkin käyttää asioinnin yhteydessä ja järjestelmä useaan otteeseen palautetta pyytää aina majoittumisen jälkeen. Lisäksi myös yrittäjät antavat palautetta asiakkaista. Katsotaan, kuinka tämä muuttaa peliämme.

Alustalla kohti pitkän tähtäimen peliä

Peliteoriamalli alustalla. Sinisissä laatikoissa ovat toiminnasta seuraavat hyödyt muodossa (yrittäjän hyöty, asiakkaan hyöty). Toimijat päätyvät maksimoimaan molempien pitkän tähtäimen hyötyä.

Kehuvaksi asiakkaaksi lasketaan pitkän palautteen kirjoittaminen, johon joutuu näkemään vaivaa yhden hyöty-yksikön verran mutta se kasvattaa yrittäjän imagohyötyä kahdella yksiköllä (ja auttaa siinä sivussa myös muita majoittujia hyvän paikan valinnassa, jos palaute on aiheesta annettu). Nyt peli muuttuu täysin. Yrittäjä tietää, että asiakas tuskin haluaa perseillä kämpässä, koska huono palaute asiakkaasta vaikeuttaa jatkossa tämän mahdollisuuksia majoittua palvelun kautta. Toisaalta yrittäjän täytyy itse pitää jatkuvasti huolta omasta imagostaan tulevien potentiaalisten asiakkaiden silmissä, joten plussaaminen on erittäin houkutteleva vaihtoehto.

Nyt tällainen pitkän tähtäimen peli muutti paineen kohti vasenta laitaa ja kaikkien osapuolien yhteishyödyn maksimointia laatikossa (4,4). Eli toiminta-alueeen kansainvälisyydestä huolimatta Rovaniemen markkinat is back!

Pienyrittäjien kilpailukyky

Ennen alustoja tai netin arvostelusivustoja kansainväliset hotellibrändit ovat saaneet yhden etulyöntiaseman, koska turisti voi turvallisin mielin valita omastakin maasta tutun hotellibrändin täysin tuntemattoman pienyrittäjän sijaan. Nettialustoilla muiden asiakkaiden kommentit tuovat pienet toimijat lähemmäksi samaa viivaa. Lainsäätäjien on kuitenkin oltava tässäkin hereillä, ettei alustalla toimivat ”kevytyrittäjät” saa liian epäreilua kilpailuetua oikeisiin yrityksiin nähden syrjivän sääntelyn takia.

Kohti käytäntöä

Tämän alkeellisen peliteoriaharjoituksen perusteella alustatalous on ainakin paperilla huikea innovaatio. Tähän asti olenkin ollut muutaman kerran majoittujana AirBnB:n tyytyväinen asiakas. Nyt olen ajatellut tulevana keväänä laittaa tyhjänä olevan sijoitusasunnon tarjolle lyhytaikaiseen vuokraukseen alustan kautta. Sitten nähdään, miten hyvin todellisen maailman havainnot tukevat kevytyrittäjän näkökulmasta tätä teoreettista päättelyä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kaupankäynti on treidausta

Tulevaisuus on aina epävarmaa ja on luonnollista että meihin kohdistuu riskinkantokykyämme suurempia riskejä. Koti voi palaa tai maanviljelijän kasvattaman viljan hinta romahtaa kesken kasvatuskauden. Jotta riskiä voi korvausta vastaan jakaa useiden eri toimijoiden jaettavaksi, on rahoitusmarkkinoilla kaupankäynnin kohteena sopimuksia, esim. osakkeita, vakuutuksia ja vakuutusten lailla toimivia johdannaisia kuten optioita ja futuureita.

Tämmöisillä rahoitusvälineillä aktiivisesti kauppaa käyville treidaajille, keinottelijoille, spekulanteille tai miksi nyt ikinä heitä haluaakaan kutsua, usein tarjotaan pahiksen viittaa kun maailmalla tapahtuu jotain ikävää, minkä taustoja ei kunnolla ymmärretä. Toisinaan syytökset ovatkin täysin aiheellisia. Keitä nämä pelurit oikein ovatkaan?

Kaupankäynti riskeillä

Miltä kuulostaisi työpaikka firmassa, jossa palkkaa maksetaan vai silloin kun tuotteita on saatu myytyä jonkin rajan ylittävä määrä? Entä kun etukäteen et voi tietää, paljonko rahaa milloinkin palkkapäivänä tulee? Lisäksi firma menee konkurssiin heti kun sille tulee yksi tappiollinen vuosi. Kiitos yrityksen riskejä kantavien osakkeenomistajien, palkkatyöläiset pystyvät yleensä nukkumaan yönsä vähän rauhallisemmin jopa aloittelevassa firmoissa, missä myytävää tuotetta vielä kehitellään.

Maanviljelijä päättää viljellä keväällä peltoon vehnää, koska sen myyntihinta vaikuttaa sillä hetkellä houkuttelevalta. Mutta koko kesän ajan hän joutuu jännittämään, että mikäli vehnän hinta romahtaakin ennen syksyn sadonkorjuuta, perhe joutuu seuraavaan satokauteen asti näkemään nälkää. Onneksi hän voi ostaa rahoitusmarkkinoilta futuuri-sopimuksia, joissa toinen osapuoli ottaa riskejä kannettavakseen. Mikäli vehnän hinta on syksyllä alle jonkun tietyn raja-arvon, maksaa sopimuksen toinen osapuoli maanviljelijälle rahaa ”sijoitustuottona”.

Vakuutusyhtiöt ovat kaikista selkein esimerkki yrityksestä, jonka toimiala on kaupankäynti riskeillä. Vakuutusyhtiöistä kirjoittamalla alkoi oma bloggarin uranikin. Riskejä kaupittelee jatkuvasti lukuisat muutkin toimijat rahoitusmarkkinoilla erilaisten sijoitustuotteiden muodossa.

Jos on vakuutusyhtiön asiakas tai työntekijänä joskus valinnut kiinteän kuukausipalkan provisiopalkkion sijaan (vaikka jälkimmäisessä parempi potentiaali suuriin tuloihin), ymmärtää että on luonnollista maksaa siitä että saa omia riskejään pienennettyä. Luonnollisesti riskinkantaja pyrkii hinnoittelemaan riskit niin että jää pitkässä juoksussa voitolle vaikka yksittäisenä vuotena voikin joutua maksumieheksi.

Treidaajien strategioita

Kun kymmenisen vuotta sitten kävin aktiivisesti kauppaa urheiluvedonlyöntimarkkinoilla, saattoi oma riskipositio olla jalkapallo-otteluun seuraavanlainen: kaikilla muilla lopputuloksilla tulee voittoa, mutta ennakkosuosikin tasan yhden maalin voitolla tulee tappio. Tällaiseen päätyy esimerkiksi pelaamalla altavastaajan voittoa ja tasapeliä normaaliin eurooppalaiseen tyyliin ja lisäksi ennakkosuosikkia aasialaiseen tasoitusvetoon. Nämä vedot kumoavat toistensa riskejä isolta osin. Ennakkosuosikin yhden maalin voiton todennäköisyys on aika luotettavasti tilastojen avulla arvioitavissa ja siten riski on laskelmoitu. Riski kannattaa ottaa kantaakseen, mikäli saatavilla olevat kertoimet ovat riittävän suuret.

Vastaavasti rahoitusmarkkinoilla pätevimmät treidaajat voivat hyödyntää esim. osake- ja optiomarkkinoiden välisiä epätasapainohintoja niin että useiden riskien kumoutumisen jälkeen jäljelle jäävät pienemmät riskit ovat ymmärrettäviä ja riittävällä tarkkuudella arvioitavissa. Parhaimmillaan riskit saadaan kokonaan kumottua hyödyntämällä saman arvopaperin hintaeroja kahden eri pörssin välillä. Jotkut spekulantit taas ovat poikkeuksellisen taitavia tunnistamaan kun joku osake on hetkellisesti jostain syystä alihinnoiteltu ja myy pian pois hinnalla joka hieman useammin on kalliimpi kuin halvempi. Kukaan ei ole aina oikeassa.

Itse suosin sijoittamisessa passiivisempaa riskien kantamista, joten en ole oikea henkilö tarkemmin kertomaan aktiivisten kaupankävijöiden työkaluboksista. Sen uskallan kuitenkin sanoa, että menestyminen vaatii vahvaa todennäköisyysmatematiikan ja tietotekniikan taitoja. Talouden lainalaisuuksien ymmärtämisen ja päivittäisen ruudun tuijottamisen ohella. Vaikken itse ole kokenut treidaamista järkeväksi ajan käytöksi kuin hyvin harvoin joissain yrityskauppatilanteessa, on mielenkiintoista kuitenkin vähän seurata sivusta esimerkiksi nimimerkin ”Daytrader” kirjoittamaa blogia ja aktiivisen twiittaajan Jarmo Frimanin (@JarmoFriman) ajatuksia.

Treidaajat reiluuttavat hintoja

Riskinhallintavälineillä käydään kauppaa siinä missä muillakin hyödykkeillä. Myös tavaroiden maahantuojat ostavat sieltä, mistä saavat halvalla ja myyvät siellä missä maksetaan enemmän. Sekä alkuperäinen myyjä, että lopullinen ostaja hyötyvät koska heidän olisi vaikea kohdata toisiaan ilman maahantuojan huseerausta välissä.

Kolmea suurta suomalaista metsäyhtiötä epäiltiin kartellista, eli laittomasta sopimuksesta polkea yhdessä raakapuun markkinahintoja epäluonnollisen alas Suomessa. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi vasta syytteet (Ylen raportti) . Mikäli tällainen kartelli todellisuudessa tapahtuisi ja pysyisi salassa, olisi metsänkasvattajien kannalta toivottavaa että puukauppa-bisnekseen ilmaantuisi uusi peluri. Tällainen peluri voisi laskea, että hän saisi puut myytyä hintaan X ulkomaille ja vaikka hän tarjoaa metsänkasvattajille selvästi kartellifirmoja parempaa hintaa puutavarasta, hän jäisi kuljetuskustannusten jälkeen voitolle. Sitten kun isojen firmojen kartelli alkaa rakoilemaan ja hekin alkavat tarjoamaan reilumpia hintoja puunkasvattajille, peluri voisi poistua muille markkinoille. Puukauppabisneksessä investoinnit taitavat olla kuitenkin sitä luokkaa, ettei kovin helposti pelurit tule pikaisesti pyörähtelemään.

Erilaiset arvopaperit liikkuvat verkossa kitkattomasti ja kaupankäyntikulut ovat rahoitusmarkkinoilla nykyään pienet, joten matemaattisesti ja tietoteknisesti taitavien pelureiden kannattaa iskeä pieneenkin väliin. Tämä painaa hintojen muodostumisen varsin tehokkaaksi ainakin tällaisen keskivertosijoittajan näkökulmasta. Tehokkaasta hinnanmuodostuksesta hyötyvät monet toimijat.

Esimerkiksi yritys, joka maksaa palkat Suomessa Euroilla, mutta myy tuotteensa pääasiassa USA:ssa, altistuu valuuttakurssiriskille. Yritys on pahoissa ongelmissa, mikäli Euron hinta kallistuu reilusti Dollariin nähden. Yrityksen toimiala ei ole valuuttariskien kantaminen eikä tehdä voittoja valuuttakauppiaana. He haluavat vaan keskittyä ydinbisnekseen ja suojautua turhilta valuuttariskeiltä johdannaisten avulla. On yrityksen omistajien ja työntekijöiden onni, että aina tarvittaessa talousosasto saa reiluilla hinnoilla ostettua rahoitusmarkkinoilta tavitsemaansa valuuttajohdannaista neutralisoimaan turhia riskejä.

Suurin osa meistä ei voi pärjätä treidaajana

Toiset ostavat auton ajaakseen sillä koko 20 vuoden elikaaren, toiset vaihtavat autoaan parin vuoden välein. Molemmat ryhmät tekevät kauppaa silloin tällöin tarpeen mukaan, mutta vain harvojen kannattaa aktiivisesti ostella autoja vain myydäkseen ne kalliimpaan hintaan eteenpäin. Kun markkinoilla on riittävä määrä autokauppiaita aidon kilpailutilanteen synnyttämiseen niin autojen hinnoittelu pysyy suht järkevänä ja satunnaiset kaupankävijät voivat luottaa ettei heitä ainakaan mielinmäärin vedätetä käydessään kauppaa autokauppiaiden kanssa.

Osakesijoittaminen on pitkällä kymmenien vuosien tähtäimellä plussummapeliä (arvonluontiprosessista taustalla puhuin tässä kirjoituksessa), mutta mitä lyhyempi omistusaika oston ja myynnin välillä, sitä lähempänä ollaan nollasummapeliä. Nollasummapelissä voitot tuppaa keräämään aivan terävin kärki ja muut joutuvat maksajiksi. Toki aktiivinen kaupankäynti osakkeilla voi olla myös jännittävä harrastus, mutta ansaitsemismielessä useimpien sijoittajien kannattaa pysytellä kärsivällisenä passiivisen puoleisena toimijana. Samoin kuin autokin ostetaan yleensä pidemmän ajanjakson hyötyjen vuoksi ja vain pieni ryhmä erikoistuneita autokauppiaita myy niitä heti eteenpäin ja elättää kaupankäynnillä itsensä.

Erona autokauppaan tulee vielä se, että käytettyjen autojen kauppias voi sentään luoda jotain lisäarvoja kunnostamalla autoa välissä. Osakemarkkinoilla tätäkään mahdollisuutta ei ole.

Vaarallista spekulointia

Riskiä siirtäviin rahoitustuotteisiin liittyy myös paljon ongelmia. Rahoitustuotteita asuntolainoista monimutkaisiin johdannaisiin käytettiin massiivisesti väärin kymmenen vuoden takaisen USA:n asuntokuplan ja siitä seuranneen romahduksen aikana. Tarinaa kävin jo läpi aiemmassa blogikirjoituksessa, mutta seuraavassa muutama esimerkki:

  • Pienituloiset asunnon ostajat – ottivat velanhoitokykyynsä nähden aivan liian suuria asuntolainoja ja paisuttivat asuntokuplaa
  • Luottoluokittajat – arvioivat pieleen asuntolainoista paketoitujen sijoitustuotteiden riskit joko ammattitaidottomuuttaan tai korruption seurauksena
  • Pankit ja muut suursijoittajat – eivät ymmärtäneet, mitä riskejä ottivat kantaakseen asuntovakuudellisissa velkakirjoissa vaan luottivat sokeasti luottoluokittajien arvioihin
  • Vakuutusyhtiö AIG – piilotteli kauppakumppaneiltaan omia asuntomarkkinoihin liittyviä johdannaisriskejään tytäryhtiössään ja riskien toteutuessa veronmaksajat joutuivat tämän ”too big to fail”–firman (koko talousjärjestelmä olisi vaarassa romahtaa, jos tällaisen firman antaa mennä konkurssiin) tappioita maksamaan.

Näissä esimerkissä tulikin jo kattavasti rahoitustuotteiden väärinkäyttämisen kirjo:

  • Ei oteta kunnolla selvää, mille riskeille altistutaan
  • Otetaan kannettavaksi omaan varallisuuteen nähden liian isoja riskejä
  • Käytetään holtittomasti velkavipua
  • Harhaanjohdetaan muita kaupan osapuolia

Rahoitustuotteiden alkuperäinen tarkoitus on kumota riskejä ja siirtää niitä sellaiselle, jotka pystyvät niitä kantamaan. Hyvät treidarit pyrkivät minimoimaan riskejään ja kantavat lopulta vain laskelmoituja riskejä joiden tappiot pystyvät, jos ei hymyssä suin, niin ainakin naama peruslukemilla maksamaan. Heidän toiminta vakauttaa taloutta ja painaa hintoja lähelle reiluja sellaisia.

Valitettavasti markkinoille ilmaantuu aika-ajoin laumoittain riskeillä sekoilevia sankareita, jotka pyrkivät äkkirikastumaan ottamalla kantokykyään huomattavasti suurempia riskejä. Nämä pilaavat myös fiksujen, pitkäjänteisesti riittävällä varovaisuudella puurtavien, riskinkantajien maineen. Toivottavasti finanssikriisin tapahtumista oltaisiin jotain opittu. ”too big to fail” -firmat eivät kuulu reiluun yhteiskuntaan vaan jokaisella sijoituspäätöksiä tekevällä toimijalla pitää olla oma nahka pelissä. Myös tappioiden realisoituessa.

Statistickon steesit

  • Riskiä siirtävillä rahoitustuotteilla käydään kauppaa siinä missä muillakin hyödykkeillä
  • Hyvillä treidaajilla oman konkurssiriskin minimointi on ensimmäinen tavoite ja tuotto vasta toinen
  • Oman kantokyvyn ylittävien riskien ottaminen äkkirikastumisen toivossa on rahoitustuotteiden väärinkäyttöä
  • Parhammillaan treidaamien auttaa vähentämään riskikeskittymiä ja painamaan hintoja reilummiksi
  • Suurimmalla osalla sijoittajista ei ole mahdollisuuksia pärjätä treidaajana
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Mihin voi luottaa informaatioähkyn keskellä?

Internet on tiedon valtatie. Mutta valitettavasti se on myös temmellyspaikka monenkirjavien totuutena myytävien uskomusten levittäjille.

Tim Ferriss kirjoitti kirjassaan ”The 4-Hour Workweek”, kuinka yksi keino hankkia lisätuloja on alkaa asiantuntijaksi. Ferrissin mukaan 4 viikkoa riittää asiantuntijastatuksen haalimiseen uudella alalla. Tosin ei niin hyvän, että saisi kunnioitusta kyseisen alan oikeilta asiantuntijoilta, mutta sellaisen uskottavuuden että voi muodostaa riittävän suuren asiakaskunnan ihmisistä, jotka eivät tunne alaa.

Omalta erikoisalaltaan osaa erottaa juttujen sisällön perusteella nämä puoskarit tohtoreista, mutta entä kun puhe on aiheesta, josta itsellä ei ole kummoisia taustatietoja? Mihin tietoon tässä maailmassa voi luottaa?

Tieteellinen prosessi

Tiedon etsimisessä ei voi täysin nojautua yksittäiseen tutkimukseen. Yksittäisen tutkimuksen lopputulos voi osua harhaan monestakin syystä ja useamman vuoden vanha tutkimus on voitu jo kumota uusimmissa tutkimuksissa. Sen sijaan julkaisujen sarjasta koostuva tieteellinen prosessi johtaa pikkuhiljaa aina vaan lähemmäksi totuutta. Tieteellisen prosessiin kuuluu, että koko ajan mennään eteenpäin ja pyritään etsimään virheitä vanhoista omista olettamuksista. Hyvä tapa aloittaa uuteen aiheeseen tutustuminen on etsiä viimeisin review-artikkeli, joka kokoaa yhteen, mitä tähän mennessä eri tutkijat ovat löytäneet.

Uutisointi

Monessa muussa asiassa niin hyvin toimiva markkinatalous tuntuu yskivän tiedon levityksessä. Yliampuvat shokkiuutiset ja liian yksinkertaiset ratkaisut monimutkaisiin ongelmiin myyvät paremmin kuin analyyttinen asioiden punnitseminen eri näkökulmista. (Ketosen ja Myllyrinteen tiivistys). Tämä siitä huolimatta, että perusteellisesti analysoidun tiedon tehokkaampi leviäminen auttaisi meitä kaikkia tekemään parempia päätöksiä, joilla voisi nostaa itsemme ja läheistemme terveydellistä + taloudellista hyvinvointia.

Päivittäisen uutisvirran seuraaminen voi olla jopa haitallista asioiden ymmärtämisen kannalta, mitä tässä kirjoituksessa hyvin perustellaan. Itse pyrin seuraaman maailman menoa hieman suodatettuna niin että luen uutisen netistä vasta kun joku analyyttisena pitämäni Twitter-seurattava kommentoi uutista mielenkiintoisena.

Twitterissä olen kokenut hyödylliseksi seurattavaksi myös vahvan tieteellisen taustan omaavat aktiiviset ”bull shit detectorit” (esim. Markku Niemivirta @mniemivirta) ja harhaanjohtavalta otsikoinnilta suojelijat (esim. @klikinsaastaja).  Nämä säästävät omaa aikaani harhaanjohtavien uutisten lukemiselta.

Tieteellistä lähestymistapaa uutisten käsittelyyn edustaa nettisivusto Rootclaim. Kun maailmalla on tapahtunut jotain, jossa totuutta on vaikea hahmottaa kaikkien asian ympärillä pyörivien huhujen joukosta, Rootclaim ottaa asian punnittavaksi. Jäsenet muodostavat kilpailevia hypoteeseja vaihtoehtoisista totuuksista ja kokoavat yhteen tiedonmurusia asian ympärillä eri lähteistä. Lopputuloksena on Bayesläisen päättelyn tuloksena todennäköisyydet eri hypoteesien todennäköisyyksille. Kuka tahansa voi osallistua prosessiin tiedottamalla uusista tiedonjyväsistä ja todennäköisyydet sitä mukaa päivittyvät. Tällä hetkellä sivustolla punnitaan ainakin Malesialaisen lentokoneen katoamista, rokotteiden sivuvaikutuksia ja Syyriassa tapahtunutta kemiallista asehyökkäystä.

Vedonlyönti

Put your money where your mouth is or shut up.

Ne ketkä oikeasti ymmärtävät asioista, voivat myös lyödä vetoa näkemystensä puolesta. Silloin kun vedonlyönti on mahdollista, erinomainen näyttö ymmärtämisestä on voitollisen vedonlyöntihistorian esittely. Tosin tässä kirjoituksessani kävi ilmi että vetoja pitää löytyä aika paljon historiasta, että sillä voisi tilastollisesti osaamisensa todistaa. Kuitenkin jos on edes valmis laittamaan rahaa likoon näkemyksensä puolesta pelkän leukojen loksuttamisen sijaan, on se jo merkki uskottavuuden suuntaan.

Vedonlyöntikulttuuri kukoistaa penkkiurheilijoiden keskuudessa ja talousasioissa voi ottaa näkemystä joko osake- tai johdannaismarkkinoilla. Vedonlyöntifirmat ottavat myös kiitettävästi vetoja vastaan poliittisista vaaleista. Kaipaisin kuitenkin lisää herrasmiesvedonlyöntikulttuuria muillekin elämän osa-alueille. Silloin erimieltä olevien ei tarvitsisi loputtomasti jankuttaa SoMessa vaan sopia aiheeseen liittyvä veto ja jatkaa elämää. Vetojen lopputulokset kun vielä päivittyisivät julkiselle sivustolle niin pikkuhiljaa vetojen kertyessä alkaisi hahmottumaan, kuka on vahvemmin ja kuka heikommin asian ytimessä.

Asiantuntijoiden nahka

Kun ottaa neuvoja vastaan asiantuntijalta tai sellaisena esiintyvältä, pitää aluksi varmistaa missä pelissä tällä henkilö on niin sanotusti oma nahka pelissä (”skin on the game”). Varsinkin jos henkilö saa kaikki tulonsa yhdestä lähteestä, ensisijainen peli hänellä on työpaikkansa ja asemansa säilyttäminen. Esim. apteekkarilta voi saada hyvän näkemyksen siihen, mitä lääkkeitä eniten myydään. Sitten kun pohdinnan alla on apteekkimonopolin hyödyllisyys yhteiskunnalle, voi näkemys olla vähän yksipuolinen. Eikä kannata odottaa, että rivityöntekijätkään purevat ainoaa ruokkivaa kättä.

Asiantuntijalta kannattaa myös muotoilla kysymykset sellaiseen muotoon, missä vahvasti tuodaan hänen omaa nahkaansa peliin. Esim. kilpailevista hoitomuodoista voi kysyä lääkäriltä muodossa: ”Millä menetelmällä hoitaisit tällaisessa tapauksessa itseäsi / lastasi?

Superennustajien ominaisuudet

Philip E. Tetlockin ja Dan Gardnerin kirjoittamassa ja Terra Cognitan suomentamassa kirjassa Superennustajat kerrotaan ”Good Judgment” – tutkimusprojektista, jossa lukuisat tavalliset ihmiset tekivät ennusteita mitä erilaisista tulevaisuuden tapahtumista, kuten poliittisten konfliktien tai taloudellisten tunnuslukujen kehittymisestä. Hieman yllättävä tulos oli, että tietyt samat henkilöt vuodesta ja aiheesta toiseen erottuivat muista edukseen. Kirjoittajien mukaan vieläpä paljon paremmin kuin mitä pelkkä sattuma antaisi odottaa. Näitä tutkimuksen kestomenestyjiä kirjoittajat kutsuvat superennustajiksi. Ammatillisen taustan suhteen superennustajilla ei ollut mitään yhteistä selittäjää, mutta seuraavia yhteisiä taipumuksia heistä löytyi maailmankatsomuksen, kykyjen ja ajattelutapojen suhteen:

  • Varovainen (mikään ei ole varmaa)
  • Nöyrä (todellisuus on äärettömän monimutkainen)
  • Epädeterministinen (tapahtuva ei ole ennalta määrätty, eikä sen tarvitse tapahtua)
  • Aktiivisesti mieleltään avoin (uskomukset ovat testattavia hypoteeseja, eivät suojattavia aarteita)
  • Älykäs ja tietävä jolla on ”tunnustuksen” saamisen tarve (älyllisesti uteliaita, ongelmista ja mentaalisista haasteista nauttivia)
  • Reflektiivinen (itsetutkiskeleva ja itsekriittinen)
  • Numerotaitoinen (sinut numeroiden kanssa)

Lisäksi kirjassa mainitaan, että superennustajat pyrkivät jatkuvasti päivittämään ja parantamaan omia arvioitaan. Ohjelmointikielellä he ovat ikuisia ”beta-versioita” itsestään. Voitaneen lisätä, että he ovat käveleviä tieteellisiä prosesseja.

Mikäli kokee vedonlyönnin liian uhkapelinä, voi asiantuntijuuttaan osoittaa pitämällä julkisesti kirjaa ennusteistaan. Good Judgment – projektilla on avoin yhteisö, johon kuka tahansa voi liittyä ja alkaa tekemään ennusteita haluamistaan aiheista. Koska kirjanpidon hoitaa yhteisön verkkosivut automaattisesti, ei jälkikäteen voi pieleen menneitä ennustuksia piilotella. Tämän blogikirjoitukseni innoittamana itsekin kävin nyt kirjautumassa mukaan yhteisöön nimimerkillä ”Riski-Risto”.

Esimerkki

Lopuksi nostan esimerkkinä esiin yhden henkilön, jota en tunne henkilökohtaisesti millään tavalla, mutta hän on onnistunut herättämään valtavaa kunnioitusta. Kyseessä on osakerahaston hoitajana työskentelevä Anders Oldenburg. Vaikka lähtökohtaisesti välttelen aktiivisen salkunhoidon kuluja, tässä kohtaa olen tehnyt poikkeuksen ja sijoittanut rahastoon.

Tuottohistoria

Andersin hoitama Phoebus – rahasto on ollut pystyssä 15 vuotta yhden ja saman henkilön hoidossa. Tänä aikana rahasto on keskimäärin tuottanut sijoittajille 11.3% vuodessa. Tästä on vähennetty rahaston kulut (TKA) mitkä ovat olleet keskimäärin 1.2% vuodessa. Vertailuindeksin tuottaessa samana aikana 9.5%, saadaan tulokseksi, että Anders on osakevalinnoillaan pystynyt tuottamaan noin 3 % – yksikön verran vuosittaista ylituottoa, josta asiakkaalle on jäänyt hyötynä 1.8 % -yksikköä. Luvut voi käydä tarkemmin läpi täällä.

En ole tarkemmin tutkinut, missä ajassa osakemarkkinoilla erottuvat starat hyvätuurisista keskivertosijoittajasta tilastollisesti. Kutina on että 15 vuotta olisi jonkinlainen, muttei yksinään täysin vakuuttava näyttö.

Skin in the game

Anders on (ainakin omien sanojensa mukaan) sijoittanut itse merkittävän osan varallisuudestaan omaan Phoebus – rahastoonsa ja on rahaston suurin yksittäinen sijoittaja. Tämän luulisi takaavan, että rahastossa on Andersilla itsellään oma nahka mukana samassa pelissä kuin muilla sijoittajilla.

Superennustajan ominaisuudet

Oleellinen osa luottamuksen kehittymistä on ollut Andersin pitämä Phoebus – blogi, jossa hän kommentoi yhtiövalintojaan ja maailmaa niiden ympärillä. Mitä tulee Tetlockin ja Gardnerin mainitsemiin superennustajien ominaisuuksiin, Anders suorastaan korostaa epävarmuutta aina liikkuessaan kirjoituksissaan alueella, jota ei ole perinpohjin tutkinut. Hän myös paljon korostaa satunnaisuutta yritysten lyhyen ajan voitoissa. Lisäksi hän käy avoimesti läpi huonojakin osakevalintoja menneisyydestä ja pyrkii oppimaan virheistään.

Näihin ominaisuuksiin nojautuen olen uskaltanut antaa keskimääristä 1.2% vuosittaisista kuluista huolimatta palan sijoitusomaisuuttani Andersin käsiin ja sen lisäksi pyrin imemään hänen blogista vaikutteita maailman tutkimiseen analyyttisesti. Tämä siitä huolimatta, etten omista minkäänlaista sosiaalista suhdetta kyseiseen kaveriin tai hänen edustamaansa yritykseen.

Tiivistelmä

Ominaisuudet, jotka nostavat asiantuntijan uskottavuutta:

  • Taustalla pitkä tieteellinen prosessi
  • Julkinen vedonlyönti, sijoitus tai ennustus -historia
  • ”Skin in the game” samassa pelissä tiedon objektiivisuuden kanssa
  • Nöyrän analyyttiset ”superennustajan” ominaisuudet
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kohti yhteisymmärrystä rahasta

Vielä kymmenisen vuotta sitten elin käsityksessä, että rahajärjestelmä perustuu kultakantaan. Kun selvisi, että kultakannasta on luovuttu jo 1970-luvuilla, aloin pikkuhiljaa omatoimisesti selvittelemään tarkemmin asiaa. Tehtävä on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi osin siksi, että rahan ympärillä pyörii netissä jos jonkinmoista salaliittoteoriaa. Nyt kun vuosien varrella olen välillä koittanut aina lukea asiaa sivuavaa talouskirjallisuutta, on alkanut jonkinlainen kokonaisuus hahmottua. Koko totuus se ei varmasti ole, mutta toivottavasti seuraavasta tekstistä asiaan syvemmin perehtyneet pystyvät nostamaan mahdolliset harha-askeleeni esille.

Mitä raha on?

Taloustiede tarjoaa useita erilaisia määritelmiä rahalle (M1,M2,M3…), mutta käytännön läheisesti kannattaa ajatella kolmea rahan tehtävää:

  1. Arvon mitta
  2. Vaihdon väline
  3. Arvon säilyttäjä lyhyellä ajanjaksolla (pitkällä ajanjaksolla inflaatio voi heikentää rahan arvoa merkittävästikin)

Mitä tulee nykyään käytössä olevaan rahajärjestelmään ei vaikuta, että tietoa rahanluontiprosessista kaikki pankkiirit tietoisesti pimittäisivät, koska tietoa on tarjolla myös Suomen Pankin taholta kunhan vain osaa etsiä. Jostain syystä yksikään opettaja peruskoulussa tai lukiossa 1990-luvulla ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi asioista kertoa. Tai sitten satuin olemaan kipeänä juuri sen oppitunnin aikana. Raha nyt sattuu olemaan läsnä jokapäiväisissä elämän valinnoissa, joten olisi voinut olla ihan suotavaa että se olisi saanut vähintään samanlaista painoarvoa opetusohjelmassa kuin ulkoa opetellut Pohjanmaan jokien nimet tai virsien lyriikat, joille on ollut pykälää vähemmän tarvetta aikuisiällä.

Suosittelen kaikkia lukemaan läpi yllä jakamani Suomen Pankin infopakkauksen, mutta käydään idea läpi lyhyesti. Rahajärjestelmä on kirjanpitojärjestelmä ihmisten veloista ja saatavista. Kun sinulla on enemmän rahaa kuin velkaa, tarkoittaa se, että muu yhteiskunta on palveluita/hyödykkeitä velkaa sinulle. Nettovelallisilla asia on taas toisinpäin ja laki velvoittaa hankkimaan rahaa, jolla voit velkasi maksaa pois. Kun pankki luo rahaa esim. asuntolainan yhteydessä syntyy järjestelmään yhtäaikaa sekä talletus, että velkamerkintä. Talletus siirtyy kaupan yhteydessä asunnon myyjän tilille. Pankit siis todellakin luovat rahaa ”tyhjästä” kirjanpitomerkinnöillä, mutta onko se niin huono asia kun ensi kertaa pohtiessa kuulostaa?

Pankkien rooli

Mietitään hetki maailmaa, jossa eurot ovat pelkkä arvon mitta, mutta rahaa ei olisi olemassa vaihdon välineenä. Sain leipurilta leipää kymmenen euron arvosta ja nyt leipurilla on oikeus saada minulta kymmenen euron edestä joitain muita palveluja. Tässä tapauksessa olisi leipurin tapauksessa ikävää se, että ellei hän seuraavaksi ala kehittämään dataan pohjautuvaa algoritmia leivän kysynnän ennakoimiseen, minulla tuskin on tarjota sellaista palvelua mitä hän ehkä seuraavaksi tarvitsee. Toinen ikävä puoli leipurin kannalta on se, että hän ei voi välttämättä tietää, kuinka rehellinen ihminen minä olen. Onko minulla halukkuutta maksaa velkaa takaisin, vaikka pystyisin?

Pankkien tehtävä on hoitaa nämä ongelmat. Pankki toimii rahan avulla velkasuhteiden välittäjänä ja luottokelpoisuuden arvioitsijana uutta velkaa (ja rahaa) synnytettäessä. Me muut voimme luottaa, että vaihdossa saamallamme rahalla voimme hankkia mitä palveluja tahansa eikä tarvitse huolehtia kaupan toisen osapuolen luottokelpoisuudesta. Tämä on erittäin tärkeä tehtävä ja kuten aiemmassa talouskriisiä sivuavassa kirjoituksessani pyörittelin, seuraukset voivat olla erittäin radikaalit, jos pankit myöntävät lainoja holtittomasti.

Esim. 10 euron seteli on fyysisessä muodossa oleva velkakirja, joka sanoo, että keskuspankki on setelinhaltijalle velkaa 10 euroa. Pohjimmiltaan arvo perustuu luottamukseen, että muut talouden toimijat hyväksyvät jatkossa maksuvälineenä. Se että valtio vaatii verot maksettavan euroina vankilan uhalla, on rahan kysyntää ylläpitävä voima. Tätä voimaa ei ole Bitcoinilla eikä enää myöskään hopealla tai oravannahalla.

Vastoin joitain villeimpiä huhuja liikepankit eivät kuitenkaan rajattomasti pysty uutta rahaa luomaan. Keskuspankki säätelee liikepankkien rahanluontimahdollisuuksia vakaavaraisuus- ja maksuvalmiussäädöksillä.

Huhuja liikkeellä

Eräs suosittu, erityisesti raha-asiantuntijoiksi naamioituneiden kultakauppiaiden levittämä, myytti kuuluu seuraavasti: velasta perittävä korko muodostaa rahasysteemiin kierteen, jossa rahamäärää täytyy kasvattaa eksponentiaalisesti, jotta vanhojen velkojen korot on mahdollista maksaa. Itsekin tartuin tähän syöttiin aluksi. Vaikuttaisi kuitenkin, että tästä yhtälöstä on unohtunut se, että korot mahdollistavat pankin voitot ja voitoilla maksetaan pankin työntekijöille palkkoja, alihankkijoille palkkioita, verottajalle liikevoittoveroa ja lopulta omistajille osinkoja. Pankin työntekijöiden ja osakkeen omistajien kuluttaessa, pankin voitot palautuvat kiertoon talouteen. Syvällisemmin korkokierre-myytin ampuu alas Karlo Kauko blogitekstissään.

Itse olen lisäksi järkeillyt, että rahan määrä taloudessa kyllä kasvaa, mutta tahdin määrää pitkällä aikavälillä palkkojen nousun myötä kallistuvien hyödykkeiden hinnat. Lyhyellä tähtäimella toki rahan/velan määrä järjestelmässä vaihtelee paljon kun keskuspankki tekee talouden vakauttamisoperaatioita.

Rahajärjestelmän parantaminen

On yhtä tyhjän kanssa väitellä siitä, miten talousjärjestelmää pitäisi kehittää, mikäli jokaisella väittelijällä on omat faktat asioiden nykytilasta. Mikäli nykyinen näkemykseni on jossain määrin lähellä totuutta niin itseasiassa nykyinen rahajärjestelmä on ihan OK. Vaikka siinä on aina jotain kehitettävää, en näe mitään syytä palata vanhaan esim. kultakantaan. Kullan käyttämisestä rahana luin vastikään blogikirjoituksen, joka tarjosi ihan hyviä uusia näkökulmia, mutta en silti vakuuttunut metallimöhkäleen paremmuudesta velkakirjanpitoon verrattuna. Toki kirjanpitojärjestelmän pitää olla luotettava ja suojassa tietoturva-uhilta. Sen skenaarion pohtiminen, että talousjärjestelmä täysin romahtaa, nostaa intoa alkaa jemmaamaan polttoainetta ja investoimaan aurinkopaneeleihin hyvän sään aikana. Näillä on varmasti arvoa, mikäli maailma menisi aivan sekaisin. Kullan hyödyllisyydestä/arvosta ei ole mitään takeita. Minulla ei kuitenkaan ole mitään kullan omistamista vastaan, mikäli kokee siitä saavansa turvaa.

Mitä tulee nykyjärjestelmän ongelmiin, niin pari hyvin perusteltua pointtia on Tuure Parkkisella kirjassaan Fixing the root bug ja näitä ajatuksia lyhyesti avataan seuraavilla videoilla: video1, video 2, video3. Kun velalliset haluavat lyhentää velkojaan, jostain pitää löytyä säästäjiä, jotka ovat valmiita luopumaan rahallisista säästöistään ja ostamaan velallisten palveluja (yleensä yrityksen välityksellä). Mutta jos säästäjät vain jatkavat rahojen jemmaamista käyttötilillä, eivät kuluta eivätkä sijoita rahoja työllistäviin yrityksiin (tai edes kiinteistöihin), yhteiskunnassa alkaa olemaan pattitilanteita, joista erityisesti velalliset kärsivät. Puolen vuoden menoja vastaavat rahasäästöt ovat hyvää riskinhallintaa elämän yllätysten varalle, mutta sitä reilusti isommat rahan pimitykset ovat yhteiskunnalle haitallista Roope Ankkailua, jota pitäisi torjua kannustimilla. Korkojen laskeminen ja valtionlainojen ostaminen markkinoilta ovat työkaluja, joilla keskuspankki pyrkii luomaan kannustimia kulutukselle ja kasvuyritysten investoinneille, mutta ilmeisesti vielä tehokkaampia työkaluja tarvittaisiin, jotta talouden syklit olisivat loivempia.

Vaikuttaisi, että lohkoketjuteknologia (mahdollisuuksista kerrottu esim. täällä ja täällä) mahdollistaa tulevaisuudessa nykyistä notkeamman ja läpinäkyvämmän version rahajärjestelmästämme, mutten näe mitään syytä luopua nykyisestä ideasta velkakirja-rahasta. Tärkein kehityskohde kuitenkin olisi saada ymmärrys rahasta mukaan normaalien kansalaistaitojen joukkoon koulujärjestelmän opetusohjelmaan.

Aika on oikeaa valuuttaa

Liian usein ihmiset tajuavat vasta kuolinvuoteellaan, että raha on vain väline käydä kauppaa. Oikeasti tärkeää on se, kuinka käyttää elinaikansa. Tätä aihetta voi kerrata aiemmasta kirjoituksestani.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

”Hajoita ja hallitse” –politiikkaa paratiisisaaren tapaan

Kaikkina Big Brother –vuosina onnistuin pitämään kyseisen sarjan katselemisen kokonaisajan muutamassa minuutissa ja sekin oli liikaa. Sen jälkeen vuosia on vierinyt ja TV on tarjonnut liukuhihnalta uusia Tosi-TV formaatteja. Kun ensimmäisen kerran kuulin formaatista, joka kuuluu: ”Pariskunnat erotetaan toisistaan eri trooppiselle saarelle, minkä jälkeen kolmen viikon ajan heille juotetaan alkoholia ja kuumat sinkut yrittävät heitä vietellä”, ainoa reaktioni oli ”Jällen yksi toistaan typerämpi Tosi-TV viritelmä”.

Kun sitten jossain vaiheessa toisella Temptation Islandin tuotantokaudella muutaman minuutin vahingossa kyseistä sarjaa katsoin, olin koukussa. Kiehtovuus liittyy erityisesti psykologiseen peliin, mikä liittyy pariskunnan osapuolille esitettäviin videonpätkiin kumppaninsa touhuista toisella saarella. TV-yhtiön editoimat videonpätkät iltanuotiolla ovat heidän ainoa keinonsa saada informaatiota toisen saaren tapahtumista. Suoraan he eivät voi olla yhteydessä kumppaniinsa.

En tiedä, onko kyseistä sarjaa jossain määrin käsikirjoitettu, mutta joka tapauksessa kyseessä on erinomainen informaatiovaikuttamisen oppitunti.

Epäilysten herättäminen

Kun viikkojen ajan resorteilla on kameroita joka puolella ja kaikkien täytyy kantaa langatonta mikrofonia mukanaan, videomateriaalia tosiaan kertyy. Kun yhtiön työntekijät vielä haastatteluissa yrittävät väkisin kysellä jotain positiivista sanottavaa eri viettelijöistä, sopivasti leikkaamalla epäilyttävää materiaalia alkaa syntyä. Herkullista kameran ruokaa syntyy myös kun uudet ystävät tiedustelevat, olisiko nykyisessä parisuhteessa jotain, mitä haluaisi muuttaa.

Aluksi suurin osa neljästä pariskunnasta ovatkin varsin kiltisti. Mutta kun videoilla sopivasti leikataan lauseita irti asiayhteyksistä ja yhdistellään kännisekoilujen pahimmat kohdat, pieniä epäilyksien siemeniä saadaan kylvettyä ilman mahdollisuutta varmentaa tapahtumia. Kun mielikuvat kumppanin rennosta menosta toisella saarella lisääntyy, myös itseltä alkaa lipsua enemmän haleja ja tuhmia vitsejä kameran muistikortille. Pahimmissa tapauksissa ajaudutaan koston kierteiseen ja lopputuloksen voi arvata.

Jakson kohokohta on aina iltanuotiolla kun juontaja Sami Kuronen lyö agitaattorina kesken tunnekuohujen keskellä lisää hiiltä grilliin.

Konfliktin anatomia

Mitäs sitten kun TV-yhtiön sijasta videoita editoikin vielä pykälää taitavammat informaation manipuloijat? Laitetaan toiselle saarelle videoita kasailemaan vaikka Venäjän/Kiinan propagandatehtaat ja toiselle saarelle USAn/Britannian/Saudi-Arabian samanmoiset. Sitten vielä sinkkujen tilalle asekauppiaat. Keitäs erotetut pariskunnat voisi sitten olla tässä ajatusleikissä? No vaikka Syyrian tai Jemenin kansa. Ainakin mikäli on uskominen tätä geopolitiikan tutkijan kolumnia, suurvaltojen ”hajoita ja hallitse” –politiikka on painava syy useille konflikteille. Temptation Island laittaa konfliktin kehittymisen perspektiiviin, mihin hyvinvointivaltiossa asuvan on helpompi samaistua.

Mikä lääkkeeksi?

Näen kaksi pääsyytä koston kierteeseen ajautumisessa:

  1. Sopivia syötteitä saanut oma vilkas mielikuvitus
  2. Suoran, toista osapuolta kuuntelevan, kommunikoinnin puute

Jos mietitään ihan normaalia kommunikointia WhatsApp:lla tai tekstiviestein, niin aika helposti tulee vedettyä virheellisiä johtopäätöksiä keskustelukumppanin fiiliksistä kommentin takana. Varsinkin, jos ei olla kehitytty kovin taitavaksi hymiöiden käyttäjäksi. Väärinkäsitykset kyllä korjautuvat helposti kun tapaa piakkoin kasvotusten ja pystyy lukemaan toisen elekielestä, että taisipa taas oma mielikuvitus tehdä tepposet.

Mutta kuinkas sitten kun viestiä välittää taho, jonka pyrkimyksenä ei ole olla objektiivinen? Vähän niin kuin tässä legendaarisessa suomihuumoripätkässä. Ja entä kun suoraa kasvokkaista keskusteluyhteyttä ei ole? Lopputuloksen voi katsoa Temptation Islandin iltanuotiolta.

Kirjoitin aiemmin informaatiovaikuttamisesta ilman valehtelua ja vähän sen jälkeen mielipiteiden radikalisoitumisesta. Aihepiiri on edelleen ajankohtainen, koska saman mielisten kuplaan käpertyminen sosiaalisessa mediassa on koko ajan helpompaa.

Tämän artikkelin mukaan Facebook on paljastanut sulkeneensa 30000 feikkitiliä ennen Ranskan presidentin vaaleja, koska nämä oli avattu levittämään propagandaa ja radikalisoimaan ihmisten ajattelua. En tunne asiaa tarkemmin, mutta en yllättyisi, mikäli mielen kiihottamisen työkaluina olisi käytetty maahanmuuttajia ja keskenään kilpailevia talousoppeja. Ne nimittäin näyttävät saavan Suomessakin tunteet pintaan samoin kuin upean ystävällisesti muotoutuneet kilpakosijat pariskunnille.

Sähköinen media on tehokas tapa kommunikoida ja välittää informaatiota, mutta rauhan kannalta kasvokkaiset kohtaamiset ihmisten välillä ovat niitä tärkeimpiä ja luotettavimpia.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Arvot poliittisen lausahduksen takana

Vaalit kolkuttelevat jälleen oven takana ja pitäisi pystyä antamaan ääni sellaiselle taholle, jolla olisi samanlainen tärkeysjärjestys useiden keskenään osin toisiaan poissulkevien ihanteiden joukossa. Ehkä lisäksi vielä jotain ymmärrystä työkaluista haluttujen asioiden ajamiseksi. On vielä jossain määrin kohtuullinen tehtävä selvittää yksittäisen ihmisen arvomaailman prioriteetit ja kyvykkyys vaikuttaa asioiden toivotulla tavalla pitkällä tähtäimellä. Kiitos puoluekeskeisen järjestelmän yksittäisen ehdokkaan löytäminen ei vielä riitä, mikäli hänen puolueensa kautta äänet valuvatkin väärille tahoille.

Sekava puoluekenttä

Olen vuosia aina vaalien aikaan yrittänyt metsästää omaa puoluettani, mutta sellaista ei vaan tahdo löytyä. Mitä enemmän mediaa ja julkista keskustelua seuraa, sitä sekavammalta puoluekenttä vaikuttaa. Mitä esimerkiksi tarkoitetaan vasemmisto/oikeisto -jaottelulla?

Kun puhe on ulkomaan politiikasta niin vaikuttaa että oikeistossa ollaan konservatiivejä ja vasemmistossa liberaaleja. Suomessa kuitenkin Liberaalipuolue ja yksilön vapauksilla eniten ratsastavat poliitikot sijoitetaan äärioikealle. Mutta sitten jossain toisessa yhteydessä äärioikeistolla viitataankin henkilöihin, jotka saavat inspiraationsa yksilöiden vapauksia systemaattisesti murskanneesta toisen maailmansodan aikaisesta diktaattorista. Otapa siitä nyt sitten tolkkua!

Vaalikoneiden ylläpitäjät usein visualisoivat puolueiden sijaintia kaksiulotteisella arvokartalla: konservatiivi/liberaali sekä vasemmisto/oikeisto (tehty esimerkiksi täällä). Sekään ei auta, jos ei määritellä, mitä vasemmisto/oikeisto jaottelulla tarkoitetaan.

Arvomaailmaan käsiksi tekstianalyysillä

Lähdin nyt itse ottamaan selvää, mistä puolueet ovat omien kommenttiensa mukaan tehty ilman vaikeasti määriteltäviä poliittisia termejä. Viime aikoina agendallani on ollut opetella uusia tapoja repiä informaatiota kirjoitetusta tekstistä, joten päädyin tekemään pienen tekstianalyysiharjoituksen. Aineistona on vuoden 2015 eduskuntavaalien Ylen vaalikonedata ja erityisesti sanallinen kysymys: ”Mitä asioita haluat edistää tai ajaa tulevalla vaalikaudella?”.

Mukaan otin 11 ehdokasmäärältään suurimman puolueen edustajat. Tilastoanalyysin idea on seuraava: Ehdokkaiden ajatusten taustalla on useita arvomaailman ulottuvuuksia ja niiden ilmentymä on sanat, joita he vastauksessaan käyttävät. Prosessoin tekstiä ensin analyysikelpoiseen standardimuotoon (esim. turhat välisanat ja sijapäätteet sanojen lopusta pois) ja tein sitten pääkomponenttianalyysin itsenäisten arvoulottuvuuksien paikantamiseen. Löysin viisi ulottuvuutta, joille keksin niille latautuvien sanojen ja vahvimpien kommenttien perusteella järkeenkäyvät tulkinnat. Lopuksi laskin jokaisen puolueen sisällä keskiarvot kullakin ulottuvuudella. Tässä ne tulevat.

Arvoulottuvuudet

  1.  ”Paluu vanhaan” vs ”Tulevaisuus”, selittää 33% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  2. ”Tiukka kuri” vs ”Pehmeät arvot”, selittää 16% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  3. ”Paikallinen toiminta” vs ”Globaali toiminta”, selittää 14% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  4. ”Työnteko ja talouskasvu” vs ”Luonto ja yhdenvertaisuus”, selittää 13% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  5. ”Vahva julkinen sektori” vs ”Tilaa vapaille markkinoille”, selittää 12% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:

Yllättävänkin ymmärrettäviä tuloksia tuli vaikka analyysi perustuu vain tekstinpätkiin eikä täytä kaikkia tieteellisiä kriteerejä. Tulokset toki varmasti tästä tarkentuisivat, mikäli hyödynneittäisiin muidenkin kysymysten tarjoama informaatio.

Tältä pohjalta on nyt sitten vielä viikko aikaa löytää tähän hätään sopiva puolue kuntavaaleihin. Sellaisen vaalilupauksen voin jo nyt tehdä, että ääneni saa ehdokas, joka kilpaileville puolueille räksyttämisen sijaan esittelee omia ratkaisuehdotuksiaan asioiden parantamiseksi.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Moraali tarvitsee tuekseen ripauksen riippumattomuutta

Vuosituhannen ensimmäisenä vuosikymmenenä muhinut ja finanssikriisiin päättynyt Yhdysvaltojen asuntokupla perustui hieman yksinkertaistettuina seuraavaan kuvioon: pankit myönsivät holtittomasti asuntolainoja myös pienituloisille ihmisille, rakensivat näistä lainoista vähäriskisen näköisiä monimutkaisia sijoitustuotteita ja kauppasivat näitä eteenpäin muille rahoituslaitoksille ympäri maailmaa. Näin riskit saatiin siirrettyä eteenpäin, mutta itse saatiin välistä mukavat tuotot. Myös ensi kertaa oman kodin saaneet kansalaiset olivat tyytyväisiä unelmansa täyttymisestä. Oltiin tilanteessa, että liian monen henkilön, pankkiireista kiinteistövälittäjiin ja asuntovelallisiin, lyhyen tähtäimen hyvinvoinnin etu oli ylläpitää illuusiota ”asuntojen hinnat voivat vain nousta”.

The Big Short

Elokuva The Big Short on tositapahtumiin perustuva tarina muutamasta omilla tahoillaan toimineista laskelmoivasta tyypistä, jotka tajusivat asuntoluottokuvion paljon ennen kuin se lopulta räjähti käsille lukuisten lainanlyhennysongelmien myötä. Eräs tyypeistä tarjosi tutkimuslöydöksiään tutulle Wall Street Journalin toimittajille, jotta hän voisi paljastaa asioita suurelle yleisölle. Toimittajan urakehitys oli kuitenkin riippuvainen hyvistä suhteista eri toimijoihin Wall Streetillä ja kotona oli pieniä lapsia elätettävänä. Niinpä hän koki jutun liian riskialttiiksi julkaistavaksi.

Riippuvuus ja paksuhäntäiset jakaumat

Seuraava tarina kertoo 100 kotitalouden kylästä. Jokainen kotitalous vaihtaa asuntoa n. joka kymmenes vuosi, joten jokaisella kotitaloudella on yksittäisenä vuonna 10% todennäköisyys että se laittaa asuntonsa myyntiin. Sovitaan, että asuntomarkkinat vielä toimivat mikäli alle puolet kotitalouksista pyrkivät myymään asuntoaan samanaikaisesti. Mutta viimeistään kun 60 kotitaloutta yhtä aikaa yrittää myydä asuntoaan, hinnat romahtavat hallitsemattomasti.

Asunnon myyjien lukumäärän jakauma, kun ihmiset toimivat toisistaan riippumattomasti

Arvioidaan tulevana vuonna asuntoaan kaupustelevien kotitalouksien lukumäärää simuloimalla kyläläisten asunnonmyynti-intoa vuoden aikana 100 000 kertaa. Ensin oletetaan, että kotitaloudet toimivat toisistaan riippumattomasti. Punainen histogrammi kuvaa simuloinnin tulosta. Tilastotieteen suurten lukujen laki sanoo, että riippumattomien toistojen summa lähenee normaalijakaumaa kun toistojen lukumäärä kasvaa. Nyt kuvaajaan on piirretty vertailuin vuoksi sinisellä normaalijakauma, jolla on sama keskiarvo (10) ja keskihajonta (3) kuin todellisella myyjien lukumäärän jakaumalla.

Kuvasta nähdään, että jo 100 kotitaloutta tuo riittävästi toistoja, että normaalijakauma antaa hyvän arvion todellisuudesta. Riskilaskelmat voidaan perustaa normaalijakaumaan ja tässä tapauksessa todennäköisyys, että yli 60 kotitaloutta alkaisi myymään asuntoaan saman vuoden aikana on likimain (7 desimaalin tarkkuudella) 0. Itseasiassa jo lukumäärät yli 25 alkavat olla käytännössä mahdottomia.

Mutta kuinkas me ihmiset todellisuudessa käyttäydytäänkaan? Me otamme jatkuvasti vaikutteita käyttäytymiseemme toisiltamme. Uudet ideat leviävät verkostoissa ja massamediat pystyvät vaikuttamaan isoon joukkoon ihmisiä yhtä aikaa. Tehdäänpä samat simuloinnit niin että lisätään ihmisten käyttäytymiseen riippuvuustekijä. Oletetaankin, että jokaisen kotitalouden myynti-into korreloi kertoimella 0.3 kaikkien muiden kyläläisten kanssa.

Asunnon myyjien lukumäärän jakauma, kun ihmisten myyntipäätökset korreloivat kertoimella 0.3

Nyt keskiarvo on edelleen 10, mutta jakauman muoto on muuttunut. Päälle piirretyllä normaalijakaumalla on sama keskihajonta simuloidun datan kanssa, mutta muoto on täysin erilainen. Lisätty riippuvuustekijä teki jakaumasta niin sanotusti paksuhäntäisemmän. Todennäköisyys, että yli 60 kotitaloutta myy asuntoaan vuoden aikana on nyt 2.8%. Samalle riskille normaalijakaumaan perustuva laskenta antaa vain 0.14%. Naiivi riippumattomuusoletus tuottaisi 20-kertaa liian pienen riskiarvion.

Luottoluokittajien riskianalyysit

Viime vuosikymmenen jenkkien asuntokuplan paisumisen mahdollisti luottoluokittajat. Asuntoluottojen lopulliset riskin kantajat eivät ymmärtäneet kunnolta, mihinkä olivat sijoittaneet. He luottivat luottoluokittajiin, jotka olivat lyöneet AAA-leimat lukuisista asuntolainoista rakennettuihin sijoitustuotteisiin. Nate Silver kertoo kirjassaan The Signal and the Noise radikaalista virheestä, jonka luottoluokittajat olivat riskianalyyseissään tehneet. Eri asuntolainojen vakuutena olleiden asuntojen arvot olivat oletettu toisistaan riippumattomiksi. Mikäli näin olisi niin koko asuntoryppään arvon vaihtelut ehkä noudattaisivat kiltisti normaalijakaumaa.

Eiköhän asuntojen hinnat kuitenkin riipu toisistaan. Ainakin itselleni on vaikea ymmärtää, miksi asuntoni markkina-arvo olisi 200 000€ mikäli naapurissa on myynnissä useita täysin vastaavia asuntoja 150 000€ hintaan. Asiaa ei auta yhtään se, että itse vuosi sitten tulin maksaneeksi asunnostani sen 200 000€. Näin ollen asuntojen pakkomyyntiaaltojen alkaessa pulaan joutuvat myös hyvätuloiset asunnonomistajat, joilla on liikaa velkaa suhteessa varallisuuteensa. Toivottavasti alan ihmiset ovat ottaneet opikseen, pitäisihän nyt luottoluokittajien olla maailman huippuja riskianalyysissä.

Moraali ja palkanmaksu

Big Short elokuvassa vihjailtiin myös toisesta riippuvuusongelmasta luottoluokittajiin liittyen. Luottoluokittajien työntekijöiden palkat lopulta maksavat samat pankit, jotka eniten hyötyvät korkeista luottoluokituksen arvosanoista. Moraalikadon riski on ilmeinen. Epämiellyttäviä riippuvuusssuhteita on paljon muuallakin kuin rahoitusalalla. Esimerkiksi tutkija voi olla hyvin tietoinen, ettei 0.05 rajan alittavien P-arvojen jahtaaminen väkisin tutkimusdatasta ole hyvä tapa edistää tiedettä. Näin on kuitenkin tehtävä, ettei muuten ansiokas tutkimus jäisi julkaisematta tiedelehdessä. Julkaisut kun ovat portti uuteen rahoitukseen ja perheen elättämiseen jatkossakin.

Suojaantuminen moraalikatoa vastaan

Ilmeisesti tästä The Gambler elokuvan kohtauksesta alkunsa saanut käsite ”Fuck you position” tarkoittaa tilannetta, jossa henkilöllä on riittävästi sijoitusvarallisuutta riippumattomaan elämään. Tässä tilanteessa esim. osakkeiden tuottamat osingot riittävät tarvittaessa kattamaan välttämättömät elinkustannukset. Tämän olisi hyvä tapahtua vielä riittävällä turvamarginaalilla, koska osinkojen määrä vaihtelee vuodesta toiseen. Tällaisessa positiossa henkilö voi haistattaa pitkät ja erota mikäli työnantaja pakottaa tekemään jotain mikä on oman moraalinsa vastaista. Itse tahtoisin vielä kuitenkin laajentaa kyseistä käsitettä.

Kuten tässä blogipostauksessani perustelin, sijoitustoiminta on työtä nimeltä riskien kantaminen. ”Fuck you position” on mahdollista kun sinulla on mikä tahansa taito, millä tarvittaessa pystyt elättämään perheesi vaikka potkut tulisikin. Tämän taidon pitäisi tarvittaessa olla hyödynnettävissä toimialalla, mikäli alasi on liikaa yksittäisten toimijoiden vallassa. Kun on olemassa Plan B, voi toimia paremmin korkealla moraalilla vaikkei se oman alansa valtaapitäviä miellyttäisikään. Kyky yritysriskien kantamiseen on yksi takaportti, mutta sitä voisi olla myös kyky työllistyä taksikuskina tai suunnittelemalla nettisivuja. Positio on parhaimmillaan, kun tuloja tulee useasta eri lähteestä yhtä aikaa. Useiden tulonlähteiden tuomasta turvasta sekä ongelmista kirjoittelin aiemmin jo täällä.

Hypoteesi: Kun ihmiset pystyvät pienentämään riippuvuuttaan yksittäisistä yrityksistä tai instituutioista niin…

  • moraalikatoa olisi vähemmän, koska työntekijät uskaltaisivat kieltäytyä moraalittomista ”talon tavoista”?
  • markkinakuplia syntyisi vähemmän ja riskit olisivat helpommin laskettavissa?

Statistickon steesit:

  • Ihmisten toiminta on hyvin paljon toisistaan riippuvaista
  • Toisistaan riippuvaisten tapahtuminen summa voi olla erittäin ”paksuhäntäisesti” jakautunut, mikä vaikeuttaa riskilaskelmia
  • Jotkut riippuvuussuhteet pakottavat ihmisen moraalinsa kanssa ristiriitaisiin tekoihin
  • Oman elämän epämiellyttäviä riippuvuussuhteita voi vähentää hankkimalla erilaisia taitoja perheensä elättämiseen
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Kun rakkaus lähimmäistä kohtaan on yhteiskunnallinen ongelma

Viime kuukausien median suurennuslasin alla on ovat olleet pääministeri ja hänen sukulaistensa johtamat yritykset. En tiedä kyseisten tapausten taustoja, joten en lähde arvailemaan itse kohujen asiasisältöä. Kohut herättivät kuitenkin pohtimaan dilemmaa, mikä liittyy valtaan ja lähimmäisen rakkauteen.

Korruptio

Korruptio on mielestäni yhteiskunnan syöpä pahimmasta päästä. Yhteiskunnan toimintaa on vaikea saada kukoistamaan kun kaikki yrittävät repiä itselleen etuja muiden jäsenten kustannuksella. Vakavinta se on kun esimerkki tällaisesta toiminnasta tulee ylhäältä. Mikä yhteys korruptiolla on sitten asioista kaikkein hienoimpaan, rakkauteen?

Sukulainen avun tarpeessa

Mietitäänpä seuraava tilannetta: aikuistumisen kynnyksellä oleva veljenpoikasi Jartsan kiinnostus opiskeluun on laskemassa ja elämään tullut mukaan huolestuttavia lieveilmiöitä. Veljesi kertoo huolestaan ja sanoo: ”olisi erittäin tärkeää että tulevalle kesälle hän löytäisi kesätöitä, ettei ote repsahtaisi.” Mitä tällaisessa tilanteessa mietit? Todennäköisesti jotain suuntaan ”kuinkahan voisin auttaa häntä löytämään työpaikan”. Olet kunnan virassa ja osastollesi ollaan ottamassa muutama kesätyöntekijä, jonka rekrytoinnin hoitaa hyvä työkaverisi. Luonnollista varmaankin on alkaa miettiä kuinka voisit junailla Jartsan hommiin. Kauniista ajatuksestasi huolimatta kyse on korruptiosta. Jartsa voisi viedä paikan joltain kyseiseen työhön selvästi pätevämmältä ja innokkaammalta kaverilta, mikäli puutut rekrytointiprosessin kulkuun. Ehkä tämä sijaiskärsijä tarvitsisi paikan vielä kipeämmin kuin Jartsa?

Kaverin ja sukulaisen auttaminen on hieno asia, mutta teon jalous rapistuu mikäli auttamisen hinta maksatetaan muilla yhteiskunnan jäsenillä. Edellisessä esimerkissä todellisuudessa Jartsaa auttoivat (pakotettuina) veronmaksajat sekä Jartsaa pätevämmät hakijat. Kun lähimmäisen auttaminen on lähellä sydäntä, ei ehkä tule edes ajatelleeksi, että samalla voisi tehdä hallaa yhteiskunnalle.

Auttaminen omalla kustannuksella

Suomi sijoittui hienosti kolmanneksi heti Tanskan ja Uuden Seelannin jälkeen Transparency Internationalin tuoreimmassa korruptiovertailussa. Mikään ei kuitenkaan estä meitä kehittyvän vielä paremmaksi yhteiskunnaksi. Kaikki joilla on vähäänkään valtaa, voivat tehdä oman osuutensa. Entä jos rakkaan veljenpoika Jartsan auttamisessa ei menisikään sieltä missä on aita matalin oman asemansa näkökulmasta? Ehkä häntä voisi auttaa löytämään työpaikka, jota hän oikeasti haluaa tehdä ja pystyy olemaan oikeasti pätevä hakija? Siitä huolimatta, ettei itsellä ole valtaa kyseisen paikan valintaan. Tai ehkä voisi järjestää työn, jossa palkka maksetaan auttajan (esim. yrittäjän tapauksessa) omasta kukkarosta? Nämä ratkaisut voivat vaatia hieman enemmän vaivaa, mutta lopputulos olisi kaikille parempi eikä kukaan joutuisi sijaiskärsijäksi.

Tutun rekrytointi

Katsotaanpa rekrytointia hieman erilaiselta kantilta. Työntekijän, erityisesti vakituisen sellaisen, palkkaaminen on aina riski työnantajalle. Ensimmäinen kuukausi menee helposti perehdyttäessä ja silloin työntekijä on pelkkä kuluerä. Mikäli työntekijä vielä onnistuu alussa esittämään nohevampaa ja ahkerampaa mitä oikeasti onkaan, koeajan jälkeen hänestä voi olla vaikea päästä lakipykälien takia eroon. Näissä olosuhteissa on täysin luonnollista että tehtävään valitaan sellainen, joka etukäteen tiedetään rehdikti kaveriksi vaikkei hän paperilla olisi aivan yhtä pätevä kuin tuntematon CV:n lähettäjä.

Sosiaaliset verkostot

Kun mietin omia positiivisia sattumuksia urallani, niin pääosin ne perustuvat sosiaalisiin verkostoihin. On myöhemmin paljastunut, että joku tuttu on suositellut minua tietämättäni. Onko tämä sitten korruptiota/hyväveli-toimintaa? Mikäli suosittelu perustuu vain rehelliseen näkemykseen ilman sovittua palkkiota tai kunniavelkaa, ollaan mielestäni rehdillä vesillä.

Kun jonnekin etsitään työntekijää, parasta olisi suositella siihen henkilöä joka oikeasti olisi pätevin henkilö omasta verkostosta. Siitäkin huolimatta, ettei hän kuulu aivan lähipiiriin tai pysty tarjoamaan jotain vastapalvelusta. Kun muita parhaiten hyödyttävän hyvän laittaa kiertämään, uskon että se tulee itsellekin vastaan ennemmin tai myöhemmin. Nyt vaan reittejä on lukuisia muitakin kuin se yksi henkilö jota autoit saavuttamaan jotain, mitä hän ei ehkä muuten olisi ansainnut. Verkostoissa ja rehdissä maineessa on voimaa.

Tiivistelmä pohdinnoista

  • Korruptiovapaassa yhteiskunnassa läheisten auttaminen tehdään ilman, että joku muu joutuu sijaiskärsijäksi
  • On inhimillistä vähentää riskejä suosimalla tuttua ja tuttua turvallista vaihtoehtoa, kun työn suorittajaehdokkaat ovat muuten tasaväkisiä
  • Sosiaaliset verkostot ja rehti maine on voimakas yhdistelmä
  • Hyväveli-verkostossa mahdolliset vastapalvelukset rajoittuvat rajattuumpaan porukkaan

Tämä kirjoitus perustui vain omiin pohdintoihin, eli otoskoko n = 1. Poikkeavat näkemykset ovat erittäin tervetulleita

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Talouskasvun pelko

Mitä on talouskasvu? ”Sehän on jotain rahamiesten hämärää touhua, mikä lisää saasteita maailmassa.” Jotain tämän tyyppistä oli omat käsitykseni asiasta vielä alle kymmenen vuotta sitten.

Talouskasvun ja päästöjen yhteys

Viittaus saasteisiin ei ole täysin tuulesta temmattu. Talouskasvun mittarina käytetään yleensä BKT:ta eli bruttokansantuotetta (eng. gross domestic pruduct, GDP). Se kertoo tiettynä vuonna valtiossa valmistettujen tuotteiden ja palvelujen arvon. Tosin vain sellaisen tuotannon, josta jää kaupankäyntijälki kirjanpitoihin.

Turvaudutaan jälleen huikeaan Gapminder -datapankkiin ja katsotaan kuinka bruttokansantuote ja hiilidioksidipäästöt ovat kehittyneet Suomen historiassa 1900-luvulla. Pysäytetään tarkastelu vuoteen 1980. Vaaka-akselilla on bruttokansantuote (inflaatiokorjattu) henkeä kohti ja pystyakselilla hiilidioksidipäästöt henkeä kohti. Kuvaajassa tumman keltaisina palloina näkyy Suomen kehitys molemmilla mittareilla yhtä aikaa.

Suomen BKT ja CO2-päästöt henkeä kohti 1900-1980

Siltähän se näyttää, mitä jo aavisteltiinkin. Sitä mukaa kun BKT on kasvanut, ovat myös hiilipäästöt lisääntyneet. Positiivinen korrelaatio näyttää ilmeiseltä. Blogia pidempään seuranneet jo varmasti tietävätkin että ilman ilmiön taustoihin syventymistä korrelaation perusteella ei pidä vetää johtopäätöksiä syy-seuraus-suhteista. Tässä tapauksessa saan rakennettua mielestäni uskottavan yhteyden: 1900-luvulla talouskasvun yksi suurista voimista on ollut hiilipohjaisten energialähteiden hyödyntäminen.

Suomen sekä USA:n BKT ja CO2-päästöt henkeä kohti 1900-2013

Jatketaanpa sitten aikamatkailua tästä eteenpäin aina vuoteen 2013 asti (aivan viimeisistä vuosista 2014-2016 ei ollut dataa tarjolla). Otetaan nyt vertailun vuoksi mukaan myös USA:n kehitys. USA:n kehitystä kuvaa vihreät pallerot.

Nyt nähdäänkin ehkä yllättävä havainto. Viimeiset 30 vuotta BKT on jatkanut kasvuaan vuoteen 2008 asti, mutta hiilipäästöt per henkilö on polkenut paikallaan. Tämä ei ole pelkästään suomalainen ilmiö vaan aivan sama näkyy myös USA:ssa. Voisiko olla niin, että jotain on muuttunut näiden maiden ihmisten käyttäytymisessä ja yhteys on katkennut?

Hiipuva korrelaatio

Toki on muistettava, että vaikka nuppikohtaiset päästöt ovat pysyneet samalla tasolla, väestönkasvun myötä kokonaispäästöt ovat tälläkin aikavälillä kasvaneet. Töitä ilmastotalkoissa on siis edelleen tehtävänä. Optimistina kuitenkin näen syitä, miksi jatkossa päästöt voivat laskea, vaikka talous kasvaisikin. Näitä ovat esimerkiksi

  • investoinnit uusiutuvaan energiaan
  • kulutustottumusten muuttuminen fyysisestä materiasta sähköisiksi palveluiksi
  • jakamistalouden kehitys

Jatkossa itsensä viihdyttämiseen riittää pieni älypuhelin sekä VR-lasit, joihin sisältö tulee esim. Spotifylta ja Netflixiltä. Puhelimen akku latautuu aurinkoenergialla. Vertaa materian ja energian tarvetta massiivisiin kotiteatterivehkeisiin ja kirjahyllylliseen DVD- ja CD-levyjä. Toinen esimerkki on Uber (tai joku muu edullinen kyytipalvelu) ja autojen ”vertaisvuokraus” -palvelut, jotka vähentävät jatkossa tarvetta auton omistamiseen. Jokainen voi miettiä listalle jatkoa omien viime aikoina muuttuneiden kulutustottumusten perusteella. Lopulta me kuluttajat valinnoillamme päätetään, mitä meidän tarpeiden täyttämiseksi tuotetuista palveluista jää pysyvästi käyttöön.

Talouskasvu ja työ

Nykyään näen talouskasvun asioina jotka mahdollistavat sen, että saamme tarpeemme hyvin tyydytettyä ja aikaa jää elämässä myös taiteelle, tieteelle, urheilulle ja sosiaaliseen elämään. Talouskasvun ansiosta perheiden ei enää toimeen tullakseen tarvitse rehkiä yötä päivää pellolla ja navetassa. Mikäli niin hyvin kävisi, että tulevaisuudessa yhteiskunta pyörisi vieläkin paremmin vähemmällä ihmistyöllä, ratkaistavaksi jää kysymys töiden järkevästä jakamisesta. Mikäli jollain alalla on kiveen hakattuna: ”Yhden henkilön työviikko on 38 tuntia + ylityöt ja sillä sipuli”, jakautuvat alan työntekijät karkeasti kahteen kastiin:

  1. Ylikuormitetut työntekijät, jotka ansaitsevat enemmän kun oikeasti tarvitsisivat kulutukseen ja laiminlyövät perhettään läsnäolon puutteella.
  2. Pitkäaikaistyöttömät, jotka eivät pääse kehittämään ammattitaitoaan käytännössä ja kykenevät tarjoamaan (yhteiskunnan talouskasvusta huolimatta)  perheelleen vain niukan sosiaaliturvaan varaan rakennetun toimeentulon.

Kummallekaan ihmisryhmälle tilanne ei ole optimaalinen vaan kannattaisi etsiä eri osapuolia hyödyttäviä tapoja vähentyneiden töiden jakamiseen.

BKT mittarina

Bruttokansantuote on valittu talouskasvun mittariksi ilmeisesti sen yksinkertaisuuden takia, mutta se ei ole täydellinen. Omaa alaa läheltä löytyy esimerkkinä vaikkapa avoimen lähdekoodin algoritmit. Näitä syntyy esim. tutkijoilta tutkimusartikkelin sivutuotteena tai koodareiden harrastusten/vapaaehtoistyön puitteissa. Niiden levittyminen ei näy BKT-laskelmissa, mutta ovat yksi talouskasvua edistävä voima modernissa maailmassa. Alan miehenä kovasti tykkään hokemasta ”data on uusi öljy” ja siten varmaankin ”analyysialgoritmit ovat uusia moottoreita”.

Talouskasvussa ei siis ole itsessään mitään pelättävää. Yhteiskunnan rakenteiden pitää vaan pysyä kehityksessä mukana ja negatiiviset ulkoisvaikutukset kuten ympäristön tärveleminen täytyy pitää kurissa esimerkiksi saastuttamiseen kohdistuvan verotuksen avulla.

Statistickon steesit

  1. Talouskasvu itsessään on hyvä asia, vaikka se joinan ajanhetkinä korreloisikin ikävien asioiden kanssa
  2. Korrelaatiot eivät ole aina ikuisia

Aiheeseen liittyväksi lisälukemiseksi suosittelen:

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail