Rss

  • linkedin

Archives for : oikeisto

Arvot poliittisen lausahduksen takana

Vaalit kolkuttelevat jälleen oven takana ja pitäisi pystyä antamaan ääni sellaiselle taholle, jolla olisi samanlainen tärkeysjärjestys useiden keskenään osin toisiaan poissulkevien ihanteiden joukossa. Ehkä lisäksi vielä jotain ymmärrystä työkaluista haluttujen asioiden ajamiseksi. On vielä jossain määrin kohtuullinen tehtävä selvittää yksittäisen ihmisen arvomaailman prioriteetit ja kyvykkyys vaikuttaa asioiden toivotulla tavalla pitkällä tähtäimellä. Kiitos puoluekeskeisen järjestelmän yksittäisen ehdokkaan löytäminen ei vielä riitä, mikäli hänen puolueensa kautta äänet valuvatkin väärille tahoille.

Sekava puoluekenttä

Olen vuosia aina vaalien aikaan yrittänyt metsästää omaa puoluettani, mutta sellaista ei vaan tahdo löytyä. Mitä enemmän mediaa ja julkista keskustelua seuraa, sitä sekavammalta puoluekenttä vaikuttaa. Mitä esimerkiksi tarkoitetaan vasemmisto/oikeisto -jaottelulla?

Kun puhe on ulkomaan politiikasta niin vaikuttaa että oikeistossa ollaan konservatiivejä ja vasemmistossa liberaaleja. Suomessa kuitenkin Liberaalipuolue ja yksilön vapauksilla eniten ratsastavat poliitikot sijoitetaan äärioikealle. Mutta sitten jossain toisessa yhteydessä äärioikeistolla viitataankin henkilöihin, jotka saavat inspiraationsa yksilöiden vapauksia systemaattisesti murskanneesta toisen maailmansodan aikaisesta diktaattorista. Otapa siitä nyt sitten tolkkua!

Vaalikoneiden ylläpitäjät usein visualisoivat puolueiden sijaintia kaksiulotteisella arvokartalla: konservatiivi/liberaali sekä vasemmisto/oikeisto (tehty esimerkiksi täällä). Sekään ei auta, jos ei määritellä, mitä vasemmisto/oikeisto jaottelulla tarkoitetaan.

Arvomaailmaan käsiksi tekstianalyysillä

Lähdin nyt itse ottamaan selvää, mistä puolueet ovat omien kommenttiensa mukaan tehty ilman vaikeasti määriteltäviä poliittisia termejä. Viime aikoina agendallani on ollut opetella uusia tapoja repiä informaatiota kirjoitetusta tekstistä, joten päädyin tekemään pienen tekstianalyysiharjoituksen. Aineistona on vuoden 2015 eduskuntavaalien Ylen vaalikonedata ja erityisesti sanallinen kysymys: ”Mitä asioita haluat edistää tai ajaa tulevalla vaalikaudella?”.

Mukaan otin 11 ehdokasmäärältään suurimman puolueen edustajat. Tilastoanalyysin idea on seuraava: Ehdokkaiden ajatusten taustalla on useita arvomaailman ulottuvuuksia ja niiden ilmentymä on sanat, joita he vastauksessaan käyttävät. Prosessoin tekstiä ensin analyysikelpoiseen standardimuotoon (esim. turhat välisanat ja sijapäätteet sanojen lopusta pois) ja tein sitten pääkomponenttianalyysin itsenäisten arvoulottuvuuksien paikantamiseen. Löysin viisi ulottuvuutta, joille keksin niille latautuvien sanojen ja vahvimpien kommenttien perusteella järkeenkäyvät tulkinnat. Lopuksi laskin jokaisen puolueen sisällä keskiarvot kullakin ulottuvuudella. Tässä ne tulevat.

Arvoulottuvuudet

  1.  ”Paluu vanhaan” vs ”Tulevaisuus”, selittää 33% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  2. ”Tiukka kuri” vs ”Pehmeät arvot”, selittää 16% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  3. ”Paikallinen toiminta” vs ”Globaali toiminta”, selittää 14% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  4. ”Työnteko ja talouskasvu” vs ”Luonto ja yhdenvertaisuus”, selittää 13% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:
  5. ”Vahva julkinen sektori” vs ”Tilaa vapaille markkinoille”, selittää 12% sanojen ilmaantuvuuden vaihtelusta:

Yllättävänkin ymmärrettäviä tuloksia tuli vaikka analyysi perustuu vain tekstinpätkiin eikä täytä kaikkia tieteellisiä kriteerejä. Tulokset toki varmasti tästä tarkentuisivat, mikäli hyödynneittäisiin muidenkin kysymysten tarjoama informaatio.

Tältä pohjalta on nyt sitten vielä viikko aikaa löytää tähän hätään sopiva puolue kuntavaaleihin. Sellaisen vaalilupauksen voin jo nyt tehdä, että ääneni saa ehdokas, joka kilpaileville puolueille räksyttämisen sijaan esittelee omia ratkaisuehdotuksiaan asioiden parantamiseksi.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail